Siionin virret 148-153

SV 148 Herraa hyvää kiittäkää

Vuonna 1817 vietettiin uskonpuhdistuksen 300-vuotisjuhlia. Silloin asetettiin komitea korjaamaan yli sata vuotta palvellutta vuoden 1701 Vanhaa virsikirjaa (VVk). Tuosta ajasta lähtien sekä kirkon että herätysliikkeitten suorittamissa virsi- ja laulukirjauudistuksissa yhtenä perusteluna on ollut kieliasun korjaus. On tahdottu todistaa kuinka vaikeasti ymmärrettäviä vanhat sanat ja sanonnat sisältöineen ovat olleet.

Tämän vuoksi parinsadan vuoden ajan aina uudelleen ja uudelleen on vaadittu vanhojen virsitekstien uudenaikaistamista. Se, että on tuotu tuoreita ja erinomaisiakin uusia virsirunoja uusin aihein, ei ole riittänyt. Kelvotonta vanhaa tekstiä on pakotettu mukautumaan nykyaikaan. Jostain ihmeen syystä vanhojen kansan- ja joululaulujen tekstejä ei kuitenkaan ole tarvinnut kopeloida.

Taannoin Kotimaa-lehdessä oli kirjoittelua vanhojen virsitekstien säilyttämisen puolesta. Vastapuoli otti esille Vanhan virsikirjan kielelliset heikkoudet nolaten sen tekstit täysin.

Vanhassa virsikirjassa 1701 Herraa hyvää kiittäkää -virren numero oli 99, vuoden 1886 Vk:ssa 350, vuoden 1938 Vk:ssa 408 ja nykyisessä 332.  Käsitellessään tätä herättäjäjuhlien sykähdyttävää päätösvirttä arvostettu virsitutkija Tauno Väinölä on esittänyt huikean ajatuksen: ”Oma viehätyksensä voisikin olla sillä, jos alkuperäissuomennos olisi virsikirjassakin nähtävänä, rinnakkaistekstinä (Virsikirjamme virret, 2008, s. 349):

Herraa hyvää kiittäkäät,                        Kiitos tuokaat Jumalall´

                     Iloisest´ ylistäkäät,                                  Mielell´, kielell´, hartahall´ ,

                     Luodut kaikki laulakaat,                          Harpuill´, huiluill´, kanteleill´,

                     Pyhät pyhäs´ pauhatkaat.                       Kulkuill´, trumpuill´, symbaleill´.

                     Suuret, pyhät, korkiat                             Kaikki, joisa henki on,

                     Tekons´ on ja oikiat,                               Kiivaat kiittämään olkoon

                     Hänen Herrautens´ suur´                        Herraa hyvää riemuisest´:

                     Puuttumata pysyy juur´.                         Halleluja haluisest´.

Tätä toivomusta Siionin virsien uudistajien olisi tullut käyttää, kun tämä keskeisimpiin kuuluva kiitosvirsi liitettiin nyt uuteen Siioniin. Ovathan virttä näillä sanoilla veisanneet lukuisat körttikuorot tähän aikaan asti. Se olisi ollut paljon tyylikkäämpää, perinteitä kunnioittavampaa  - ja täysin mahdollista - kuin uuden tarpeettoman sanoituksen 228 ottaminen tunnetun ja rakastetun iltavirren 227 rinnalle.

Sinä vanha ja nuori SV:n nykyveisaaja, käsi sydämellä vastaa itsellesi: ymmärrätkö vai etkö ymmärrä tuota 318 -vuotiasta suomenkieltä, lukuisista heittomerkeistä huolimatta tai juuri niitä vieroksuen?

Virsi on viimeisenä osastossa Ilo, johon on sijoitettu 15 virttä. Malmivaaran kokoelmassa (1893) laajennuksineen oli osastoissa Rukous- ja kiitosvirret yhteensä 26 virttä (115-138 ja 181-182). Useimmissa eri vuosien SV-laitosten esipuheissa siteerataan Wilhelmi Malmivaaran SV:n ensimmäisen painoksen alkusanoja, joiden ensimmäinen lause kuuluu ”Murheen alla veisaa Siioni heleimmin Herralle kiitosta.”  Mainittu osasto kiitosaiheineen on linjassa näiden Malmivaaran sanojen kanssa.

