maanantai 29. huhtikuuta 2019

Siionin virret 214-219




Aamu-osaston virsiä ei paljon siioninvirsiseuroissa veisata, sillä seurat ovat useimmiten illalla. Aamukäreällä äänellä niitä ei oikein jaksa kotonakaan aamulla ensimmäisenä alkaa vetää. Ehkä juuri siksi ne ovat säilyneet niin raikkaina, niitä ei ole kyllästymiseen asti veisattu. Mielestäni niitä voidaan kuitenkin veisata aamujen lisäksi myös kaste-, konfirmaatio- ja hääseuroissa, kaikissa tilanteissa, missä alkaminen on teemana.



Virsi avaa päivän varovasti haukotellen ja silmiä siristellen. Se kutsuu kiittämään taivaallista ystävää jo heti aamutuimaan. Leena-Marja Renko on tyylikkäästi uudistanut tätä vanhaa herrnhutilaisvirttä. Edellisessä laitoksessa virsi oli numero 220.

Minulla on mieleen jäänyt muisto tästä virrestä. Herättäjän mies Urpo Karjalainen makasi taannoin sairaalassa erittäin huonossa kunnossa. Puhelimitse olin Kiikoisista käsin häneen yhteydessä ja hän pyysi minua saapumaan Mikkeliin veisaamaan Siionin virren 220 toisen säkeistön hänen sairasvuoteelleen. Vieläkin nolottaa, kun en pystynyt täyttämään hänen toivettaan. Sen täytti silloinen Herättäjän musiikkisihteeri Petra Berghäll (nyk. Perttula). Hän kävi veisaamassa Urpolle tuon pyydetyn virren säkeistön. Virren nykyisessäkin versiossa siinä puhutaan ihan muuttumattomasti siitä, että ”Herra auttoi taaskin terveenä nousemaan”, että avuksi oppisin häntä huutamaan.

Nämä väkevät säkeet ovat puhutelleet minua siitä asti. Se muistuttaa minua joka aamuisesta heräämisen ihmeestä. Elämä ja jokainen hengenveto on Jumalan lahjaa. Se nostattaa halun ylistää Jumalaa ja maailman Vapahtajaa.



Aikamoinen joukko ukkoja on uurastanut vuosien saatossa tämän peräti pieneksi käyneen virsihelmen kimpussa. Lars T. Nyberg sen sanoitti vuonna 1745, ja Elias Lagus sen suomensi vuonna 1790. Ensimmäisen kerran sen uudisti Wilhelmi Malmivaara vuonna 1893, toisen kerran Jaakko Haavio vuonna 1971 ja nyt kolmannen kerran sitä muokkasi Jouko Ikola 2016.

Virteen on kiteytetty kaikki se tärkeä, mistä yksityinen ihminen heti aamutuimaan jaksaa ylöspäin huokaista. Siinä muistetaan kiittää kodin piirin varjelusta, ja armosta, joka kohdistuu veisaajaan, sokeaan ja raukkaan. Sitten siinä pyydetään, että kuurot korvat tulisivat kuuleviksi Jumalan tahdolle, sillä hänen sanansa ruokkii niin kuin ”äidin rinta ravitsee pienoisinta”.

Tämän napakammin ei mielestäni voikaan pakata ihmisen aamurukousta. Hiukan kuitenkin mietityttää virren alun työpainotteisuus, että heti yön jälkeen alkaa tavaton työntekeminen. Eihän se jokaiseen aamuun kuulu. On viikonloput, lomat ja eläkeaika, silloin ei töitä niin kauheasti tarvitse tehdä. Liekö tämä sitä protestanttista työn tekemisen tärkeyden painottamista?



Tämän virren viimeisin muokkaus on allekirjoittaneen käsialaa. Ohjeet uudistukseen sain Siionin virsien uudistustyön tekstijaostolta. Että seuraisin tarkemmin alkuperäistekstin luontokuvia. Aikaa myöten ne oltiin hengellistetty, eli muutettu hengellisiksi kielikuviksi. Auringon valo oli muuttunut armon valoksi jne. Tätä ohjetta seurasin työskentelyssäni ja virsi muuttui aavistuksen verran keveämmäksi ja yksinkertaisemmaksi.

Myös uusi sävelmä korostaa muutosten suuruutta. Sävelmä on mukavan niekullinen ja tunnustelee mielestäni tekstin aamu- ja kevättunnelmaa. Niin, tämä virsi sopii myös keväällä toukotöiden aikaan veisattavaksi, puhutaanhan siinä myös ravinnosta ja leivästä. Mukavaa on ollut saada opetella näitä niekkuja. Pikkuhiljaa virsi alkaa sujua ja siitä tulee suosittu virsi myös seurojen aloitusvirreksi, niin kuin se edellisillä sanoilla usein oli.

Virren alkuperäiseksi kirjoittajaksi epäillään Henrik Renqvistiä, kiivasta pietistiä ja Paavo Ruotsalaisen kiistelykumppania. Hienoa, että me Ukko-Paavon perilliset olemme saaneet tehdä sovintoa menneistä mielipide-eroista huolimatta, ottamalla tämän virren käyttöömme.



Edellisiin aamuvirsiin verrattuna tämä on jyrkkä ja ahdistunut virsi, kannel ei soi, eikä ilo löydy, koska mieli on kova ja kylmä. Siksi tässä ei veisata kiitosta ollenkaan. Useimmissa Siionin virsissä on säkeistöjä, joissa kiitetään ja ylistetään Jumalaa, mutta ei tässä. Eihän kaikissa virsissä tarvitsekaan kiittää, eihän?

Herättäjä-Yhdistyksen työntekijäpäivillä tämä oli usein ensimmäinen aamuvirsi. Se kuvasti seuraväen palvelijoiden omaa tunnetta siitä, etteivät taidot riittäneet, eikä voimia ollut riittävästi. Minullekin 17 vuoden ajan tuo körttiyhtiön työ oli kilvoittelua ja parannuksen tekoa aika suuressa määrin. Riittämättömyys ja yksinäisyys olivat usein todellisuutta. Mutta pukee tämä virsi myös ylipäätään sanoiksi körttiläistä ahdistusta.

Kolmannen säkeistön sävy on jopa uhkaileva: ellei Jumala tahdo puhdistaa veisaajan sydäntä, niin hukkaan haihtuu pyhä retki. Tilalle tulee vain ainainen arki. Onneksi viimeisessä säkeistössä uhkailun sijaan siirrytään pyytämisen puolelle: herätä, taluta ja rohkaise. Viimeinen säe, ”armoillesi jään”, on mukavan arkinen. Kiitos Mika Nuorvalle tarkasta uudistustyöstä.



Edellisestä virrestä poiketen tässä on heti aluksi kiitosta. Usein kiitosaiheet tulevat Siionin virsissä vasta viimeisissä säkeistöissä, mutta tässä virressä ne paukautetaan pöytään heti kärkeensä. Lahtelainen esiveisaaja Liisa Pesonen on usein sanonut, että aamut pitää aloittaa kiittäen ja sen jälkeen vasta tulee pyytämisen vuoro. Tässä virressä se toteutuu mahtavasti.

Lopuissa säkeistöissä 2-6 sitten pyydetäänkin kovasti, lista on pitkä. Ensiksi pyydetään Jeesukselta armoa, ”saavu laupiaasti syntistä auttamaan”. Sitten Pyhältä Hengeltä pyydetään uskoa. Myös masennukseen pyydetään apua, että jaksaisi toivoa. Lopuksi vielä rukoillaan koko perheelle ”voimia, niin että osaisimme parhaiten toimia, ja yksimielisesti sinulle, Jumala, eläen ihmisiksi toisimme kiitosta”. No, tulihan se loppukiitoskin sieltä puserrettua.

Virressä rukoillaan Pyhää Kolminaisuutta, Pyhää Kolmea, niin kuin kelttikristityt sanovat. Kaiken kaikkiaan virsi on mielestäni komea. Alun kiitos ja lopun nöyrä pyyntö tekee virrestä kestävän ja ikiaikaisen jylhän. Virren sävel tukee sanomaa erittäin hyvin.



Viimeiseksi aamuvirreksi on Siionin virsien nykyiseen kokoelmaan laitettu tämä Jaakko Haavion virsi, joka toisen ja kolmannen säkeistön osalta sopii myös illalla veisattavaksi. Tämä on siis sekä aamu-, että iltavirsi, kattaa sisälleen koko päivän kierron.

Olen jo aiemmin maininnut Jaakko Haavion lempeäksi mieheksi. Hänen tämä piirteensä tulee myös tässä virressä hyvin esille. Jo se, että hän puhuttelee Jumalaa me-muodossa, tekee tästä yhteisöllisen. Kyseessä on meidän aamumme, päivämme ja iltamme. Hän puhuu sekä sielumme ravinnosta, että syntimme tuomiosta melkein samaan hengenvetoon. Tunnelma on levollinen, kun ”aukeaa taas tie ja suunta parhain”. Haaviolainen henki tekee virrestä rauhoittavan ja hoitavan.

Näitä aamuvirsiä tutkiessani tulee mieleen itselleni pieni parannuksen teon aihe. Aion tästä eteenpäin ottaa yöpöydälleni Siionin virret, ja sieltä heti aamuisin katsella jokusen värssyn päivän alkajaisiksi. Jospa jaksaisin sen takia muistaa sen kiittämisen asian, että ensiksi kiittäisin vaikka siitä, että ylipäätään olen hengissä, ja sitten vasta alkaisin pyytää. Ja vaikken aina saisi kirjaa heti aamulla auki, niin se kertoisi minulle jo olemassaolollaan, että elämä on lahjaa.


Jaakko Löytty

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti