tiistai 15. tammikuuta 2019

Siionin virret 124-129

Huom.: tämä blogipäivitys täydentyy viikon aikana. Joka päivä tulee uusi kirjoitus aina seuraavasta virrestä jatkoksi edellisille.

SV 124 Järjen tie kun harhauttaa

Efraim Jaakola ei ole Siionin Virsien runoilijana kovinkaan tunnettu. Hän on kuitenkin runoillut noin 100 arkkivirttä. Rukoilevaisten keskuudessa hän lienee tunnetumpikin kuin heränneiden. Hän syntyi  vuonna 1791 Turun ja Porin läänin Uudellakirkolla ja kuoli samassa pitäjässä 1857, ja oli kalantilainen Orivon kylässä asunut rukoilevaisiin kuulunut maallikkopuhuja ja virsirunoilija.

Nuoruudessaan hän toimi merimiehenä ja oleskellessaan Saksassa hän perehtyi puutarhahoitoon. Palattuaan Suomeen hän perusti oman puutarhan ja kasvatti erityisesti omenoita. Jaakola kävi myös muiden puutarhoissa leikkaamassa omenapuita. Sen jälkeen kun Jaakola alkoi toimia puhujana rukoilevaisten piirissä hänet tunnettiin siksi lisänimellä Syntienleikkaaja. Perimätiedon mukaan Jaakola kehotti herätyksen saanutta pelimannia Vilhelm Anttilaa eli Pela-Villeä jatkamaan soittamista tällä kertaa virsien säestäjänä rukoilevaisten seuroissa.

Heränneelle kansalle Efraim Jaakola on ehkä sittenkin tullut kaikkein tunnetuimmaksi nykyisen virsikirjamme virrestä 368, Jeesus matkakumppani, joka on hänen käsialaansa. Tuon virren köyhä, ikävöivä ja Kristus-keskeinen henki puhuttelee tämänkin päivän veisaajaa. Yllättävää, että tämä virsi ei ole noussut Siionin virsien kokoelmaan.

Virsi 124 on peräisin Halullisten sielujen hengellisistä lauluista. Se oli Malmivaaran Siionissa, niin myös Haavion ja nyt tässä uusimmassa. Tekstiä on muokattu ja säkeistöjen määrät ovat vaihdelleet. Kädessäni on Siioni vuodelta 1935. Sama virsi on tässä kirjassa nuomero 54. En osaa sanoa, mikä nykyinen säkeistö olisi kysymyksessä, mutta silloisen virren säkeistössä 5 veisataan: ”Siis o rakas Jesuksein´, vedä puolees sydämen´, Sido armos siteellä, Rakkautes ikeellä.” Mielestäni varsin nasevaa runoa tämäkin. Runossa puhuttelee minua köyhä alatien henki. Jään maistelemaan virren 124 runon riimejä. En rohkene niistä sanoa kovin vahvasti vielä. Pitää mietiskellä. Olen tietyllä tavalla Haavion Siionin omaksunut ja hyväksynyt. Vaatii aika kauan totuttautua uuteen. Sävelmäksi on valittu Haavion Siionin a-sävelmä, jonka varmasti pääveisuualueilla asuvat hyvin taitavat. 

Kalantilainen kirjailija F. M. Karrakoski julkaisi muuten 1937 Jaakolasta elämäkertaromaanin Syntienleikkaaja.

SV 125 Ilmoita, Herramme, voimasi meille 

Virsi on peräisin Halullisten sieluin hengellisistä lauluista. Tekijästä ei ole lähempää tietoa. Sanotaan sen olevan suomalainen.

Virren sanoja on kokoelmasta toiseen pyöritelty. Kun eri kokoelmien säkeistöjä ajatuksella lukee ja mietiskelee, tulee kerettiläisiäkin ajatuksia. Tulee kyselleeksi, mikä uusi näkökulma tuollakin ratkaisulla saatiin? Onko tämä tai tuo ratkaisu runousopillisesti parempi? Tulee kyselleeksi sitäkin, miksi nykyinen virsikirja ja Siionin virret esimerkiksi tämän virren kohdalla poikkeavat toisistaan? Ajatellaanko näin saatavan uusia veisaajia?

