Siionin virret 214-219

Aamu-osaston virsiä ei paljon siioninvirsiseuroissa veisata, sillä seurat ovat useimmiten illalla. Aamukäreällä äänellä niitä ei oikein jaksa kotonakaan aamulla ensimmäisenä alkaa vetää. Ehkä juuri siksi ne ovat säilyneet niin raikkaina, niitä ei ole kyllästymiseen asti veisattu. Mielestäni niitä voidaan kuitenkin veisata aamujen lisäksi myös kaste-, konfirmaatio- ja hääseuroissa, kaikissa tilanteissa, missä alkaminen on teemana.

SV 214, Ah, herää sydämeni

Virsi avaa päivän varovasti haukotellen ja silmiä siristellen. Se kutsuu kiittämään taivaallista ystävää jo heti aamutuimaan. Leena-Marja Renko on tyylikkäästi uudistanut tätä vanhaa herrnhutilaisvirttä. Edellisessä laitoksessa virsi oli numero 220.

Minulla on mieleen jäänyt muisto tästä virrestä. Herättäjän mies Urpo Karjalainen makasi taannoin sairaalassa erittäin huonossa kunnossa. Puhelimitse olin Kiikoisista käsin häneen yhteydessä ja hän pyysi minua saapumaan Mikkeliin veisaamaan Siionin virren 220 toisen säkeistön hänen sairasvuoteelleen. Vieläkin nolottaa, kun en pystynyt täyttämään hänen toivettaan. Sen täytti silloinen Herättäjän musiikkisihteeri Petra Berghäll (nyk. Perttula). Hän kävi veisaamassa Urpolle tuon pyydetyn virren säkeistön. Virren nykyisessäkin versiossa siinä puhutaan ihan muuttumattomasti siitä, että ”Herra auttoi taaskin terveenä nousemaan”, että avuksi oppisin häntä huutamaan.

Nämä väkevät säkeet ovat puhutelleet minua siitä asti. Se muistuttaa minua joka aamuisesta heräämisen ihmeestä. Elämä ja jokainen hengenveto on Jumalan lahjaa. Se nostattaa halun ylistää Jumalaa ja maailman Vapahtajaa.

SV 215, Taas kiitän, Isä taivaan

Aikamoinen joukko ukkoja on uurastanut vuosien saatossa tämän peräti pieneksi käyneen virsihelmen kimpussa. Lars T. Nyberg sen sanoitti vuonna 1745, ja Elias Lagus sen suomensi vuonna 1790. Ensimmäisen kerran sen uudisti Wilhelmi Malmivaara vuonna 1893, toisen kerran Jaakko Haavio vuonna 1971 ja nyt kolmannen kerran sitä muokkasi Jouko Ikola 2016.

Virteen on kiteytetty kaikki se tärkeä, mistä yksityinen ihminen heti aamutuimaan jaksaa ylöspäin huokaista. Siinä muistetaan kiittää kodin piirin varjelusta, ja armosta, joka kohdistuu veisaajaan, sokeaan ja raukkaan. Sitten siinä pyydetään, että kuurot korvat tulisivat kuuleviksi Jumalan tahdolle, sillä hänen sanansa ruokkii niin kuin ”äidin rinta ravitsee pienoisinta”.

Tämän napakammin ei mielestäni voikaan pakata ihmisen aamurukousta. Hiukan kuitenkin mietityttää virren alun työpainotteisuus, että heti yön jälkeen alkaa tavaton työntekeminen. Eihän se jokaiseen aamuun kuulu. On viikonloput, lomat ja eläkeaika, silloin ei töitä niin kauheasti tarvitse tehdä. Liekö tämä sitä protestanttista työn tekemisen tärkeyden painottamista?

SV 216, Niin koitti päivä iloinen

Tämän virren viimeisin muokkaus on allekirjoittaneen käsialaa. Ohjeet uudistukseen sain Siionin virsien uudistustyön tekstijaostolta. Että seuraisin tarkemmin alkuperäistekstin luontokuvia. Aikaa myöten ne oltiin hengellistetty, eli muutettu hengellisiksi kielikuviksi. Auringon valo oli muuttunut armon valoksi jne. Tätä ohjetta seurasin työskentelyssäni ja virsi muuttui aavistuksen verran keveämmäksi ja yksinkertaisemmaksi.

Myös uusi sävelmä korostaa muutosten suuruutta. Sävelmä on mukavan niekullinen ja tunnustelee mielestäni tekstin aamu- ja kevättunnelmaa. Niin, tämä virsi sopii myös keväällä toukotöiden aikaan veisattavaksi, puhutaanhan siinä myös ravinnosta ja leivästä. Mukavaa on ollut saada opetella näitä niekkuja. Pikkuhiljaa virsi alkaa sujua ja siitä tulee suosittu virsi myös seurojen aloitusvirreksi, niin kuin se edellisillä sanoilla usein oli.

Virren alkuperäiseksi kirjoittajaksi epäillään Henrik Renqvistiä, kiivasta pietistiä ja Paavo Ruotsalaisen kiistelykumppania. Hienoa, että me Ukko-Paavon perilliset olemme saaneet tehdä sovintoa menneistä mielipide-eroista huolimatta, ottamalla tämän virren käyttöömme.

SV 217, Ei kanteleeni soi

Edellisiin aamuvirsiin verrattuna tämä on jyrkkä ja ahdistunut virsi, kannel ei soi, eikä ilo löydy, koska mieli on kova ja kylmä. Siksi tässä ei veisata kiitosta ollenkaan. Useimmissa Siionin virsissä on säkeistöjä, joissa kiitetään ja ylistetään Jumalaa, mutta ei tässä. Eihän kaikissa virsissä tarvitsekaan kiittää, eihän?

Herättäjä-Yhdistyksen työntekijäpäivillä tämä oli usein ensimmäinen aamuvirsi. Se kuvasti seuraväen palvelijoiden omaa tunnetta siitä, etteivät taidot riittäneet, eikä voimia ollut riittävästi. Minullekin 17 vuoden ajan tuo körttiyhtiön työ oli kilvoittelua ja parannuksen tekoa aika suuressa määrin. Riittämättömyys ja yksinäisyys olivat usein todellisuutta. Mutta pukee tämä virsi myös ylipäätään sanoiksi körttiläistä ahdistusta.

Kolmannen säkeistön sävy on jopa uhkaileva: ellei Jumala tahdo puhdistaa veisaajan sydäntä, niin hukkaan haihtuu pyhä retki. Tilalle tulee vain ainainen arki. Onneksi viimeisessä säkeistössä uhkailun sijaan siirrytään pyytämisen puolelle: herätä, taluta ja rohkaise. Viimeinen säe, ”armoillesi jään”, on mukavan arkinen. Kiitos Mika Nuorvalle tarkasta uudistustyöstä.

SV 218, Kiitoksen, Isä taivaan

Edellisestä virrestä poiketen tässä on heti aluksi kiitosta. Usein kiitosaiheet tulevat Siionin virsissä vasta viimeisissä säkeistöissä, mutta tässä virressä ne paukautetaan pöytään heti kärkeensä. Lahtelainen esiveisaaja Liisa Pesonen on usein sanonut, että aamut pitää aloittaa kiittäen ja sen jälkeen vasta tulee pyytämisen vuoro. Tässä virressä se toteutuu mahtavasti.

Lopuissa säkeistöissä 2-6 sitten pyydetäänkin kovasti, lista on pitkä. Ensiksi pyydetään Jeesukselta armoa, ”saavu laupiaasti syntistä auttamaan”. Sitten Pyhältä Hengeltä pyydetään uskoa. Myös masennukseen pyydetään apua, että jaksaisi toivoa. Lopuksi vielä rukoillaan koko perheelle ”voimia, niin että osaisimme parhaiten toimia, ja yksimielisesti sinulle, Jumala, eläen ihmisiksi toisimme kiitosta”. No, tulihan se loppukiitoskin sieltä puserrettua.

Virressä rukoillaan Pyhää Kolminaisuutta, Pyhää Kolmea, niin kuin kelttikristityt sanovat. Kaiken kaikkiaan virsi on mielestäni komea. Alun kiitos ja lopun nöyrä pyyntö tekee virrestä kestävän ja ikiaikaisen jylhän. Virren sävel tukee sanomaa erittäin hyvin.

SV 219, Jokainen päivä alkava

Viimeiseksi aamuvirreksi on Siionin virsien nykyiseen kokoelmaan laitettu tämä Jaakko Haavion virsi, joka toisen ja kolmannen säkeistön osalta sopii myös illalla veisattavaksi. Tämä on siis sekä aamu-, että iltavirsi, kattaa sisälleen koko päivän kierron.

Olen jo aiemmin maininnut Jaakko Haavion lempeäksi mieheksi. Hänen tämä piirteensä tulee myös tässä virressä hyvin esille. Jo se, että hän puhuttelee Jumalaa me-muodossa, tekee tästä yhteisöllisen. Kyseessä on meidän aamumme, päivämme ja iltamme. Hän puhuu sekä sielumme ravinnosta, että syntimme tuomiosta melkein samaan hengenvetoon. Tunnelma on levollinen, kun ”aukeaa taas tie ja suunta parhain”. Haaviolainen henki tekee virrestä rauhoittavan ja hoitavan.

Näitä aamuvirsiä tutkiessani tulee mieleen itselleni pieni parannuksen teon aihe. Aion tästä eteenpäin ottaa yöpöydälleni Siionin virret, ja sieltä heti aamuisin katsella jokusen värssyn päivän alkajaisiksi. Jospa jaksaisin sen takia muistaa sen kiittämisen asian, että ensiksi kiittäisin vaikka siitä, että ylipäätään olen hengissä, ja sitten vasta alkaisin pyytää. Ja vaikken aina saisi kirjaa heti aamulla auki, niin se kertoisi minulle jo olemassaolollaan, että elämä on lahjaa.

Jaakko Löytty

 

Siionin virret 208-213

SV 208 Herramme, auttajamme
Virren sävel on tuiki tuttu, mutta tämä teksti on uusi, sen on tehnyt Mauno Salomäki 1960-luvulla.  Siionin virsiin tämä virsi on tullut parin vuoden takaisen uudistuksen myötä. Virsiteksti on melko pietistinen, kun esimerkiksi toisessa säkeistössä toivotaan, että me vieroitumme maailmasta. Maailma näyttäytyy Salomäen tekstissä siis vieroksuttavana synninpesänä, jota kohtaan tulee tuntea vierauden tunnetta. Nykyajattelulle tällainen on melko vierasta. Ajatellaan, että kristittyinä meidän tehtävämme on olla keskellä sitä elämänpiiriä ja elämää, johon meidät on laitettu. Ja siitä käsin toimia kristittynä maailmaa vieroksumatta ja pelkäämättä.

Virressä on valikoitunut tekemisen sanaksi aina monikon ensimmäinen muoto, joten ”Henkeä odotamme, olemme heikot, alle synnin vaivan uuvumme” jne. Synnintunto ja syyllisyyden osoittamisen kovuus loivenee, kun se on kollektiivinen syytös ja tunne. Rinnalla on toinen syntinen, toinen Herran armoa odottava ja kuten viimeinen säkeistö kauniisti esittää pyynnön: ” Kanssamme kulje tiellä ja meitä johdata”. 

SV 209 Pyhä Henki, usko suo
Juhlaosaston viimeinen virsi on sävelmältään sekin tuttu Crügerin virsi, jonka pohjalainen toisinto on monelle veisaajalle tunnusomaisen rakas körttisävelmä. Virsi on rukous sen puolesta, että omaa uskoa ei ole ja taivaallista isänmaata kohti mieli kuitenkin halaa.

Tytti Issakainen on nykyaikaistanut Haavion kääntämää, alun perin Laguksen ja Malmivaaran kääntämää tekstiä, jossa ihminen on huono ja uskoton Jeesukselle. Hän on kohdellut Jumalan poikaa kaltoin ja on epäuskoinen. Virsi on rukoushuokaus, jossa kaikki hyvä tulee ja saadaan Jumalalta. Se on ihmisen osa ja se on hyvä osa. Tämäkin virsi on yhteistä tekemistä ja kokemista. Olemme yhdessä syntisiä, yhdessä kilvoittelemme ja tähyämme kohti pelastusta.

SV 210 Pienen lapsen lailla
Siionin virsien Aamu -osasto alkaa tällä virrellä, jossa on tuttu sävel ja sanatkin perinteiset. Ensimmäinen käännös on jälleen Laguksen alun perin ruotsinkielisestä Nybergin virrestä kääntämät, jotka sitten jälleen Laguksen jälkeen Malmivaara, sitten Haavio ja nyt Jouko Ikola 6
Virressä kiitetään aamun tultua hyvästä yöunesta ja verrataan omaa nukkumista pienen lapsen sikeään, viattomaan uneen, joka on huolista vapaa. Virren toinen säkeistö esittää ajatuksen, että Jumalan hyvyys on enemmän kuin se, mitä edes keksimme pyytää. Jumalan ihmeet näyttäytyvät meille päivittäin, mutta aina emme edes huomaa niitä. Ihmisen elämä on Jumalan tiedossa. Se ei ole Jumalalta salassa silloinkaan, kun kuljemme murheellisina, vaan Hän on läsnä, vaikka olisi hiljaa. Vierellä kulkeva Kristus ei näyttäydy kaiken aikaa. Meidän pitää vain luottaa ja kulkea varmana siitä, että Jumala on kanssamme.

SV 211 Jeesus, esimerkilläsi
Vanhaan virteen, jonka sanat ovat alkuperäisessä vuoden 1790 Laguksen Siionissa, on tehty uusi sävel. Eero Väätäinen on säveltänyt virren uudelleen ja Leena Ravantti on tehnyt tekstiin nuorennusleikkauksen vuonna 1991 niin, että Siionin virsi puhuttelee myös nykyveisaajaa.
Tämä on oikea hiljaisuuden pyhyydestä nouseva virsi. Se alkaa toteamuksella, miten Jeesus kutsuu ihmisen rukouksen hiljaisuuteen joka aamu, aloittamaan uutta päivää. Jeesukselta on lahjaa myös se, että saamme hiljaa Hänen edessään alkaa päivämme.

Ihmisen suurin tehtävä on palvella toista, johon virren kolmas säkeistö viittaakin. Se on pyyntö, että sen ymmärrämme ja osaamme ja näemme tärkeäksi toisten palvelemisen. Jumala kuulee, kun ihminen ensin asettuu kuulemaan. Ja Jumala toimii, mutta ei ihmisen pakottamana eikä käskystä. Meidän pitää ymmärtää hiljaisuus monella tavalla. Se voi olla hoitavaa hiljaisuutta, jossa saamme keskittyneesti opetella Jumalan kuuntelemista, mutta se voi olla myös pelottavaa ja ahdistavaa mykkyyttä. Sekin on ihmisen osa, sillä Jumala ei ole mikään vastausautomaatti.

SV 212 Veisaan, Jeesus, kiitoksen
Asuessani 2000-luvun alussa Lontoossa aloitin usein lapsiperhearkeani aamuisin tällä virrellä. Virren pyyntö "Hoida, neuvo tietä" näytä oli Espoon juhlien tunnuslause vuonna 2008. Siinä on kaikki. Jeesus hoitaa, neuvoo ja näyttää tien. Virressä on myös sellainen taustavire, että aamu saattaa olla toisinaan sellainen, että se ei oikein noin vain helposti käynnisty. Tehtävien määrä ja velvollisuudet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Leena-Maija Rengon nykyaikaistamat sanat ja Crügerin virren sävel kuitenkin vahvistavat ajatusta siitä, miten tapa voi hoitaa. Kun aamulla aloitan veisuun ja pyydän, että tänäänkin saan tähän armoon ja lupaukseen luottaen lähteä uuteen päivään, saan kaikista päivän uuvuttavista asioista huolimatta lähteä uuteen päivään luottavalla mielellä. Virsi puhuu ihmisen sydämestä. Se on sellainen, jota tulee elämän melskeen keskellä ajateltua perin harvoin. Miten jaksaa sydämeni? Mikä on sen laita? Toisessa säkeistössä kehotetaan Jeesusta katsomaan ihmisen sydämeen. Ja samastahan sydämestähän puhutaan jo Vanhassa Testamentissa, jossa on kehotus: ”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee” (Sananlaskut 4:23). Arjessa usein unohdamme ajatella sydäntämme ja varjella sitä. Varjella ennen muuta pahoilta ajatuksiltamme ja sanoiltamme. Virren viimeinen säkeistö sisältää kauniin rukouspyynnön, että Jeesus saapuisi päivän helteeseen, arkiaskareiden keskelle ja sydämiimme. Että Jeesus pyyhkisi pois kyyneleemme ja loistaisi valkeutenamme ja poistaisi syntikuormamme.

SV 213 Yö väistyi, päivä alkaa
Ranskalainen aamuvirsi uskonpuhdistuksen suurelta vuosisadalta on saanut pohjalaisen säveltoisinnon melko kaukaa, Etelä-Pohjanmaalta, ja tullut rakkaaksi sellaisena meille Siionin virsien veisaajille. Kaija Pispa on sen uudistanut sanoiltaan ja sehän oli edellisessä Siionin virsikirjassa niin, että se alkoi nykyisen virren toisesta säkeistöstä. Virsi käsittelee ihmistä maailmassa Jumalan luomana, lunastettuna ja syntisenä, Jeesukselle rakkaana. Tässäkin virressä korostetaan aamun hiljaisuutta. Hiljaa kumartuen tuomme Herralle vain köyhyytemme ja tyhjän sydämemme ja heikon virtemme. Mutta se riittää. Tänäänkin on uusi armon päivä. Elämä jatkuu ja tarjoaa uusia asioita ja mahdollisuuksia. Luottavaisesti siis eteenpäin.


Jaana Rantala

Siionin virret 202-207

SV 202 Jeesus, turva ainoa

Lapsena kauhistelin virsikirjan kärsimysvirsiä, jotka herättivät kauhun sekaisia tunteita kuvatessaan Jeesusta väkivaltaisten ihmisten käsissä. Kotikirkossani oli haavoitettua Kristusta ristillä kuvaava alttaritaulu, lasimaalaus. Aamupäivisin valo loisti sen läpi. En saanut silmiäni irti siitä koko jumalanpalveluksen aikana. Piti toistuvasti kysyä vanhemmilta, miksi Jeesukselle piti käydä noin pahojen ihmisten käsissä. Vastauksista sain ymmärryksen siemenen Vapahtajan ristinkuolemasta, sovituksesta ja lunastuksesta.

Kun aikanani palvelin pappina kotiseurakunnassani, sama alttaritaulu antoi taustatukea, kun julistin seurakunnalle syntien anteeksiantamusta ja ylösnousemusta. Kun pääsin valitsemaan virsiä, paastonaikana valitsin aina tämän: ”Jeesus, turva ainoa...” Seuroissa oli sisäinen pakko ehdottaa tai aloittaa juuri tämä.

Olen usein kuullut sanottavan, että kristilliselle perinteelle maassamme ja kirkossamme on tyypillistä kiinnittyminen pitkäänperjantaihin ja kärsimyksen sanomaan. Uskomme, että tämän virren sanat: ”Kannoit minun kuolemani” ovat ohittamattomat kristityn elämässä ja että Vapahtaja antautui kärsimyksiin ja kuolemaan juuri meidän syyllisyyden taakkaa kantavien kuolevaisten ihmisten puolesta.. Tämä ajatus korostuu toistuvasti tässä virressä, yhdessä lempivirsistäni. Emme jää suremaan Vapahtajan haavoitettua olemusta, vaan koemme täyttymyksen siinä, että Vapahtajan veri vuoti armon vuoksi ja pääsiäisen vuoksi. Herrnhutilaiseen perintöömme kuuluu, että emme pelkää puhua sovintoverestä, vaikka puhumme ja laulamme siitä maltillisesti ja antautumatta syvälle verimystiikkaan. Kärsimysvirsien taustalla on aina pääsiäinen. Se ei ole piilossa tässäkään virressä ”Ja kun päättyy kulkuni koittaessa kuolemani, häpeästä päästäen anna autuus ikuinen.”


