Siionin virret 172-177

SV 172 Isämme, pyhitetty nyt olkoon nimesi

Jos etsit sitä virttä, jonka voisi veisata ystävän tai sukulaisen nimipäivänä, niin tässä se on!

Virressä tosin puhutaan vain Jeesuksen ja Kristuksen nimestä. Virsi sopisi siis yhtä hyvin osastoon Juhla, uudenvuodenvirsien kohdalle. Uudenvuodenpäivähän on Jeesuksen nimen päivä. Mutta perinteisesti tätä on tosiaan veisattu nimipäiväonnitteluna. Tätä on hyvä veisata myös sellaisen, jolla ei ole virallista nimipäivää kalenterissa.

Ajatuksena on hieman nurinkurisesti muistaa nimipäiväsankaria muistuttamalla, että kaiken hyvän ja kauniin lähde on Jumala, hänen nimensä ja kunniansa on kristityn ensisijainen kiitoksen ja ylistyksen kohde. Jeesuksen nimeen tukeutumalla voi myös karkottaa sielunvihollisen hyökkäykset. Meidäthän kastetaan ja haudataan ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä”, sekä seurakunta kokoontuu aina Kolmiyhteisen Jumalan nimessä:

näin varmistetaan, että osallistujat tietävät, missä ollaan.

Samalla virrenveisaaja pyytää kuitenkin, että Jumala pyhittäisi myös tämän kyseisen päivä, nimipäivän, ja että me osaisimme toimia Herran kunniaksi nimipäivänä(kin).  Lopuksi luodaan katse kristityn elämän päämäärään, taivaaseen, jossa ”todistajain pilvi” ylistää Herran nimeä ikuisesti. Sinne toivotaan yhdessä päästävän samaan joukkoon.

Hyvää nimipäivää itse kullekin, kun se koittaa!

SV 173 Kun synnyin tänne maailmaan

Jos edellinen oli nimipäivävirsi, niin tässä on selvästi ja vastaansanomattomasti syntymäpäivävirsi.

Hauska on huomata virrentekijän hieman horjuva kasteteologia: jo syntymä liittää elämän kirjaan. Elämän kirja on se pelastettujen luettelo, jota viimeisellä tuomiolla luetaan (Ilm. 21: 11-12). Itse asiassa kirkkomme opettaa, että kaste on pelastusteko, armonväline, taivaan perilliseksi tulemisen sakramentti. Virsi siis olettaa, että jokainen veisaaja on kastettu heti syntymänsä jälkeen ja näin tullut osaksi pelastuksen salaisuutta.

Ensimmäisen säkeistön sanoitus kertookin enemmän kirjoitusajankohdastaan ja yhtenäiskulttuurista: kaikki evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet kastettiin lapsena, heti syntymän jälkeen. Aikuisena ei varmaankaan kastettu juuri ketään. Oikeus olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan oli tullut lakiin vasta viisi vuotta ennen virren kirjoittamista.

Kun tekstiä lukee tarkemmin, ei virrentekijä ehkä kuitenkaan tarkoita tuota pelastettujen luetteloa, vaan jokaisen ihmisen omaa, henkilökohtaista, kuvitteellista elämän kirjaa. Siihen näkymätön elämäkerturi piirtää merkinnät eri elämän merkkipaalujen kohdalle, ja merkitsee myös, miten on elämäänsä elänyt. En voi välttää mielleyhtymää joululauluun, joka pelottelee lapsia olemaan kilttejä tai muuten lahjat jäävät saamatta: 

”Ei itkeä saa, ei meluta saa,

joku voi tulla ikkunan taa.
Joulupukki matkaan jo käy.

Nyt nimien kirjaan merkitään taas:

tuhma vai kiltti, ajatelkaas!

Joulupukki matkaan jo käy.

Taas pienet tontut liikkuu ja muistiin merkitsee,
niin joulupukki tietää saa, kuka lahjat ansaitsee.
Siis: Ei itkeä saa, ei meluta saa,

sopu on paljon mukavampaa.

Joulupukki matkaan jo käy.”

Hieman sellainen on myös Ilmestyskirjan Elämän kirja, jonka mukaan jokainen tuomitaan tekojensa mukaan.

Tässä syntymäpäivävirressä taas päivänsankarin elämän kirja kertoo ”Herran laupeudesta”, Jumalan hyvyydestä ja huolenpidosta, Jumalan armosta ja avusta. Luoja on lahjoittanut ruoan ja juoman, vaatteet ja kengät, läheiset ja rakkaat ihmiset, antanut voimia kohdata kunkin päivän vaikeudet ja haasteet. Lopussa pyydetään, että jos kirjaan on tullut merkintöjä pahoista teoista, ne annettaisiin anteeksi ja pyyhittäisiin pois, jotta uusi ja rehellinen elämä voisi alkaa.

Kaikesta tästä onkin syytä kiittää ja iloita.

SV 174 Oi Herra, koti rakenna

Siionin virsien perhevirsistä tässä on hää- tai vihkivirsi. Aiempaa versiota on kuitenkin veisattu myös esimerkiksi omissa sinkkukotini tupaantuliaisseuroissa ja hyvin se toimi siinäkin yhteydessä. Ja toimii edelleen.

Vaikka virsi varmasti on alunperin tarkoitettu juurikin hääseuroissa veisattavaksi, sopii se kaikkiin muihinkin perheen ja kodin juhliin. Eikä vain parien vaan myös asuinyhteisöihin ja yksinelävien koteihin. Vaikka virren ensimmäisen säkeistön sanat ”sanasi siunaamille” on monikko, voi virsi koskettaa myös yksinelävää ja sopia paitsi avioliiton solmimiseen/siunaamiseen myös kodinsiunaamistoimitukseen.

Monissa perhevirsissä esiintyy ylenpalttista rakkautta ja onnellisuutta, josta aviopari iloitsee ja kiittää mutta joka kuitenkin arjen tullessa joutuu koetukselle. Tämä johtuu siitä, että hää- ja perhevirret on usein tehty sitä laulavan parin tai perheen näkökulmaan ilon ja kiitoksen hetkiin. Tämä virsi on kuitenkin vieraiden, sukulaisten ja ystävien veisaama virsi kodille, sen asukkaille ja perustajille. Se on ystäväkansan siunauksen toivotus.

Sitä kuunnellessa ja veisatessa ei tule olo, että elämän rosoja tai vaikeuksia peiteltäisiin tai perhe-elämää idealisoitaisiin, vaan myönnetään, ettei aina ole helppoa. Mutta noihin vaikeisiinkin hetkiin ja aikoihin voi pyytää Jumalan varjelusta, suojelusta ja voimaa kohdata hankaluudet. Toisessa säkeistössä pyydetään ”anna heille siunaus… ja halu toista auttaa”. Tahtoahan perhe-elämässä yleensä vaaditaan enemmän kuin tunnetta, tahtoa sitoutua ja kantaa vastuuta valinnoistaan, vastuuta heistä, jotka on elämään annettu.

Erityisen liikuttava on mielestäni kolmannen säkeistön kuva Kristuksesta murtamassa leipää samassa pöydässä arkisen hernekeiton äärellä – vaikka varsinainen voima tahtomiseen haetaankin alttarin äärestä, sakramentista. Sama arkinen hernekeitto laajenee myös ystävien ja seurakansan kanssa nautittavaksi, yhteiseksi Jumalan kansan juhlaksi. Ja lopulta päästään taivaalliseen kotiin, taivaallista juhlaa viettämään koko Jumalan perheväen kesken.

SV 175 Herra, siunaa kotia

Virsi oli vastikään Tampereen herättäjäjuhlien tunnusvirsi ja se on jo yli 10 vuoden ajan veisattu juhlien päätösseurojen alkaessa. Silloinen yleissihteeri Alpo Järvi valitsi virren lasten veisattavaksi ns. kapulanvaihdon yhteydessä ennen päätösseurojen ensimmäistä puhetta. Lapset on kutsuttu juhlakentältä kuorokatokseen ensin harjoittelemaan 15 min ennen seurojen alkua ja sitten he ovat kajauttaneet sen juhlakansalle ennen ensimmäistä seurapuhetta. Siitä on tullut ilmeisen rakas monelle juhlavieraalle ja virsien veisaajalle.

Vasta vähän aikaa sitten tajusin, mitä ensimmäisen säkeistön toisessa pyynnössä sanotaan: ”Varjele nyt vaaroista.” Olin koko ajan lukenut ja veisannut ”vaaroissa”. Ajatushan on silloin aivan eri!

Kun pyydetään varjelemaan ”vaaroiSSA”, ajatellaan, että erilaisia haasteita ja jopa vaaroja tulee, niitä ei voi välttää, mutta Jumala voi olla niissäkin tilanteissa läsnä ja varjella.

Kun taas pyydetään varjelemaan ”vaaroiSTA”, pyydetään, ettei hankaluuksia ja vaikeita aikoja tulisi ollenkaan.

En tiedä, kumpi ajatus on parempi. Toinen on minusta realistisempi.

Toisen ja kolmannen säkeistön pyynnöt ovat sitten kyllä vähintäänkin realistiset, ja hyvä niin. Onneksi niissä toistuu sama kertosäemäinen pyyntö ”ole läsnä päivin, öin, hyvä Jumalamme”. Muutoin virren sanoma voisi olla vähän turhankin väsynyt ja vaikea käsittää, miksi se on juuri lasten veisattava virsi. Neljännessä on kaunis lopetus, joka sitoo yhteen kertosäkeen ja koko virren toisiinsa. Aikuiset usein haluavat kietoa lapset pumpuliin ja suojella kaikelta pahalta – tällöin käy helposti niin, että lapsille ei anneta välineitä käsitellä elämässä väistämättä jossain vaiheessa eteen tulevia vaikeuksia ja hankaluuksia. Tämän virren opettelu ja veisaaminen yhdessä koko herättäjäjuhlakansalle antaa ehkä sellaisen viestin, että Jumala ei ole vain hyvien ja juhlahetkien Jumala, vaan lähestyttävissä vaikeissa ja ikävissä tilanteissa.

Ihminen haluaa tuntea Jumalan läsnäolon elämässään, tunteen turvassa ja suojassa olemisesta, siitä, että kaikki on hyvin. Ettei ole mittään hättää.

SV 176 Saavu Kristus, Vapahtaja

Leena-Marja Renko sai tehtäväkseen uudistaa Lars T. Nybergin virren Jeesus Kristus, sankarimme (Sv 62). Hän uudistikin sen, mutta sen valmistuttua todettiin, että uusi versio ei enää aivan vastannut alkuperäistä sanoitusta. Se oli kuitenkin muuten erinomainen virsiruno. Niinpä päätettiin pyytää Jaro Julkusta muokkaamaan alkuperäinen virsi varovaisemmin. Rengon virrestä tuli sitten oma uusi virtensä, johon otettiin myös eri sävelmä kuin alkuperäisessä virressä. Näin toimittiin, koska Rengon sanoitus on vahva ja juuri sitä oikeudenmukaisuuden ja rauhan pyytämistä maailmaan, jota Siionin virsien uudistuksessa haluttiin vahvistaakin.

Näin ollen Saavu Kristus, Vapahtaja saa aloittaa uuden osaston Oikeus. Siihen tehtävään virsi sopii erinomaisesti. Siinä on jossain määrin samaa tematiikkaa kuin Sv 54 On vääryydellä valta, joka on tarkoituksella sijoitettu Havahtuminen-osastoon korostamaan virren uudistettua asua ja itseen kohdistuvaa tutkistelun henkeä. Sv 176 kuitenkin sanoittaa eri tavalla maailmantuskaa ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamaa ahdistusta.

Siitä onkin tullut yksi uudistetun kokoelman lempivirsistäni. Erityisen puhuttelevaa oli työstää tätä virttä bibliodraaman keinoin ryhmän kanssa pari vuotta sitten. Siellä kuului Aleppon kellojen soitto ja rakkauden katse nähtiin. Virsi sanoo suoraan, mutta silti taiteen keinoin, mikä maailmassamme on ahdistavaa ja pelottavaa. Syyrian – ja monen muun – sodan uhrit ovat silmiemme edessä, kun veisaamme tätä virttä. Toisaalta näkee myös kuivuuden ja tulvat, nälänhädän ja ihmiskaupan, venepakolaiset ja pakolaisleirit. Virressä ei vain rukoilla apua jonnekin, joka on meistä poissa, vaan pyydetään itselle rohkeutta nousta puolustamaan sorrettuja ja hädänalaisia, tukemaan tarvitsevia ja pelkääviä.

SV 177 Rakas Jeesus, sanassasi

Mauno Salomäen virsi on syntynyt Uudet veisuut –kokoelmaan. Sen näkökulma on hieman toinen kuin edellisessä, mutta silti oikeudenmukaisuutta pyytävä. Edellinen liittyy tavallaan Kristuksen toiseen tulemiseen, ollaan jotenkin lopunajallisissa tunnelmissa, kun tässä ollaan enemmän tässä hetkessä, kirkon ja Pyhän Hengen ajassa ja vaikutuspiirissä. Virressä pyydetään taitoa ja ymmärrystä noudattaa Jeesuksen ohjeita lähimmäisenrakkauteen.

Virressä liikutaan Jeesuksen sanasta ja opetuksesta uskoon, oikeaan seuraamiseen Hengen ohjauksessa. Tästä saadaan vinkki tavalliseen elämään, jokapäiväisiin askareisiin, joissa toteutetaan lähimmäisyyttä Jeesuksen rakkauden voimalla. Viimeinen säkeistö ohjaa ajattelemaan kaikkia syrjäytettyjä. Virren taustalla on selvästi tuomiosunnuntain evankeliumi Matt. 25: 31-46, jossa Jeesus opettaa jokaisen nälkäisen, janoisen, kodittoman, alastoman ja vangitun kasvoissa näkevämme itse kärsivän Kristuksen.

Virressä pyydetään, että olisimme niin kuin ne, jotka antoivat syötävää, juotavaa, suojan, vaatetuksen tai kävivät katsomassa, eivätkä niin kuin ne, jotka jättivät tämän tekemättä. Tässä virressä ei pyydetä, että ”joku muu” huomaisi heidät, vaan todetaan, että tarvitsemme Jumalan vaikuttavaa voimaa ja rakkautta sekä Pyhän Hengen opastusta vähentämään välinpitämättömyyttämme.

Kannattaa siis olla varovainen, kun tätä virttä veisaa, sillä rukous todella muuttaa ihmistä ja avaa hänet huomaamaan tilanteita, joissa näitä tarvitsevia ihmisiä tulee vastaan ja joihin on tartuttava. Vaikka se tuntuisi epämiellyttävälle ja vaivalloiselle – tarvitseva ihminen on aina jollain tavalla epämiellyttävä ja rikkoo sen sovinnaisuuden ja tottumuksen muurin, jonka olemme ympärillemme rakentaneet – ”Nimimerkillä Kokemusta on”!

Keskustelukysymyksiä:

1.       Voisiko nimi- ja syntymäpäivävirsiä (Sv 172-173) veisata jossain muussa yhteydessä? Missä ja miksi?

2.       Millaisissa tilanteissa itse valitsisit Sv 174-175 veisattaviksi? Jääkö näissä virsissä joku ulkopuoliseksi, ja millä perusteella, vai kuuluvatko ne mielestäsi kaikille ja miksi?

3.       Jos tarkastelet koko osastoa Yhteys, onko siellä jokin perheen tai arkielämän kysymys, joka on ikään kuin ilman omaa virttään? Millainen teema puuttuu ja millaista sanoitusta se kaipaisi?

4.       Millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä löydät Oikeus-osaston kahdesta ensimmäisestä virrestä? Millaisiin tilanteisiin tai puheisiin itse käyttäisit niitä?

Leena Väyrynen-Si

Siionin virret 160-165

Uskoisin, että osasto Yhteys on yksi seurojen veisatuimpia osastoja. Onhan siellä alku- ja loppuvirsiksi sopivat, ruoka- ja perhejuhlavirret. Tässä osastossa on myös kristittynä elämiseen eli lähimmäisenrakkauden toteuttamiseen liittyviä virsiä.

SV 160 Kirkasta sä itses meille

Tässä virressä puhutaan Jeesuksen sovitustyön merkityksestä pelastavana tekona sekä omien tekojen suhteesta pelastukseen. Tämä teksti puhuu myös lähetyksestä ja evankeliumin voimasta.

Kolmeen ensimmäiseen säkeistöön on saatu tiivistettyä koko pelastushistoria: Jeesuksen risti kirkastaa Jumalan rakkauden kaikille kansoille. Lain vaatimukset väistyvät, Johannes Kastaja ja profeetat julistivat Messiaasta. Pyhä Henki lahjoittaa voiman todistamaan Jumalan armosta.

Kaksi viimeistä säkeistöä kertovat, mikä on Jeesuksen seuraajien tehtävä: saarnaaminen pelkäämättä, kuoleman voittamisen ylistäminen. Jos tätä ei toteuteta, kivetkin alkavat huutaa.

Miten tosissamme me nykykörtit otamme tämän virren? Mitä tarkoittaa armollisen Jumalan julistaminen? Miten saarnataan pelkäämättä? Herran töistä veisaamisen me kyllä osaamme. Miten saatetaan kalliit sielut Karitsan luo? Mitä tapahtuu silloin, jos kivetkin huutavat? Onko sellaista tilannetta vielä tullut, onko tätä ylistämis- ja kiittämiskehotusta kuitenkin noudatettu riittävästi?

SV 161 Herra, siunaa, auta meitä

Virsi on Herran siunaus yhteisesti veisattavaksi.

Se on otettu Siionin virsiin vasta nyt, vaikka Virsikirjassa se on ollut ”aina”. Laulukokoelmastamme on puuttunut tällainen virsi. Monilla paikkakunnilla on tapana yhdessä lausua Herran siunaus seurojen päätteeksi, nyt sen voi siis myös veisata.

Olenpa itse sitä ehdottanut joskus sellaisten seurojen päätteeksi, kun on ollut monta puhetta ja monta pitkää virttä, ja järjestäjät ovat etsineet sopivan lyhyttä lopetusta. Mutta voi sen veisata myös ihan itsenäisenä, omana rukouksenaan. Sävelmä on sama kuin virsissä 153 Vielä, Herra, kutsut meitä, 170 Jeesus, auta lapsiamme sekä 235 Herra antoi, Herra otti, eli erittäin tuttu ja siksi useimmille myös helppo.

Suosittelen!

SV 162 Ääressä taivaan pöydän

Kaunis ja juhlallinen ruokavirsi, joka on kuitenkin verraten uusi: Jaakko Haavion 1971 mukailema.

On mielenkiintoista, että virren sanoissa viitataan ehtoolliseen: Jumalan kattama taivaan pöytä, jonka ääressä alkaa iankaikkinen hääjuhla. Näillä sanoilla kuitenkin aloitetaan yleensä mitä arkisin ruokailu rippileireillä tai tapahtumissa. Toisaalta virren yhdessä veisaaminen tekee tavallisestakin keittoruoasta taivaan juhla-aterian esimaistelua, kiittää saaduista lahjoista ja muistuttaa meitä siitä, keneltä elämämme lahjat tulevat.

On hauskaa, että saamme toinen toisillemme veisatessamme muistuttaa heidän olevan Jeesuksen ystäviä. Ruokavirren veisaaminen ja Jumalan kiittäminen lahjoistaan pitää tiellä taivaaseen. Näin toivomme.

SV 163 Hyvyyttä Herran aina veisatkaamme

Tämä virsi on myös ruokavirsi. Se otettiin Siionin virsien lisävihkoon numerolla 301 Wanhasta virsikirjasta, jota heränneet veisasivat Siionin virsien ohella vielä ennen edellistä virsikirjauudistusta (1986). Tuolloin siinä oli kolme säkeistöä, mutta tekstiä on nyt uudistettu niin, että ensimmäisen ja toisen säkeistön alun ja lopun järjestystä on vaihdettu ja kolmannen säkeistön alku otettu toisen säkeistön loppuun. Näin virrestä on tullut selkeämmin ruokavirsi, jossa ensimmäinen säkeistö voidaan veisata ennen ateriaa ja toinen sen päätteeksi. 

Kukahan nämä tekstit laittaisi tauluihin Aholansaaren ja Wanhan Karhunmäen (sekä Lapuan kristillisen opiston) ruokasalien seinälle? Kyseessä on nimittäin erittäin hyvä ruokavirsi. Sitä soisi käytettävän runsaasti.

Virressä muistutetaan ja kiitetään syvästi Häntä, joka antaa elämän ja ravinnon sekä kaiken muunkin hyvän elämässämme. Aivan niin kuin Luther opettaa Wähässä katekismuksessaan Isä meidän –rukouksen neljännestä pyynnöstä Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme:

”Jumala antaa pyytämättäkin jokapäiväisen leivän kaikille, myös pahoille ihmisille, mutta me pyydämme tässä rukouksessa, että hän auttaisi meitä käsittämään tämän ja vastaanottamaan jokapäiväisen leipämme kiitollisina.

Mitä tarkoittaa jokapäiväinen leipä?

Vastaus: Kaikkea, mitä ruumiimme ravinnokseen ja muuten välttämättä tarvitsee. Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.”

Samalla kun kiitämme ruoasta, pyydämme ja kiitämme elämäämme kaikkea tuota, mitä Luther opettaa jokapäiväisen leipämme olevan. Käsitämmekö me tämän ja otammeko kaiken sen vastaan kiitollisina?

SV 164 Lahjoita, Herra, perheisiimme

Tämä virsi on varmasti yksi rakkaimpia ja suosituimpia Siionin virsiä, joita paljon veisataan eri tilanteissa. Tällä virrellä on hyvä aloittaa kotiseurat tai lopettaa ne, veisata sellaisen puheen päätteeksi, jossa puhutaan kodista, perheestä, lapsista tai lastenlapsista tai muista arkielämän murheista. Tämä on myös hyvä veisata kiitokseksi sukulais- tai ystäväperhevierailun päätteeksi, vaikka ei seuroja olisikaan ollut.

Tässä virressä on säilytetty alkuperäiset Jaakko Haavion sanat, eikä pitäydytty Virsikirjan sanamuotoihin, jossa suurin muutos on tehty 2. säkeistöön, ja jossain määrin ensimmäiseen. Itse pidän Siionin virsien sanamuodoista ja kielikuvista enemmän kuin virsikirjan. Ne tuntuvat sopivan nykyajan ihmisen ajatteluun paremmin: tahrat ja uutta liekkiä kaipaavat sammuneet lamput.

Ensimmäisessä säkeistössä pyydetään hiljentämään maailman äänet ja murtamaan mammonan valta. ”Vanhassa testamentissa maailma on Jumalan omaisuutta, hyvä ja kaunis, ylistettäväkin. Maailman tulisi olla yksi ja yhtä, mutta maailma on täynnä ristiriitoja ja väkivaltaa. Maailmassa voimakkaat hallitsevat ja uhkaavat. Vanhassa testamentissa näkyy kuitenkin usko siihen, ettei Jumala ole hylännyt maailmaa eikä sen ihmisiä. Jumala on uskonut valitsemalleen kansalle tehtävän kuuluttaa hänen voimaansa ja hyvyyttään maailmassa. Vanhan testamentin ajattelulle ei ole ominaista se, että maailma olisi paha tai kartettava, torjuttava tai vieras.” (Hautala, Veisuun vuoksi, 88)

Uuden testamentin puolella taas ajattelu muuttuu. On huomattava, että UT syntyi huomattavasti lyhyemmän ajan sisällä kuin VT ja osittain erilaisessa kulttuuriympäristössä. Kreikkalainen sivistys perustui dualismiin, hyvän ja pahan, ruumiin ja hengen, valon ja pimeyden vastakkaisuuteen. Lisäksi kirjoituksia ”sävyttää kokemus taistelusta, vähemmistöasemasta, vainosta ja epävarmuudesta. Turva on lähellä, vihollinen kaikkialla ulkona.” (Hautala, Veisuun vuoksi, 89)

Evankeliumeissa maailmaa tarkastellaan osin eri tavoin riippuen onko kyse synoptikoista tai johannekselaisesta kirjallisuudesta. Johannes puhuu maailmasta paljon ja käsittää sen paikkana, jossa kristityn tulee toimia samoin kuin Kristus toimi suhteessa maailmaan. Maailma myös sisältää itsessään ihmisen moraalin kannalta arveluttavia asioita (1. Joh. 2: 17-19). Nämä seikat ovat vaikuttaneet suuresti erityisesti pietismin omaksumaan maailmankuvaan ja pietistiseen virsirunouteen. (Hautala, Veisuun vuoksi, 90-93)

Paavali liittyy kirjoituksissaan enemmän VT:n kuin kreikkalaisen kulttuurin käsityksiin maailmasta. Hän myös haastaa kreikkalaista filosofiaa ja puhuu siitä ”tämän maailman viisautena”. Maailma on Jumalan hyvä luomisteko ja puhuttelee meitä, mutta me olemme kuuroutuneet sille. Tilalle uhkaa tulla ihmisen itsensä aiheuttama kaaos: kiire, repivyys, melu, kohina, luomakunnan pahoinvointi, kulutuskilpailu. (Hautala, Veisuun vuoksi, 94-95)

”Hiljennä äänet maailman” voisi merkitä ”hiljennä kaaos, rahan valta, pakkotahtisuus, kulutusmania”. Rukouksemme voisi kuulua ”anna meidän jälleen kuulla (hyvän) maailmasi ja maan äänet, kun vilja kasvaa ja maapallo ihmeellisesti pyörii osana kaikkeutta”. (Hautala, Veisuun vuoksi, 95)

Tällöin koko virressä voidaan pyytää kääntämään kauppareitit takaisin alkuunsa, maanpiirista hyvä ja rauhallinen asuinpaikka, tehdystä työstä leipä ja ansio, lepo ja rauha, näkemään työn mieli ja merkitys, pitämään ihmissuhteet kunnossa, kuuntelemaan luomakuntaa ja jäsentämään omaa elämää ja ympäristöä kosmokseksi, yhteiseksi elämänpiiriksi. (Hautala, Veisuun vuoksi, 95)

SV 165 Katso meihin, Jumalamme

Kyseessä on virsi, joka on otettu kokoelmaan, kun etsittiin uusia Siionin virsiä. Virressä on samaa tematiikkaa kuin edellisessä, mutta se on luonnollisesti ilmaistu eri tavalla. Joissain perhevirsissä kuvataan kotielämää varsin ruusuisin sanankääntein. Todellisuus on usein kuitenkin toinen. Tässä ja edellisessä virressä asetutaan Jumalan eteen puutteineen ja heikkouksineen, epäonnistumisineen ja rikkomuksineen. Näihin pyydetään läsnäoloa, lohtua, toivoa paremmasta, armoa, rakkautta sekä erityisesti voimaa vain yhdeksi päiväksi. Se riitää. Tänään, huomenna, yksi päivä jaksaa voimien loppuessa, yhden päivän yhteys, yhden päivän rakkautta.

On suostuttava Jumalan kannateltaviksi, omavoimaisuus on kadonnut, itsessä ei ole enää kykyjä. 

Maailmasta ja siitä, mitä se tarkoittaa teologiassa, kirkon historiassa ja Siionin virsissä, voi lukea lisää Jukka Hautalan kirjassa Veisuun vuoksi (Kirjapaja ja Herättäjä-Yhdistys 2017). Suosittelen lämpimästi teosta muutenkin valaisemaan Siionin virsissä ilmaistua ajattelua. 

Leena Väyrynen-Si