Uuden Siionin (SV 2016) esipuheen ensimmäinen lause kuuluu: ”Siionin virret on rukouskirja.” Myös Malmivaaran vanhat alkusanat on siteerattu kokonaan esipuheeseen. Kukin osasto on pelkistetty yhdeksi sanaksi. Niiden joukossa ei kuitenkaan ole sanoja rukous tai kiitos. Ehkäpä perusteluna on se, että kaikkien SV:n virsien katsotaan olevan rukousta ja kiitosta.

Jesper Swedbergin virren suomenkieliset sanat jättävät harvoin veisaajan kylmäksi. Kieli ja mieli, yhdessä moninaisen soitinorkesterin sävelten kanssa kohoavat kohti taivaita, iloisesti ylistämään, kiivaasti kiittämään ja riemuisesti hallelujaa Herralle pauhaamaan. Tämän virren veisaamiseen ei koskaan kyllästy. Ei myöskään vanhoilla sanoilla eri kuoroissa laulaessaan.

SV 149 Hei, siskot, veljet, kristityt

Körttiläisiä ja Siionin virsiä on aika ajoin moitittu. Ovat synkistelijöitä tummine vaatteineen ja ikävöiviä pää kumarassa vaeltavia alatien kulkijoita. Kaiken lisäksi veisaavat pääasiassa ilottomia virsiä mollisävelmineen. Pitääkö paikkansa?

Malmivaaran Siionin sanoitusta soveltaen väittämät huvittavat. ”Ei mikään niin voi huvittaa, Iloa muust´ en oikein saa.” (SV 1983; 165:1.) Vuoden 1938 virsikirjasta lähtien tosin huvitus on muuttunut virvoitukseksi, mutta ilo Jeesuksessa on ja pysyy, vaikka sävelmä kulkeekin mollissa.

Entä sitten esim. seuraavat kahden SV:n virren väittämät. ”Autuas on kansa, / kun on Jeesus kokonansa / heidän seurassansa. / Hauska olla on.” (SV 2016; 249:1. SV 1971; 250:1. SV 1893; 89a:1.) ”Hei, siskot, veljet, kristityt, / on hauska teitä nähdä nyt.” (SV 2016; 149:1. SV 1971; 175:1. SV 1983; 101:1.)

Koska tämä seurojen alkuvirreksi sopiva virsi ei ole kaikkein keskeisimpiä eikä virsikirjaan päässeitä virsiä, sen sanoituksen ja sisällön muuttaminen moderniksi tuntuu hyvältä, hyväksyttävältä ja onnistuneelta ratkaisulta. Yleisen ja rennon oloisen tervehdyssanan hei käyttäminen on uudenlainen avaus. (Hyvä, ettei sitäkin yleisemmäksi tullut sana moi.)

Kaiken ikäiset veisaajat omaksuvat ja allekirjoittavat varmaan helposti tämän virren seitsemän säkeistön sisällön. Alkuaan vuonna 1828 arkkivirtenä julkaistu tuntemattoman tekijän virsi otettiin myöhemmin Halullisten sielujen hengellisten laulujen (HSHL) laajennusosaan. Virressä oli tuolloin 20 säkeistöä, mitkä Malmivaara säilytti. Haavion (1971) ja nykyisessä (2016) kokoelmassa virressä on 7 säkeistöä. Alkuperäinen virsi alkoi tähän tapaan:

                     Nyt kristiweljet, sisaret, / Olemme kokoontullehet

                     Ja toinen toisemme kohdanneet, / Ruumiin puolesta terwehet.  (HSHL 81:1.)

Miten siis on tuon supisuomalaisen mollivoittoisuuden laita, ei vain Siionin virsissä, vaan myös monissa kansanlauluissa ja iskelmissä?

Laskutoimitus osastojen Ilo ja Yhteys ( minkä tämä virsi 149 aloittaa) osalta kertoo totuuden ainakin näiden osastojen sävelmistä. Ilo-osastoon siis kuuluu 15 virttä, ja kun yhdellä virrellä on kaksi sävelmää (a ja b), veisattavia sävelmiä on kaikkiaan 16, joista 7 on duurisävelmiä ja 9 mollisävelmiä. Yhteys-osastossa on 27 virttä ja kaksi b-sävelmää mukaan kaikkiaan 29 sävelmää, joista 17 on duurisävelmiä ja 12 mollisävelmiä.

Pelkästään tummat puvut ja synkät sävelmät eivät kuulu hei-hauskaan-huvittavaan-iloiseen körttiläisyyteen tänä päivänä. Paremminkin ja yhtä hyvin myös oma kirjopyykki ja ilolaulut Jeesuksesta.

SV 150 Ystävät, heikot kristityt

Edellisen virren tapaan tämä virsi kuuluu saman vuoden 1828 arkkivirsiin ja toimii seurojen alkuvirtenä.

Alunperin virren teema oli jossain aivan muualla. Otsikkona HSHL:ssa (43: 1-19) oli Maailman pahuudesta ja virsi alkoi: Mitä kuuluu, o ihminen? Sanoma sangen suruinen, Woi, minkä ajan lapset me, Kuin nyt maailmass´ elämme ! Virsi jatkui kuvauksilla meidän ihmisten hirmuisista synneistä ja vihanpäivän lähestymisestä, kun Jumala teroittaa miekkaansa ja Saatana on ”vimmannut” maailman.

Malmivaara käytti tästä pitkästä tuomiosunnuntain virrestä kaiken muun paitsi jätti säkeistön kaksi pois (SV 1893; 152:1-11 ja 152a: 1-7). Virren hän otsikoi: raskaina aikoina. Alkuperäistä säkeistöä 12 vähän laimentaen hän muokkasi siitä näin kuuluvan säkeistön 11: ” Sentähden viha yltyypi / Ja Herran tuli syttyypi. / Se syöksee orjat saatanan / Helvetin julmaan piinahan.”

Tällaista saarnaa, puhetta tai virttähän ei tänä aikana enää suvaita. Maailmaa ei saa moittia pahaksi. (Vaikka TV  suoltaa filmeissään hirvittävää väkivaltaa ja pahuutta.) Mutta se muutos, mikä virressä tapahtuu säkeistöstä 152a: 1 alkaen kelpaa sekä Haavion että uuteen Siioniin täsmälleen samoin sanoin: Ystävät, heikot kristityt, / yhdessä kaikki käykää nyt / rukoillen luokse Jeesuksen / ja eteen armoistuimen.

Virren alku, 152:1-11 ei kelvannut Haaviolle eikä SVUT:lle. Malmivaaran ja Haavion seitsemästä virren loppusäkeistöstä (SV 1893; 152:1-7 ja SV1971; 182:1-7) uuteen Siioniin kelpasi enää viisi säkeistöä. Jumalan vihasta, tuomiosta ja maailmasta ei voi enää veisata, vaikka Haavion viides säkeistö sisälsi myös suojan ja turvan: ”Kun alla vihan ankaran / Tuomita tahdot maailman, / Kätesi alla suojan saa, / Ken sinne turvaan kiiruhtaa.”

Sensuroitu säkeistö muistutti liiaksi alkuosan säkeistöjä. Hyvä virsi siitä lopulta tuli, vaikka tuntematon runoilija liki parin vuosisadan takaa tuskin tuntisi virttä enää omakseen.

SV 151 Jeesus, sana elämän

Kristinuskon perusdogmeihin kuuluvat apostoli Paavalin kirjoittamat sanat Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana (Room. 10:17). Tätä on toistettu menneinä vuosikymmeninä sekä saarnoissa että seurapuheissa, tosin vuoden 1938 raamatunkäännöstä mukaillen: usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Herännäisyyden piirissä on vuosikymmenet korostettu Siionin virsien sanojen ja niiden veisaamisen merkitystä kansanliikkeen ja sen väen pelastusopissa ja armonjärjestyksessä. Kaiken keskuksena on Kristus ja hänen sovitustyönsä ristillä.

Ruotsalaispappi ja lahjakas runoilija Lars T. Nyberg (1720-1792) on lahjoittanut tämän hienon virtensä jumalanpalvelusten, seurojen ja hartaushetkien ahkerasti käytetyksi aloitusvirreksi täällä Suomessa ja samalla yhdeksi koko Siionin virsien perusvirreksi.

Tauno Väinölän mukaan Nyberg osasi antaa ”ajatuksilleen ilmeikkään ja ytimekkään muodon … Virret kuvastavat uskonvarmuutta, luonteenlujuutta ja iloista luottavaisuutta.” Väinölä ihailee erityisesti tämän virren (Vk 1986, 202:1-7; SV 1971, 176:1-7; Vk 1938, 209:1-7) iskeviä ja helposti mieleen jääviä säepareja kuten ”Niin kuin soisit puhuvamme, ohjaa meidän puheitamme” ja ”Ristin lipun nostaissamme varmaan kerran voiton saamme.” (Väinölä 2008, 214-215, 672-673.)

Tätä taustaa vasten tarkasteltuna tämän todellisen paavalilaisen sana- ja uskonvirren uudistajat ja H-Y:n hallitus ovat ajaneet rytinällä metsään monen säeparin muutoksin ja hylkäyksin. Uuden tekstiasun vertailu sekä kahteen aikaisempaan SV:n laitokseen että vuosien 1938 ja 1986 virsikirjoihin todistaa jotain olennaista uudistuksen periaatteista ja entisen paavalilaisen teologian laimentamisesta, suorastaan kadottamisesta tässä virressä.

Sions Sångerissa (1748) ja Elias Laguksen Sionin Wirsissä (1790) virteen kuului yhdeksän (9) säkeistöä, mitkä Malmivaara säilytti. Hän muokkasi ymmärrettäväksi virren keskimmäisen eli viidennen säkeistön, mikä Laguksen versiona sisälsi oudon sanan ja kuului näin:

                     5. Yksinkertaisiks´ meit´ aut´, / Sanaas myöden uskoaksem´,

                         Ristis schibolethin kautt´, / Muita kielii wieroaksem.

                         Ei lueta lampaaks´ sitä, / Kuin ei haawoist´ tiedä mitään.

Kun Malmivaaran muokkaama virsi otettiin 1938 virsikirjaan, siitä poistettiin kaksi säkeistöä, joten säkeistömääräksi tuli seitsemän (7). Samalla keskimmäinen – nyt neljäs - säkeistö kristallisoitui virren huipentumaksi, missä tiivistyy koko virren teologia edellä mainittuun roomalaiskirjeen kohtaan liittyen.

On merkille pantavaa, että kyseinen säkeistö on täsmälleen samassa tekstiasussa vuoden 1938 virsikirjassa, vuoden 1971 Siionin virsissä ja vieläpä vuoden 1986 virsikirjassa siitä huolimatta, että se sisältää neljä kielellisesti heikohkoa sanaloppua: sanaas, kuulemahan, työs ja uskomahan. Jokaisessa mainitussa kokoelmassa säkeistömäärä on lisäksi sama, seitsemän (7).

Tämän paljon käytetyn perusvirren moni oppi ulkoa. SV:n uudistajat supistivat virren kuuden (6) säkeistön mittaiseksi hyläten keskeisen, näin kuuluvan säkeistön:

                     4. Yksinkertaisesti myös / auta sanaas kuulemahan,

                         tunnustamaan suuret työs, / sinuun, Herra, uskomahan.

                         Ken ei tunne haavojasi, / ei hän ole seuraajasi.

Tuskin säkeistö sensuroitiin huonon kieliasun vuoksi  - sitähän olisi voitu muokata. Pikemminkin sen vuoksi, että uuden teologian mukaan lopun ”iskevässä säeparissa” haava-sanaa vieroksuttiin ja ennen kaikkea ihmisten ”iskemistä” pois Jeesuksen seuraajien joukosta.

Kaiken kaikkiaan nykyisen virsikirjan ja uudistettujen Siionin virsien tekstejä vertaamalla voi todeta, että säkeistöissä 1-3 ainoastaan virren alkujae sekä säkeistön kolme lopussa oleva ”iskevä ja helposti mieleen jäävä” säepari Niin kuin soisit puhuvamme, ohjaa meidän puheitamme on säilytetty muokkaamattomina. Muualla säkeistöjen tekstiä ja sisältöä on huomattavastikin muutettu.

Kiitosta saavat sen sijaan säkeistöt 4-5 (Vk:ssa ja SV:ssä säkeistöt 5-6), joihin ei ole lainkaan kajottu. Viimeisen säkeistön alkusäe on säilyttänyt asemansa; muuton säkeitä on muokattu. Monissa virsissä käytetty periaate yrittää päättää virsi kuin virsi eskatologiseen loppunousuun on käsittämättömästä syystä tässä virsiuudistuksessa hylätty.

Koko virsi on rukouksen muotoon sepitetty. Ehkäpä siitä syystä myös viimeinen säepari on tahdottu muuttaa rukoukseksi, kun iskevä loppunousu vanhemmassa tekstissä teki tästä näkökulmasta katsottuna poikkeuksen.

   Saavu, Jeesus, seuraksemme. / Lausu sana elääksemme. (SV 2016, 151:6)

   Ristin lipun nostaissamme / varmaan kerran voiton saamme.

   (Vk 1986, 202:7; SV 1971, 176:7; Vk 1938, 209:7; SV 1893, 120:8)

SV 152 On laupeus sanomaton

Tämä verraton virsi julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1790 laulukokoelmassa, missä oli ainoastaan 26 virttä ja minkä nimilehdelle oli painettu seuraava otsikko:

JEsuxen Nimeen!

Halullisten sjeluin

Hengelliset Laulut

Keskinäiseksi Ylösrakennuxexi

Uskosa ja CHristillisydessä Näillä wijmeisillä

lopun ajoilla.

_________________

Laulukokoelmaa kutsuttiin myös nimellä Pikku Zioni ja se oli aikansa todellinen bestseller. Siitä julkaistiin sadan vuoden aikana yli 20 painosta. Vuodesta 1855 lähtien kokoelmaa alettiin laajentaa. Esim. vuoden 1953 lisätyssä painoksessa oli 196 virttä. Yhteensä eri kokoisia painoksia on ollut viimeksi mainittuun vuoteen mennessä 40.

Tämä virsi oli nro 13 ja sen otsikkona oli sanat Uskowaisten sielujen ilo Jesuksen armollisesta johdatuksesta. Jokaisella 26:lla virrellä oli oma otsikko. Tämä virsi alkoi vakuuttavasti:

                     O armo ja rakkaus suur´. / Jolla Jesus meitä johdattaa juur´, /

                     Hän neuwoillansa taluttaa uskowians / Tässä muukalaisuuden maass´;

Sain kutsun lestadiolaisiin kuuluvan vanhuksen ja ystävän syntymäpäiville Rauhanyhdistyksen talolle. Olin varautunut puhumaan päivänsankarille, mikäli tilaisuutta juontanut ja siinä puhunut lestadiolaispappi antaisi tilaisuuden vapaalle sanalle. Lupa tarjottiin ja pidin puheen.

Puheen aihetta ja sisältöä etukäteen pohdiskellessani mieleeni nousi herätysliikkeittemme keskinäisen ekumenian ongelma. Miten löytää sanoja päivänsankarin viitekehyksestä ja sovittaa niitä omaan körttiläiseen uskonymmärrykseeni? Silloin mielessäni välähti ajatus yhteisistä juuristamme virsi- ja lauluhistoriassa.

Herännäisyyden, evankelisuuden ja lestadiolaisuuden keskuudessa käytettiin 1800-luvulla Laguksen Sionin Wirsiä ja achreniolaisia HSHL:ja sellaisenaan rukoilevaisten tapaan, jotka käyttivät niitä myös 1900-luvulla.  Kun mainitut kolme liikettä saivat omat laulukokoelmansa, SW:stä ja HSHL:sta otettiin aineistoa nimenomaan heränneiden Siionin virsiin (1893) sekä lestadiolaisten Siionin lauluihin ja virsiin (1916).