Kun tällaisia kirjoittaa, täytyy jokin esimerkki ottaa. Vaikkapa tämä. ”Ilmoita, Herramme, voimasi meille, nyt valtakuntasi tulla jo suo. Johdata kansamme armosi tuntoon, myös pyhä pelkosi mieliimme luo,” SV 2016/ ”Ilmoita, Herramme, voimasi meille ja valtakuntasi tulla jo suo. Johdata kansamme armosi tuntoon ja pyhä pelkosi mieliimme luo,” VK 1986. Säkeistön lopussa uusi SV tuo jo uutta: ”Suo varjelusta, yömme on musta. Henkesi tulta nyt turvaksi tuo.” Tässä on ansiokasta toiston välttämistä, mutta viimeisen riimin onnistuneisuutta jään pohtimaan.

Opin tämän virren kansakoulun virsiläksynä vuonna 1954 VK 1938 sanoilla. Siis Ilmoita Herra sun kunnias voimas taitaa jäädä minun virrekseni.

SV 126 Riemuiten, Jeesus, muistan armoasi

Virren kirjoittaja on Ander Odhelius (1718-1773).  Hän on yksi keskeisistä Siionin virsien runoilijoista. Wikipedia (ruotsinkielinen) tietää kertoa tästä monialaisesta yhteiskunnallisesta vaikuttajasta paljonkin, mutta ei mitään virsirunoilijana. Sitäkin enemmän manufaktuuriteollisuuden edistäjänä ja virkamiehenä ja tuomarina. Tauno Väinölä sen sijaan avaa laveammin Odelin persoonaa sisältörikkaassa teoksessaan Virsikirjamme virret (2008). Hän toteaa mm., että Anders Odelista kehittyi merkittävä Hattu-poliitikko. Toisaalta opiskelijana hän oli myös maallinen runoilija, joka tutustui Tukholmassa sikäläisiin hernhutilaisiin ja kirjoitti virsiä. Tauno Väinölä toteaa, että Ruotsissa Odelin virsiä tuskin enää tunnetaan. Tämä johtopäätös on helppo Wikipediastakin tehdä. Kunpa joku asiantuntija kirjoittaisi suomalaiseenkin Wikipediaan hänestä artikkelin, niin valo voisi laajeta Ruotsinkin puolelle.

Alkuperäisestä virrestä on poistettu säkeistöt 2, 6 ja 7. Niissä puhutaan Jeesuksen ristin kunnioittamisesta, ylistetään Vapahtajan sovitustyötä, mietiskellään hänen kärsimystään ja haavojaan. Voisi sanoa, että hernhutilaisuudelle tyypillistä mystiikkaa on karsittu, mitä jo Malmivaara tietoisesti teki ja Haavio täydensi.

Tekee mieleni todeta Jaakko Eleniuksen sanoin, että herrnhutilaisen virren ytimessä liekehtii Kristuksen rakkaus syntistä kohtaan, Kristuksen risti, kärsimys, haavat ja sovintoveri. Tämän Kristuksen kanssa seurusteleminen, hänen kärsimyksensä katseleminen on ainut mikä voi muuttaa ihmisen. Ja kyllä tässäkin virressä ”liekehtii” hernhutilasvirren sydänäänet: ”Vain ristinkuolemasi, veresi/kalleimmat olkoot sielunaarteeni.”

Meillä on tallella hienoja Odelin virsiä SV:ssä ja VK:ssa.: Immanuel mun valoni SV 18, Vaivaivaisten turva ainoa SV 8, Koska valaissee koin tähtönen SV 4.

Se jää askarruttamaan, miksi Anders Odhelius myöhemmällä iällään etääntyi hernhutilaisista ystävistään.

SV 127 Ostetut sielut, joutua

Virsi on typistetty kolmen säkeistön mittaiseksi. Mikäpäs siinä. Ratkaisunhan teki jo Haavio vuoden 1971 Siionissa. Alkuperäisessä  Halullisten sieluin hengellisessä laulussa oli säkeistöt 4-6, jotka Malmivaara vielä säilytti. Poisjätetyt säkeistöt kertovat alkuperäisen virren varsinaisen ytimen ja tähtäyspisteen: kysymyksessä on tuomiosunnuntain virsi, sen neljännessä säkeistössä kadotukseen joutuvat  (= maailma) pohtivat ensin pelastettujen osaa: ”Nuo ovat oikein hullut”. Seuraavassa säkeistössä vaivaan vajoava maailma toteaa: ”Me hullut … Pidimme heitä hulluina, Nyt saavat ilon taivaan. He Herran lapsiks´ luetaan, Perivät pyhäin kanssa, Vaan meiltä taivas suljetaan, Eksyimme kokonansa.” Viimeinen säkeistö on kuvausta siitä, miten Jeesus kruunaa vanhurskaat ja vie heidät valtakuntaansa. Olisi ollut hienoa, jos jotenkin tämä ulottuvuus vielä tulisi kuuluville tässä virressä.

Uudistus seuraa suurimmaksi osaksi Haavion tekstiä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.   Ensimmäisen säkeistön alkupuolella Haavion teksti ”Näin paetkaamme maailmaa Ja seuraa vaarallista” on muutettu kuulumaan ”Maailma tätä sukua ei tunne taivaallista”. Lisäksi monikon ensimmäinen persoona puhe ”meistä” on muutettu monikon toiseksi persoonaksi ”teistä”, koska kolmas säkeistö oli jo edellisessäkin Siionissa monikon toisessa persoonassa eikä siten koko kolmatta säkeistöä tarvinnut lainkaan muokata.

Virren alkuperäinen sanoma oli asettaa veisaaja ratkaisun paikalle, kuunteletko maailman ääntä vai Vapahtajan ääntä, ”joka itse omansa vaatettaa”. Ehkei tätä viestiä kannattaisi jättää kirkossamme kokonaan uuspietistien yksinoikeudeksi.

SV 128 Nyt, kalliit sielut, joutukaatte

Abraham Achrenius (1706-1769) vihittiin papiksi 1730, liittyi yltiöpietisteihin ja erosi papinvirasta kymmenkunta vuotta myöhemmin, tutustui virattomana ollessaan Ruotsissa 1741-43 herrnhutilaisiin, sai takaisin pappisvirkansa ja toimi 1747-53 Turun linnan pappina ja Nousiaisten kirkkoherrana 1753-69. Julkaisi Nousiaisten kaudella kolme huomattavaa virsikokoelmaa: Vanhat ja Uudet Hengelliset virret, Vast´uutiset Hengelliset Virret ja kuolinvuotenaan 1769 Zionin Juhlavirret.

Uudistamiinsa Siionin virsiin 1893 Wilhelmi Malmivaara otti Zionin Juhlavirsistä kolme Achreniuksen virttä (66: 1-11 Jos etsit, sielu, Jeesuslasta;  67: 1-7 Jos tahdot seurata Suloista Jeesusta; sekä edellä mainitun 85: 1-16 Te, kalliit sielut joutukaatte). Näiden lisäksi Malmivaara suomensi erään Achreniuksen ruotsinkielisen virren  (47: 1-11 Ah Herra, katso suurta kurjuuttani).

Pitkät  SV:n virret jaettiin vuoden 1933 laitoksessa saman numeron alla useammiksi virsiksi siten, että ensimmäinen sai numerokseen alkuperäisen numeron ja seuraaviin lisättiin saman numeron perään a, b ja c tarpeen mukaan. Näin ollen virrestä 85: 1-16 muodostettiin virret 85: 1-9 ja 85a: 1-7.

Vuoden 1923 Lisävihkoehdotuksessa kaikki säkeistöt oli säilytetty. Vuoden 1938 virsikirjaan otettiin Siionin virren loppuosa eli 85a uutena virtenä, nro 80: 1-7 Ah saavu, Jeesus, seurahamme.

