Aamu-osaston
virsiä ei paljon siioninvirsiseuroissa veisata, sillä seurat ovat useimmiten
illalla. Aamukäreällä äänellä niitä ei oikein jaksa kotonakaan aamulla
ensimmäisenä alkaa vetää. Ehkä juuri siksi ne ovat säilyneet niin raikkaina,
niitä ei ole kyllästymiseen asti veisattu. Mielestäni niitä voidaan kuitenkin
veisata aamujen lisäksi myös kaste-, konfirmaatio- ja hääseuroissa, kaikissa
tilanteissa, missä alkaminen on teemana.
Virsi
avaa päivän varovasti haukotellen ja silmiä siristellen. Se kutsuu kiittämään
taivaallista ystävää jo heti aamutuimaan. Leena-Marja Renko on tyylikkäästi
uudistanut tätä vanhaa herrnhutilaisvirttä. Edellisessä laitoksessa virsi oli
numero 220.
Minulla
on mieleen jäänyt muisto tästä virrestä. Herättäjän mies Urpo Karjalainen
makasi taannoin sairaalassa erittäin huonossa kunnossa. Puhelimitse olin
Kiikoisista käsin häneen yhteydessä ja hän pyysi minua saapumaan Mikkeliin
veisaamaan Siionin virren 220 toisen säkeistön hänen sairasvuoteelleen.
Vieläkin nolottaa, kun en pystynyt täyttämään hänen toivettaan. Sen täytti
silloinen Herättäjän musiikkisihteeri Petra Berghäll (nyk. Perttula). Hän kävi
veisaamassa Urpolle tuon pyydetyn virren säkeistön. Virren nykyisessäkin
versiossa siinä puhutaan ihan muuttumattomasti siitä, että ”Herra auttoi
taaskin terveenä nousemaan”, että avuksi oppisin häntä huutamaan.
Nämä
väkevät säkeet ovat puhutelleet minua siitä asti. Se muistuttaa minua joka
aamuisesta heräämisen ihmeestä. Elämä ja jokainen hengenveto on Jumalan lahjaa.
Se nostattaa halun ylistää Jumalaa ja maailman Vapahtajaa.
Aikamoinen
joukko ukkoja on uurastanut vuosien saatossa tämän peräti pieneksi käyneen
virsihelmen kimpussa. Lars T. Nyberg sen sanoitti vuonna 1745, ja Elias Lagus
sen suomensi vuonna 1790. Ensimmäisen kerran sen uudisti Wilhelmi Malmivaara
vuonna 1893, toisen kerran Jaakko Haavio vuonna 1971 ja nyt kolmannen kerran
sitä muokkasi Jouko Ikola 2016.
Virteen
on kiteytetty kaikki se tärkeä, mistä yksityinen ihminen heti aamutuimaan
jaksaa ylöspäin huokaista. Siinä muistetaan kiittää kodin piirin varjelusta, ja
armosta, joka kohdistuu veisaajaan, sokeaan ja raukkaan. Sitten siinä
pyydetään, että kuurot korvat tulisivat kuuleviksi Jumalan tahdolle, sillä
hänen sanansa ruokkii niin kuin ”äidin rinta ravitsee pienoisinta”.
Tämän
napakammin ei mielestäni voikaan pakata ihmisen aamurukousta. Hiukan kuitenkin
mietityttää virren alun työpainotteisuus, että heti yön jälkeen alkaa tavaton
työntekeminen. Eihän se jokaiseen aamuun kuulu. On viikonloput, lomat ja
eläkeaika, silloin ei töitä niin kauheasti tarvitse tehdä. Liekö tämä sitä
protestanttista työn tekemisen tärkeyden painottamista?
Tämän
virren viimeisin muokkaus on allekirjoittaneen käsialaa. Ohjeet uudistukseen
sain Siionin virsien uudistustyön tekstijaostolta. Että seuraisin tarkemmin
alkuperäistekstin luontokuvia. Aikaa myöten ne oltiin hengellistetty, eli muutettu
hengellisiksi kielikuviksi. Auringon valo oli muuttunut armon valoksi jne. Tätä
ohjetta seurasin työskentelyssäni ja virsi muuttui aavistuksen verran
keveämmäksi ja yksinkertaisemmaksi.
Myös
uusi sävelmä korostaa muutosten suuruutta. Sävelmä on mukavan niekullinen ja tunnustelee
mielestäni tekstin aamu- ja kevättunnelmaa. Niin, tämä virsi sopii myös
keväällä toukotöiden aikaan veisattavaksi, puhutaanhan siinä myös ravinnosta ja
leivästä. Mukavaa on ollut saada opetella näitä niekkuja. Pikkuhiljaa virsi
alkaa sujua ja siitä tulee suosittu virsi myös seurojen aloitusvirreksi, niin
kuin se edellisillä sanoilla usein oli.
Virren
alkuperäiseksi kirjoittajaksi epäillään Henrik Renqvistiä, kiivasta pietistiä
ja Paavo Ruotsalaisen kiistelykumppania. Hienoa, että me Ukko-Paavon perilliset
olemme saaneet tehdä sovintoa menneistä mielipide-eroista huolimatta, ottamalla
tämän virren käyttöömme.
Edellisiin
aamuvirsiin verrattuna tämä on jyrkkä ja ahdistunut virsi, kannel ei soi, eikä
ilo löydy, koska mieli on kova ja kylmä. Siksi tässä ei veisata kiitosta
ollenkaan. Useimmissa Siionin virsissä on säkeistöjä, joissa kiitetään ja
ylistetään Jumalaa, mutta ei tässä. Eihän kaikissa virsissä tarvitsekaan
kiittää, eihän?
Herättäjä-Yhdistyksen
työntekijäpäivillä tämä oli usein ensimmäinen aamuvirsi. Se kuvasti seuraväen
palvelijoiden omaa tunnetta siitä, etteivät taidot riittäneet, eikä voimia
ollut riittävästi. Minullekin 17 vuoden ajan tuo körttiyhtiön työ oli
kilvoittelua ja parannuksen tekoa aika suuressa määrin. Riittämättömyys ja
yksinäisyys olivat usein todellisuutta. Mutta pukee tämä virsi myös ylipäätään sanoiksi
körttiläistä ahdistusta.
Kolmannen
säkeistön sävy on jopa uhkaileva: ellei Jumala tahdo puhdistaa veisaajan
sydäntä, niin hukkaan haihtuu pyhä retki. Tilalle tulee vain ainainen arki.
Onneksi viimeisessä säkeistössä uhkailun sijaan siirrytään pyytämisen puolelle:
herätä, taluta ja rohkaise. Viimeinen säe, ”armoillesi jään”, on mukavan
arkinen. Kiitos Mika Nuorvalle tarkasta uudistustyöstä.
Edellisestä
virrestä poiketen tässä on heti aluksi kiitosta. Usein kiitosaiheet tulevat
Siionin virsissä vasta viimeisissä säkeistöissä, mutta tässä virressä ne
paukautetaan pöytään heti kärkeensä. Lahtelainen esiveisaaja Liisa Pesonen on
usein sanonut, että aamut pitää aloittaa kiittäen ja sen jälkeen vasta tulee
pyytämisen vuoro. Tässä virressä se toteutuu mahtavasti.
Lopuissa
säkeistöissä 2-6 sitten pyydetäänkin kovasti, lista on pitkä. Ensiksi pyydetään
Jeesukselta armoa, ”saavu laupiaasti syntistä auttamaan”. Sitten Pyhältä
Hengeltä pyydetään uskoa. Myös masennukseen pyydetään apua, että jaksaisi
toivoa. Lopuksi vielä rukoillaan koko perheelle ”voimia, niin että osaisimme
parhaiten toimia, ja yksimielisesti sinulle, Jumala, eläen ihmisiksi toisimme
kiitosta”. No, tulihan se loppukiitoskin sieltä puserrettua.
Virressä
rukoillaan Pyhää Kolminaisuutta, Pyhää Kolmea, niin kuin kelttikristityt
sanovat. Kaiken kaikkiaan virsi on mielestäni komea. Alun kiitos ja lopun nöyrä
pyyntö tekee virrestä kestävän ja ikiaikaisen jylhän. Virren sävel tukee
sanomaa erittäin hyvin.
Viimeiseksi
aamuvirreksi on Siionin virsien nykyiseen kokoelmaan laitettu tämä Jaakko
Haavion virsi, joka toisen ja kolmannen säkeistön osalta sopii myös illalla
veisattavaksi. Tämä on siis sekä aamu-, että iltavirsi, kattaa sisälleen koko
päivän kierron.
Olen
jo aiemmin maininnut Jaakko Haavion lempeäksi mieheksi. Hänen tämä piirteensä
tulee myös tässä virressä hyvin esille. Jo se, että hän puhuttelee Jumalaa
me-muodossa, tekee tästä yhteisöllisen. Kyseessä on meidän aamumme, päivämme ja
iltamme. Hän puhuu sekä sielumme ravinnosta, että syntimme tuomiosta melkein
samaan hengenvetoon. Tunnelma on levollinen, kun ”aukeaa taas tie ja suunta
parhain”. Haaviolainen henki tekee virrestä rauhoittavan ja hoitavan.
Näitä
aamuvirsiä tutkiessani tulee mieleen itselleni pieni parannuksen teon aihe.
Aion tästä eteenpäin ottaa yöpöydälleni Siionin virret, ja sieltä heti aamuisin
katsella jokusen värssyn päivän alkajaisiksi. Jospa jaksaisin sen takia muistaa
sen kiittämisen asian, että ensiksi kiittäisin vaikka siitä, että ylipäätään
olen hengissä, ja sitten vasta alkaisin pyytää. Ja vaikken aina saisi kirjaa
heti aamulla auki, niin se kertoisi minulle jo olemassaolollaan, että elämä on
lahjaa.
Jaakko
Löytty