SV 203 Nyt kuunnelkaamme, mitä Jeesus sanoo

Siionin virsissä kuten virsikirjankin perinteisissä virsissä on paljon ”minä-virsiä”, joissa ihminen puhuttelee Jeesusta omana itsenään. On myös virsiä, joissa käydään vuoropuhelua Mestarin kanssa, erityisesti katumusvirsiä. Siionin virsissä on, varsinkin viimeisen uudistuksen jäljiltä me-virsiä. Niissä joukko ihmisiä, seuraväki tai seurakunta lähestyy Jeesusta ryhmänä, yhteisönä. Pidän niistä erityisesti. Siionin virressä 203 olemme yhdessä ristin äärellä ja haluamme joukkona kuulla, mitä Jeesus ristiltä sanoo. Tuskan paikallakin hän pitää huolta meistä ja huolehtii pimeässä haparoivista seuraajistaan.

Lars T. Nyberg oli tuottelias virsirunoilija. Siionin virsien ensimmäisessä, Elias Laguksen suomentamassa kokoelmassa häneltä oli 41 virttä. Joukossa on sen jälkeen kuolemattomiksi jääneitä ja edelleen käytössä olevia, mm. ”Ei mikään niin voi virvoittaa” ja ”Jeesus,sana elämän”. Nybergin virsissä ollan paljon kärsimysaiheen äärellä, niin tässäkin. Herrnhutilainen perinne on hänen välityksellään säilynyt meille asti.

Virren 203 sävelmä on monien muiden tavoin alun perin saksalainen koraali, joka on levinnyt Suomeen toisintona. En yritä arvata alkuperäistä sävelmää eikä ole tarpeenkaan, vaikka sen muodossa ja poljennossa on jotakin, joka viittaa alkuperään. T. Ilmari Haapalaisen tuotannosta voi löytää toisintojen taustoja.

Siionin virren 203 sanoma ei jätä kylmäksi. 4. säkeistössä on kuvakin siitä, miten Vapahtaja lämmittää ja siulattaa jäämme.

Nicolaus Ludvig von Zinzendorf ja hänen synnyttämänsä herrnhutilainen liike ei irronnut luterilaisesta kirkosta. Hän oli täysiverinen pietisti, mutta piti etäisyyttä hurmahenkisyyteen. Hän julisti, että koko meidän täydellisyytemme on Kristuksessa. Se ei ole meidän omaamme, vaan meidän hyväksemme luettua Kristuksen täydellisyyttä. Voi olla, että juuri tämä piti hänet rakastettuna luterilaisen puhdasoppisuuden ajan ahtaasta kirkollisuudesta kärsivästä kansasta Ruotsissa ja sen itäisessä maakunnassa, siis Suomessa.


SV 204 Vapahtajaa katsokaa 

Aloitan sävelmästä. Vaikka veisaamme sitä toisintona, taustalla häämöttää mielestäni Johann Crügerin, merkittävän saksalaisen virsisäveltäjän virsi, joka on virsikirjassamme numero 201 B. Siionin virsi voitaisiin hyvin veisata myös hänen sävelmällään. Crügerin virsistä on toisintoja muissakin Siionin virsissä. Yksi niistä on virsi 104. Nämä toisinnot osoittavat ainakin, että hänen koraalinsa omaksuttiin laajasti rukoilevais- ja herännäispiireissä.

Siionin virsi 204 on referaatti Raamatun kuvaamasta kärsimyshistoriasta. Lars T. Nyberg on lisännyt kuvaukseen tulkintoja, joissa veisaaja jää miettimään Vapahtajan kärsimyksen merkitystä  elämäänsä. ”Katson hiljaa Jeesustani, kun hän kärsii puolestani.” ”Ihmettelen Jeesustani, kun hän kärsii rinnallani.”

Mieleeni tuli ajatus, että seuraväki voisi vaikkapa lukea Raamatusta kärsimyskertomusta ja veisata kussakin kohdassa tekstiin liittyvän säkeistön, näin syventyen mielessään kiirastorstain ja pitkänperjantain tapahtumiin.

Kuudennessa säkeistössä syttyy valo, kun veisaaja kokee Vapahtajan lempeyden ja pääsee kokemaan pääsiäisen aamun.


SV 205 Kun Vapahtaja kuolee

Samastuminen Jeesuksen kärsimyksiin on vahvana Leena-Marja Rengon kirjoittamassa virressä 205. Veisaaja kurkottaa kohti pääsiäistä, mutta myös kokee jäävänsä Jeesukselta piiloon pitkäänperjantaihin. Kaipuun tunne on vahva, armon jano ja halu päästä pääsiäisen valoon.

Meitä körttejä on joskus moitittu siitä, että emme uskalla riemastua ja kiittää armosta ja anteeksiantamuksesta, vaan jäämme murehtimaan viheliäisyyttämme ja ruikuttamaan armoa, joka on meille jo annettu ja omistettavissamme. Selitykseni, kun kohtaan tällaisen arvostelun, on  että uskonelämä ei ole mustavalkoista. Murheen läpi pilkottaa aina valo, mustan ja valkoisen välillä on lukemattomia harmaan sävyjä. Veräjä tuntuu olevan kiinni, mutta yllätymme, kun se lopulta onkin auki. Kiitämme omalla tavallamme, joukossamme on ilonsa ja murheensa eri tavoin ilmaisevia ihmisiä.

On suurta tietää, että Vapahtaja saapuu tuskaan ja pimeyteen, kuten hän jo maan päällä vaeltaessaan teki. Uskallan uskoa, että joukossamme on Vapahtajan käden koskettamia, ja omat kätemme ja puheemme toimivat niin kuin hänen kätensä, kun päästämme ne lempeästi koskettamaan lähimmäisiä, seuratuvissa ja niiden ulkopuolella.


SV 206 Ilo suuri soikoon juuri

Siionin virret ovat monen mielestä mollivoittoisia. Jos ovat, niin ainakin perinteiset virsikirjan virretkin usein ovat. Tämä jako on mielivaltainen. En yleensä ajattele veisatessani , kummalle puolelle virsi kallistuu. Sanat ja sävelmä kuuluvat yhteen, kokonaisuus ratkaisee. Monet virsistä noudattavat muuta kuin duuri-mollivaihtoehtoa. Iloa välittävä virsi voi yhtä hyvin edetä duurissa, mollissa tai kirkkosävellajissa. Virsi 206 kuuluu niihin, joissa sanat ja sävelet julistavat samaa pääsiäisen sanomaa. Kärsimyksestäkin tässä veisataan iloa välittävin sävelin. Virressä 206 ja tästä eteenpäin käännytään kohti pääsiäistä. Eletään jo kolmatta päivää, kristikunnan sapattia eli sunnuntaita. Siionin virsissä on vähän huutomerkkejä. Tästä virrestä se löytyy viimeisestä säkeistöstä, kun ilo purkautuu kirkkaisiin säveliin. Olemme taas nuorena kuolleen Johan Kahlin tekstissä ja Elias Laguksen suomentamassa 1790 Siionin virressä.

Yksi Johan Kahlin tunnetuimmista virsistä on Siionin virsi 255: ”Nyt ylös, sieluni”. Seurakuntapappina palvellessani minun oli vaikea ohittaa tätä virttä, kun seurakuntalaista oltiin hautaan siunaamassa. Kun jouduin palvelemaan urkurina siunaustilaisuudessa, loppusoittona oli tämän virren improvisaatio, mollissa ja duurissa. Siionin virressä 206 on  vahva ja rohkaiseva ylösnousemuksen henki. Se kutsuu ohittamaan maalliset murheet ja kuoleman ahdistuksen ja päästämään ilon ilmoille.


SV 207 Vain vähän, Herra Jeesus, on

Erzsébet Túrmezei  1912-2000 oli unkarilainen diakonissa. Hän oli huomattava runoilija ja osallistui Unkarin luterilaisen kirkon virsikirjan toimitustyöhön. Hänen suomennetuissa runoissaan korostuvat paastonajan ja pääsiäisen teemat. Virsi 207, edellisessä kokoelmassa numero 17 oli uuden vuoden virsi, mistä syystä se jäi valitettavasti vähälle käytölle muulloin kuin joulun aikaan ja vuoden vaihtuessa. Nyt se on paremmalla paikalla juhlaosastossa ja lauletaan toivottavasti useammin, sillä sen se ansaitsee.

Erzsébet Túrmezein virret ja runokokoelmat ovat varsinainen lahja Suomen kirkolle ja herätysliikkeille. Ensimmäisen säkeistön kirjoittaja Otto Riedel antaa hyvät alkutahdit syvälliselle virrelle. Sävelmä on vanha böömiläinen 1500 -luvun alulta. Melodian kaari tukee merkittävästi tekstin poljentoa, erityisesti huippukohdissa: suo voimaa... uutta uskallusta... pääasiäisen auringon...

Kirkkomme ja herätysliikkeemme tunteva voi tunnistaa itsensä ja ajankohtaiset ongelmansa jo alkusanoissa: vähän on kirkkotiellä kulkijoita. Ja kuitenkin on tärkeää, ettei heikoinkaan näänny ja horju paikaltaan, vaan pysyy vartiossa ja työ jatkuu. Kuorma ei paina, kun seuraamme elämässämme Ristin Miehen jälkiä. Kutsun tätä virttä mielelläni kehotusvirreksi.

Lopuksi vielä kiitokset kääntäjille. Alkukieltä tuntematta rohkenen kiittää siitä, että uskon alkuperäisen viestin tulleen perille.

Erkki Helminen

Siionin virret 196-201

Siionin virsi 196

Olin kansakoulun toisella luokalla, kun opettajamme ilmoitti meille koululaisille tunnilla, että Juho Kytömäki on kuollut. Ainakin me, joilla oli perheen kautta läheiset yhteydet naapurikylälle,  Raudasmäelle, tiesimme kuka Juho Kytömäki oli. Mutta opettajalle ja hänen ikäpolvelleen hän oli merkittävä hengellinen johtaja koko Kalajokilaaksossa, ei vain Raudaskylän kouluyhteisön ”isänä”, vaan seurapuhujana, saarnaajana ja satojen kotien perhepappina. Virren tekijänä häntä ei juurikaan tunnettu, mutta kerrotaan, että kastaessaan lapsia (heitä on varmaan satoja) hän veisuutti ristiäisissä aina virren ”Kaitse paimen lampaitasi..” (Sv 158)

Istuin nuorena pappina loppiaisseuroissa Nivalan Kirkkorannassa joskus 1970-luvun lopulla. Seurat alkoivat Siionin virrellä 196 (Silloinen numero 11) ja minun piti puhua ensin. Puheesta en mitään muista, mutta sen muistan että ähelsin. Jos loppiaisena aloitetaan seurat ”Taas annoit joulun tulla…”, niin luulisi vähän kokeneemmallakin puhujalla menevä jauhot suuhun.  Muistelen jotenkin, että olisin jatkanut: ”Taas annoit joulun mennä..” Mutta nyt kun ajattelen, niin hyvin sopii loppiaisena veisata ”Lahjoista maallisista, niin turhanaikaisista iloitsen enemmän”

Kymmenen vuotta myöhemmin oli Kainuun pappeja koolla Mieslahden opistolla. Meille oli alustamassa ”In Ipsa Fide Christus Adest” (Itse uskossa Kristus on läsnä)- Luther löydöillään kuuluisaksi tullut professori Tuomo Mannermaa Lutherin Unio-teologiasta. Voisikohan tuon jotenkin suomentaa yhteys-teologia? Muistan että, hän sanoi jotenkin näin, että aiemmin herännäisseurapuheessa esiintyi tämä Lutherin Unio Christi - siis, että itse uskossa Kristus on läsnä, että uskon sisällä on Kristus. Hän sanoi, että missä usko syntyy, siellä itse Kristus syntyy – tapahtuu joulun ihme. Hän totesi,  että vaikka tämä ajatus on kadonnut herännäisseurapuheesta,  on se läsnä vielä Siionin jouluvirsissä. ”Jumalan poika sydäntemme oljilla tyytyy nukkumaan”. Tässä kouluneuvos Juho Kytömäen ainoassa Siionin virressä(200) pyydämme, Unio Chrsti-hengessä: ”Nyt synny minulle”. Mutta onhan se mukana muissakin Siionin virsissä, kuten esimerkiksi ensi kesän Nivalan herättäjäjuhlatunnuksessa (Sinussa pysymään..).. ”Armossa avarassa”. (Sv 123)

Hengellistä kotiamme on kutsuttu ikävöivän, odottavan uskon liikkeeksi, mikä näkyy monissa Siionin virsissä. Kaimani (TM) kysyi siteeraten meiltä  Kainuun papeilta : ”Vieläkö puheissanne kuluu: Yksi sinulta puuttuu ja sen yhden mukana kaikki Kristuksen sisällinen tunteminen”?

Siionin virsi 197

Unkarilainen diakonissa Erzsébet Túrmezei  (1912-2000) oli suuri Suomen ystävä ja unkarilainen ”körtti”. Hän oli opiskellut suomen kielen ja muistini mukaan puhuikin joillakin herättäjäjuhlilla. Sotkamolaisen ystävänsä opettaja Vieno Koukkarin kanssa hän vieraili myös Kainuun Opistolla Mieslahdessa ja saimme pitää häntä vieraana viikon verran. Häneltä on kaksi Siionin virttä ja lisäksi Herättäjä-Yhdistys on toimittanut suomeksi hänen runokirjojaan. Hänen virtensä ovat syntyneet Unkarin vaikeiden vuosien aikana 1950-luvun puolessa välissä.

Hengellinen kuukauslehti  julkaisi aikoinaan haastatteluja meistä Herättäjän työntekijöistä. Kysyttiin mm. lempivirttä. Vastasin silloin että se on tämä (silloinen 17). Nyt ensimmäinen säkeistö alkaa ”Vanhurskas Herra, kasvojesi alta karkuun en pääse – se saartaa kaikkialta…” Edellisessä muodossa se alkoi ”Vanhurskas Herra, mihin voisin mennä, minne et itse edeltä jo ennä..”  Molempi parempi! Kaija Pispalla on kyky ilmaista virren sanoma tuoreella tavalla. Minä pidän myös vanhasta Jumalan ennättävän armon ajatuksesta. Veisasimme tätä uudenvuoden virttä usein paikallisosastojen vuosikokouksissa. Monissa syntymäpäiväseuroissakin tätä on veisattu. Mutta sopii kyllä veisattavaksi milloin vain, vaikkapa näin paaston aikana muistuttamaan ”Poikasi annoit tuomion alle.”

Siionin virsi 198

Kainuun opisto täytti vuonna 2009 sata vuotta. Sen ensimmäisenä johtajana vuodet 1909-1913 toimi Väinö Malmivaara. Kajaanin Mieslaulajat kunnioittivat Kainuun vanhinta (vai oliko toiseksi vanhin) toiminnassa olevaa koulua julkaisemalla levyn ”Väinö Malmivaaran rukousvirsiä” Kuoro konsertoi tällä ohjelmalla eripuolilla Suomea. Ohjelma sisälsi kaikki silloisiin Siionin virsiin ja virsikirjaan säilyneet Väinö Malmivaaran 18 virttä. Levyä on vielä saatavissa! Ohjelmisto sisälsi ihmisen elinkaaren kehdosta hautaan. Viimeisenä virtenä oli tämä Malmivaaran uuden vuoden virsi, jonka lauloimme konserteissa Klemetin sävelin ja täysin palkein unisonona. Leikillään – jossa totta toinen puoli – jos unisono uhkasi muuttua moniääniseksi toistelimme ”Soraäänet synnin soivat sielussamme yhtenään. Mitä muuta ne nyt voivat tällaisissa tehdäkään.”  Niin että ”Murra nyt sen oma tarmo, oma voima, oma työ”.

Siionin virsi 199

Olemme Jouko Ikolan kanssa samaa vuosikertaa sekä syntymän (1951) että teologikurssin (1970) tiimoilta. körttikodin poikia (sekä lapsuudessa että opiskelijana Ala- ja Ylätorpissa) molemmat. Papiksikin meidät on vihitty parin kuukauden välein (1977)  – tosin eri hiippakunnissa. Siitäpä sitten tiet erkanivat Jouko Eteläpohjanmaalle ja minä Raudaskylän kautta Kainuuseen. Nurmosta päin kuului kyllä aika ajoin kummia. Maamme toisella laidallakin tuli tutuksi Koivu ja tähti-runotapahtumat ja niiden yhteydessä Joukon nimi. Kun ehdotus uusiksi Siionin virsiksi otettiin käyttöön, sieltä valikoitui helposti useita Joukon tekemiä virsiä. Monissa seuratuvissa opeteltiin veisaamaan ”Huoneen ristin hiljaisuuteen Kristus meille valmistaa..” Muutama vuosi sitten Joukon runoteos ”Hyvyyttä on” voitti yleisöäänestyksen vuoden kristilliseksi kirjaksi. ”Hyvyyttä on” on sisäänrakennettu teema myös näissä hänen virsissään.  Nykyään vuosikymmenten jälkeen olemme taas lähes naapureita täällä Kuopiossa. Tämä Joukon virsi (199)”imee” veisaajansa sisälle paastoon. Virrestä on vaikea poimia yhtä säettä, joka jotenkin nousisi voimaperäisesti erikseen. Jokainen säe on tärkeä osa kokonaisuutta. Lieneekö näin paaston aikaan seurojamme, joissa ei tätä virttä veisattaisi. ”Toivona risti säteilee, syntiset  yössä valaisee.”

Siionin virsi 200

Ecce homo! (Katso ihmistä!) on yksi tunnetuimpia latinankielisiä raamattusitaatteja. Johanneksen evankeliumi kertoo (19:5) ”Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppuranpunainen viitta yllään, ja Pilatus sanoi ”Katso: ihminen!” (Huomasit varmaan tuon pienen käännöseron entiseen) Tuota latinankielistä Pilatuksen sitaattia on käytetty meillä ja ”globaalisti” mitä erilaisimpien taideteosten, sävellysten performanssien ja tapahtumien otsikkona.  Kun Nivalan edellisiä herättäjäjuhlia vietettiin vuonna 1992, niin silloin juhlatunnuksena oli ”Katso ihmistä”. Monissa seuroissa veisattiin silloisesta Siionista numeroa 18, joka on nyt siis tämä 200. Virsi on pitkäperjantain virsi, joka kehottaa meitä katsomaan Kristukseen. ”Siis, katso Jeesusta..” Paavokin kehotti: ”Kahtokee Kristukseen!” Jaakko Elenius kirjoitti tästä 28.2.1997 Kotimaan Hyvä sana-palstallaan: ”Kärsimysten ankarassa otteessa syntyy rukous, äärimmillä rajoilla rukouksen hennoin ja vaatimattomin muoto. Katseen rukous. Tilanteessa, jossa ääni on kadonnut, huuto kuollut ja sanat kadonneet”. Virtemme päättyy: ”Hän tehtävässään kesti, siis sydämellisesti Jeesusta ylistän. On suuri yksin hän.”

Siionin virsi 201

1740-luvun Tukholman herrnhutilaiset virsirunoilijat olivat oman aikansa jaakkolöyttyjä, joukoikoloita,  mika nuorvia. He runoilivat virsiä seurojensa tarpeisiin ja kokosivat ne Sions Sånger-virsikirjoiksi. Yksi tuotteliaimmista gospel-sanoittajista oli tuolloin Johan Kahl (1721-1746). Hänen nimissään meidän Siionin virsissämme on parikymmentä virttä. Eivätkä ne olekaan mitä tahansa virsiä, vaan monet niistä rakkaimpia ja paljon veisattuja, tunnetuin ehkä ”Nyt ylös sieluni..”. Se on säilyttänyt paikkansa Siionin virsien viimeisenä virtenä (255). Se mikä jaksaa aina näiden Johan Kahlin virsien äärellä ainakin minua hämmästyttää, on se tieto, että näiden virsien runoilija oli vain 25-vuotias hukkuessaan kotisaarensa Gotlannin vesille.  ”Muudan suvustamme, rakas veljemme, Jeesuksen löytämä lammas, joka lähti luotamme autuaana, on purjehtinut haavoissa kotiin. Kun hänen purtensa kärsi haaksirikon, upposi hän veren mereen ja saapui ilon satamaan”, kirjoitti hänen herrnhutilainen ystävänsä muistosanoina. 

Johan Kahl oli köyhän kauppiaan poika, ammatiltaan kirjuri. Hän kirjoitti  virsiinsä syvällistä ristinteologiaa. Jeesuksen kärsimys, ristin kuolema, veriteologia ovat näiden virsien keskiössä, niin tässäkin pitkäperjantain virressä.” Ristisi juureen tuoda saan syntisen sydämeni. Hiljennä minut nauttimaan armoa ilokseni.”


Tuomo Ruuttunen