Virren alkuosa (85: 1-9) säilyi SV:ssä myös vuoden 1971 uudistuksessa (48: 1-7), tosin kaksi säkeistöä lyhyempänä ja uuden virren loppusäkeistöjen 5-7 osalta lähes kokonaan sisällöltään muutettuna. Uutena teemana virteen tuli mm. Herran pyhän ehtoollisen nauttiminen, Jeesuksen murtama taivaallinen leipä  ja hänen tarjoamansa malja. Siinä tapahtuu pyhien yhteyteen liittäminen, sanoo runoilija.

Uuteen Siioniin Haavion versio siirtyi vain pienin muutoksin ja yksi säkeistö lyhyempänä. Virren ensimmäinen säkeistö on kohdistettu ”teille” eli monikon toiselle persoonamuodolle, vaikka ensimmäinen sana ”Te” onkin  muutettu sanaksi ”Nyt”.  Uudistuksensa pääperiaatteen mukaisesti kaikki muut säkeistöt on kuitenkin kohdistettu monikon ensimmäiselle persoonamuodolle: teette matkaa vs. teemme matkaa; tietä käytte vs. tietä käymme;  Jeesus keskellänne vs. Jeesus keskellämme; ehtoollista te käytte hiljaa nauttimaan vs. ehtoollista yhdessä käymme nauttimaan.

Alkuperäisen Achreniuksen virren loppusäkeistöt ovat nykyisessä SV:ssä virsi numero 242.

SV 129 Herra Jeesus kun täällä

Vuoden 1938 virsikirjasta lähtien virren alkusäe on pysynyt muuttumattomana: ”Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on”.  Virrestä on poistettu säkeistöt 5 ja 7. Näyttää siltä, että on haluttu keventää virttä. Pois jätetyt säkeistöt olisivat kuitenkin tuoneet virrelle sitä painoa, jota kiusattu veisaaja juuri kaipaa: ”Siis te, Jeesuksen ystävät armoitetut, Kaikki uskossa vaeltakaatte. Luja toivonne olkoon, te ahdistetut, Vaikka kiusoja , vaivoja saatte.” (SV 185:5/1971) tai  ”Ja hän uupuville, Tiellä vaipuville Pyhän Henkensä lahjaksi suopi. Heitä vahvistamaan, Heitä uudistamaan Pyhän armonsa, voimansa tuopi.”  (SV185:7/1971). Nämä kiusattujen kristittyjen tunnot puhuttelevat mielestäni tämänkin päivän kristittyä. Seurapenkkiin laskeutunut ystävä jaksaa veisata pitemmänkin virren.

Tämä virsi 129 on nykyisessä virsikirjassamme numero 310 ja oli vuosina 1941 – 1960 yksi useimmin veisatuista radiojumalanpalvelusten virsistä. Minuakin sen jykevä sävel ja sanoma ovat puhutelleet jo nuoruusvuosistani  asti. Siinä kaikuvat sen kristillisyyden sydänäänet, jotka  tunnen omakseni ja joihin olen kiintynyt. Jaakko Löytyn uudelleen muotoilu ei tökkää, vaan sydämeni hyväksyn sen. Jostain sanasta tietysti aina voisin neuvotella.

Ole varttuneen polven veisaaja, jonka on vaikea enää omaksua uutta. Vanha on lisäksi taipuvainen painottamaan sitä, mikä entisessä on hyvää.  Omiin kommentoitaviini virsiin ei osunut yhtään kokonaan uutta virttä. Olen siitä hiukan harmissani, koska juuri  uusien virsien saaminenhan oli tavoitteena, kun Siionin virsien uudistaminen käynnistettiin. Niissä herännäisyyden uudistuminen näkyy aivan eri tavalla kuin 1800-luvulta ja kauempaakin peräisin olevien virsien uudistamisessa.

Virren 129 sävelmän SV sanoo olevan Claudin de Sermisyn vuodelta 1529 ja toisinnon Etelä-Pohjanmaalta. Virsikirja tietää toisinnon olevan peräti Lapualta. Maallikkoa ihmetyttää tässä ja yhdessä ja toisessa muussakin virressä  horjuvuus sävelmämerkinnöissä. 

Risto Krogerus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti