Siionin virret 208-213

SV 208 Herramme, auttajamme
Virren sävel on tuiki tuttu, mutta tämä teksti on uusi, sen on tehnyt Mauno Salomäki 1960-luvulla.  Siionin virsiin tämä virsi on tullut parin vuoden takaisen uudistuksen myötä. Virsiteksti on melko pietistinen, kun esimerkiksi toisessa säkeistössä toivotaan, että me vieroitumme maailmasta. Maailma näyttäytyy Salomäen tekstissä siis vieroksuttavana synninpesänä, jota kohtaan tulee tuntea vierauden tunnetta. Nykyajattelulle tällainen on melko vierasta. Ajatellaan, että kristittyinä meidän tehtävämme on olla keskellä sitä elämänpiiriä ja elämää, johon meidät on laitettu. Ja siitä käsin toimia kristittynä maailmaa vieroksumatta ja pelkäämättä.

Virressä on valikoitunut tekemisen sanaksi aina monikon ensimmäinen muoto, joten ”Henkeä odotamme, olemme heikot, alle synnin vaivan uuvumme” jne. Synnintunto ja syyllisyyden osoittamisen kovuus loivenee, kun se on kollektiivinen syytös ja tunne. Rinnalla on toinen syntinen, toinen Herran armoa odottava ja kuten viimeinen säkeistö kauniisti esittää pyynnön: ” Kanssamme kulje tiellä ja meitä johdata”. 

SV 209 Pyhä Henki, usko suo
Juhlaosaston viimeinen virsi on sävelmältään sekin tuttu Crügerin virsi, jonka pohjalainen toisinto on monelle veisaajalle tunnusomaisen rakas körttisävelmä. Virsi on rukous sen puolesta, että omaa uskoa ei ole ja taivaallista isänmaata kohti mieli kuitenkin halaa.

Tytti Issakainen on nykyaikaistanut Haavion kääntämää, alun perin Laguksen ja Malmivaaran kääntämää tekstiä, jossa ihminen on huono ja uskoton Jeesukselle. Hän on kohdellut Jumalan poikaa kaltoin ja on epäuskoinen. Virsi on rukoushuokaus, jossa kaikki hyvä tulee ja saadaan Jumalalta. Se on ihmisen osa ja se on hyvä osa. Tämäkin virsi on yhteistä tekemistä ja kokemista. Olemme yhdessä syntisiä, yhdessä kilvoittelemme ja tähyämme kohti pelastusta.

SV 210 Pienen lapsen lailla
Siionin virsien Aamu -osasto alkaa tällä virrellä, jossa on tuttu sävel ja sanatkin perinteiset. Ensimmäinen käännös on jälleen Laguksen alun perin ruotsinkielisestä Nybergin virrestä kääntämät, jotka sitten jälleen Laguksen jälkeen Malmivaara, sitten Haavio ja nyt Jouko Ikola 6
Virressä kiitetään aamun tultua hyvästä yöunesta ja verrataan omaa nukkumista pienen lapsen sikeään, viattomaan uneen, joka on huolista vapaa. Virren toinen säkeistö esittää ajatuksen, että Jumalan hyvyys on enemmän kuin se, mitä edes keksimme pyytää. Jumalan ihmeet näyttäytyvät meille päivittäin, mutta aina emme edes huomaa niitä. Ihmisen elämä on Jumalan tiedossa. Se ei ole Jumalalta salassa silloinkaan, kun kuljemme murheellisina, vaan Hän on läsnä, vaikka olisi hiljaa. Vierellä kulkeva Kristus ei näyttäydy kaiken aikaa. Meidän pitää vain luottaa ja kulkea varmana siitä, että Jumala on kanssamme.

SV 211 Jeesus, esimerkilläsi
Vanhaan virteen, jonka sanat ovat alkuperäisessä vuoden 1790 Laguksen Siionissa, on tehty uusi sävel. Eero Väätäinen on säveltänyt virren uudelleen ja Leena Ravantti on tehnyt tekstiin nuorennusleikkauksen vuonna 1991 niin, että Siionin virsi puhuttelee myös nykyveisaajaa.
Tämä on oikea hiljaisuuden pyhyydestä nouseva virsi. Se alkaa toteamuksella, miten Jeesus kutsuu ihmisen rukouksen hiljaisuuteen joka aamu, aloittamaan uutta päivää. Jeesukselta on lahjaa myös se, että saamme hiljaa Hänen edessään alkaa päivämme.

Ihmisen suurin tehtävä on palvella toista, johon virren kolmas säkeistö viittaakin. Se on pyyntö, että sen ymmärrämme ja osaamme ja näemme tärkeäksi toisten palvelemisen. Jumala kuulee, kun ihminen ensin asettuu kuulemaan. Ja Jumala toimii, mutta ei ihmisen pakottamana eikä käskystä. Meidän pitää ymmärtää hiljaisuus monella tavalla. Se voi olla hoitavaa hiljaisuutta, jossa saamme keskittyneesti opetella Jumalan kuuntelemista, mutta se voi olla myös pelottavaa ja ahdistavaa mykkyyttä. Sekin on ihmisen osa, sillä Jumala ei ole mikään vastausautomaatti.

SV 212 Veisaan, Jeesus, kiitoksen
Asuessani 2000-luvun alussa Lontoossa aloitin usein lapsiperhearkeani aamuisin tällä virrellä. Virren pyyntö "Hoida, neuvo tietä" näytä oli Espoon juhlien tunnuslause vuonna 2008. Siinä on kaikki. Jeesus hoitaa, neuvoo ja näyttää tien. Virressä on myös sellainen taustavire, että aamu saattaa olla toisinaan sellainen, että se ei oikein noin vain helposti käynnisty. Tehtävien määrä ja velvollisuudet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Leena-Maija Rengon nykyaikaistamat sanat ja Crügerin virren sävel kuitenkin vahvistavat ajatusta siitä, miten tapa voi hoitaa. Kun aamulla aloitan veisuun ja pyydän, että tänäänkin saan tähän armoon ja lupaukseen luottaen lähteä uuteen päivään, saan kaikista päivän uuvuttavista asioista huolimatta lähteä uuteen päivään luottavalla mielellä. Virsi puhuu ihmisen sydämestä. Se on sellainen, jota tulee elämän melskeen keskellä ajateltua perin harvoin. Miten jaksaa sydämeni? Mikä on sen laita? Toisessa säkeistössä kehotetaan Jeesusta katsomaan ihmisen sydämeen. Ja samastahan sydämestähän puhutaan jo Vanhassa Testamentissa, jossa on kehotus: ”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee” (Sananlaskut 4:23). Arjessa usein unohdamme ajatella sydäntämme ja varjella sitä. Varjella ennen muuta pahoilta ajatuksiltamme ja sanoiltamme. Virren viimeinen säkeistö sisältää kauniin rukouspyynnön, että Jeesus saapuisi päivän helteeseen, arkiaskareiden keskelle ja sydämiimme. Että Jeesus pyyhkisi pois kyyneleemme ja loistaisi valkeutenamme ja poistaisi syntikuormamme.

SV 213 Yö väistyi, päivä alkaa
Ranskalainen aamuvirsi uskonpuhdistuksen suurelta vuosisadalta on saanut pohjalaisen säveltoisinnon melko kaukaa, Etelä-Pohjanmaalta, ja tullut rakkaaksi sellaisena meille Siionin virsien veisaajille. Kaija Pispa on sen uudistanut sanoiltaan ja sehän oli edellisessä Siionin virsikirjassa niin, että se alkoi nykyisen virren toisesta säkeistöstä. Virsi käsittelee ihmistä maailmassa Jumalan luomana, lunastettuna ja syntisenä, Jeesukselle rakkaana. Tässäkin virressä korostetaan aamun hiljaisuutta. Hiljaa kumartuen tuomme Herralle vain köyhyytemme ja tyhjän sydämemme ja heikon virtemme. Mutta se riittää. Tänäänkin on uusi armon päivä. Elämä jatkuu ja tarjoaa uusia asioita ja mahdollisuuksia. Luottavaisesti siis eteenpäin.


Jaana Rantala

Siionin virret 184-189

Nyt alkavat uudistetussa kirjassa osaston Juhla -virret!

SIIONIN VIRSI 184 Ääni huutaa: Erämaahan

Jouko Ikolan kirjoittama virsiteksti on rohkaiseva ja lennokas! Jotain uutta on selvästi alkamassa. Jeesusta odotetaan. Virsi sanoittaa adventin aikaa. Se sisältää paitsi kehotuksen rohkeuteen, myös itsetutkistelua siitä, miten ihminen on keskeneräinen. Vapahtajan tuloa odotellessa oma elämä näyttäytyy surkeana keskeneräisyytenä. Ihminen on vain ahne, ylpeä, kaunainen. Ja sittenkin – hän odottaa ja toivoo, että Vapahtaja tulee ja muuttaa sisäisen erämaan ja saa meidät antautumaan Jumalan hoitoon kokonaan. Siinä on pelastus, ei omavanhurskaudessa eikä omissa yrityksissä, jotka valuvat hiekkaan. Kaikki saa täyttymyksensä Hänessä, jota odotamme adventtina tulevaksi. Virressä on kauniita kielikuvia ja sanoja, jotka ainakin virsitekstiin tottunut lukee ja ihastuu. Ja niin se saakin olla. Ei virren tarvitse olla selkokielinen. Kaikessa vaikeudessaankin se on kaunis ja sitä voidaan opetella ymmärtämään ja miettiä koko eliniän. Virsi hoitaa meitä sellaisenaan, vaikka se ei avaudu aivan helposti. Sen merkityksellisyys on kenties muussa kuin vajavaisen ihmisen täydellisessä ymmärryksessä.

SIIONIN VIRSI 185 Nyt meitä kutsutaan

Jouluvirsi 185 on savolainen säveltoisinto. Virsi lähtee toteamuksesta: ”Nyt meitä kutsutaan, joulua juhlimaan”. Joulua lähdetään virressä juhlimaan juoksemalla: ”Siis lähde matkaan, juokse Jeesuksen seimen luokse”. Niin suuri ilo on joulu tässä vanhassa Achreniuksen kirjoittamassa virressä vuodelta 1769. Enkelit tuovat ensin viestin vapaudesta ja ilosta, jonka voimalla he sysäävät sivuun arjen ja sen kurjuuden. Jeesus saa luvan syntyä meissä joka joulu. Hän voi taivuttaa seuraamaan itseään, mutta tekee sen lempeästi. Hän on suloinen lapsi, kuten virren kolmannessa säkeistössä todetaan. Virren ovat Achreniuksen jälkeen muokanneet Wilhelmi Malmivaara, Herkko Kivekäs ja Leena Ravantti viimeisimpänä, vuonna 2011. Jouluna juhlitaan lasten lailla.

SIIONIN VIRSI 186 Nyt kokoon vanhat, nuoret, joutukaamme

ja SIIONIN VIRSI 188 Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa

”Nyt kokoon, vanhat, nuoret joutukaamme ” ja ”Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa” on Lilliehöökin teksti, joka on kaikkiin Siionin virsien laitoksiin uudistettu aikanaan. Nämä virret olivat ensimmäisessä Siionin virsikirjassa yksi 17-säkeistöinen virsi, mutta Lilliehöökin alkuperäinen teksti on ollut jopa 21-säkeistöinen. Kummassakin näissä virsissä on jotain sellaista iloa, kepeyttä ja riemua, että se ei ole Siionin virsille ollenkaan tavanomaista, mutta kyllä se on virkistävää! Virren 188 viimeisessä säkeistössä tulee leppoisa joulukuva silmien eteen, kun säkeistössä veisataan:” Seimessä lepää rakas Jeesuksemme, siksipä kiitosta nyt veisailemme:”. Virren neljäs säkeistö toteaa Jaakko Haavion mukaan kauniisti, että ”ei kukaan pelätä voi pienokaista, ei ujostella köyhää lapsukaista”. Laguksen ensimmäisessä suomennoksessa tämä teksti oli muodossa: ”Näin lapsukaiseks syntyi Jumalamme, ettemme pelkäis olla iloissamme”. Sisällöltään siinä on näin myös hieman eri viesti kuin Haaviolla eli nykyisessä versiossa. Virret 186 ja 188 ovat ylistystä siitä, että pienestä on esikuvaksi isolle.   

SIIONIN VIRSI 187 Armon lapset, kokoontukaa

Arkkivirsi 187 on sekin Siionin virsien osastossa Juhla. Sekin on arkkivirsi, joka on talletettu ”Zionin Lasten Uudet Hengelliset Joulu-Wirret” -nimellä ja julkaistu Turussa 1786. Tässä virressä on kuultavissa uudistuksien jälkeenkin oikea Jeesus-lapsen aito itku ja joulun tuntu, toteaa virrestä Maunumaa.[1] Virsi haluaa rohkaista ja herkistää kaikki ikävöivät ja ahdistetut Jeesus-ystävän seimen äärelle kiittämään ja veisaamaan. Jeesusta puhutellaan ”Poika, Herra maan ja taivaan, ystävämme ylhäinen”. Hän on myös virren mukaan paitsi ystävä, Vapahtaja, Jeesus-lapsi, auttaja ja vapaudenjulistaja. Jeesuksen syntymä on kristikunnan suuria ilonaiheita, mikä tunnelma kirkkaasti välittyykin tästä virrestä. Virsi päättyy toiveeseen saada veisata jouluvirsi kerran taivaassa.[2]

Jeesus ihmisten ystävänä liittää meidät toinen toisiimme ja itseensä. Hänen armostaan ja rakkautensa varassa pääsemme taivaaseen, mutta meidän tulee rukoilla myös toistemme puolesta. Uskon kestävyys ja uskon tiellä vaeltaminen on loppumaton rukousaihe näissä virsissä, missä Jeesus ilmaistaan ihmisten yhteisenä ystävänä.

SIIONIN VIRSI 189 Pyhä kirkkaus, autuas aamumme koi

Tämäkin jouluvirsi on Lilliehöökin teksti. Lilliehöök on kirjoittanut kauniin kepeitä jouluisia virsiä jopa näin monta! Hän, joka oli Ruotsin vallan aikana laivaston upseeri, siis sotilas, oli myös herkkä runoilija ja jopa romanttisesti lapsellinen. Liekö tähän myös vaikuttanut se, että hän eli kovin karuina aikoina, jolloin maassa oli nälänhätää, katovuosia ja kurjuutta yllin kyllin. 1600-luvun loppu oli sellaista, että sodittiin ja kärsittiin, kuoltiin ja pelättiin. Juuri siksikin tuntuu kummalliselta, että näin kauniita jouluvirsiä on sittenkin tuolloin tehty. Tässä virressä liikutaan Betlehemin seimeltä Getsemaneen, sillä viimeisessä säkeistössä kuvataan Jeesuksen olevan lohdutus ja tie murheellisille. Virsi päättyy kauniiseen ajatukseen kristitystä rauhanpuolustajana.

---

[1] Maunumaa 1990, 88-89.

[2] Siionin virsi 187.