Tästä tietoisena kaivoin kirjahyllystäni esiin viimeksi mainitun kirjan kolmannen lisätyn painoksen vuodelta 1923. Tekstejä vertaamalla havaitsin, että HSHL:n numero 13:n ja SLV:n numero 113:n tekstit olivat hämmästyttävän lähellä toisiaan; SV 1893:n virren 90 teksti poikkesi molemmista.

                           

              O armo ja rakkaus suur´, / Jolla Jeesus meit´ johdattaa juur´,

              Hän neuwoillaan taluttaa uskowiaan / Tässä muukalaisuuden maass´; (SLV 1923, 113:1)                 

              Se armo on sanomaton, / Joll´ Jeesus meitä´ hoitanut on!

              Kun neuvoillaan lävitse vierahan maan / Hän taluttaa uskoviaan. (SV 1893, 90:1)

Vanhuksen syntymäpäiviä vietettiin vuonna 2017. Oli vapauttavaa onnittelupuheeni yhteydessä liittyä uskonpuhdistuksen riemuvuoden teemaan armosta, uskosta ja Jeesuksesta sekä poimia päivänsankarin oman liikkeen laulukirjasta, jota tämä oli nuoruudessaan laulanut, teemaan liittyviä sanoja ja aiheita.

Tunsin leskivanhuksen elämänvaiheita, koettelemuksia, murheita ja suruja sekä niistä selviytymisiä, hänhän ”oli uskomassa”. Vastoinkäymisiin viittaamatta saatoin siteerata vanhan virren sanoja ja kertoa, millainen Jumala meillä luterilaisilla on: Hän lyöpi ja tukee, Hän riisuu ja pukee, Hän lymyy, vaan ilmestyy taas, Hän tyhjentää tyhjäks Ja alentaa köyhäks, Mutta tyhjän ja köyhän myös täyttääpi hän Juuri armonsa rikkaudella.

Mitä virrentekijä tahtoo näillä sanoilla ilmaista meidän uskostamme? Sitä reformaation peruskäsitystä, että Jumala riisuu meitä omavanhurskaudesta ja pukee meidät armossaan Kristuksen lahjavanhurskauteen.

Virressä 152 on poikkeuksellisen pitkät säkeistöt ja paljon asiaa, mutta lyhyet säkeet. Niiden juurevuus sekä arkielämään liittyvät ymmärrettävät sanat tekevät virrestä kuitenkin helposti laulettavan, huolimatta välillä viittauksista nääntymiseen, huonoon säähän ja väsyttävään kilvoitukseen.  Mollisävelmästä huolimatta virren sisällys ja sanoma luovat iloa ja turvaa, kun veisaajat saavat kokea Jeesuksen hyvyyttä, ystävien seuraa ja taakan kevenemistä kirkastuvalla polulla.

Virren alkusäe sisälsi HSHL:ssa kaksi keskeistä sanaa:  O armo ja rakkaus suur´. Malmivaaralta sana rakkaus tipahti pois, kun hän muutti säkeen muotoon: Se armo on sanomaton.  Seuraavassa uudistuksessa Herkko Kivekäs muutti tilalle: On laupeus sanomaton. Neljättä säkeistöä lukuun ottamatta Kivekkään ei tarvinnut Malmivaaran tekstin sisältöä kovin paljon muuttaa 1971 Siionin virsissä. Virsi kuuluu niihin harvempiin virsiin, jotka jätettiin entiselleen uudessa Siionissa 2016 ja hyväksyttiin vuoden 1971 asussa. Erittäin puhutteleva virsi, mitä on mieluista veisata. Vaan Vapahtajaamme / me rukoilla saamme / ja hän antaa pelastuksen.(2 säk.)

SV 153 Vielä, Herra, kutsut meitä

Väinö Malmivaaran Rukousvirsiä – kokoelmasta (1933) Siionin virsiin otettiin 16 virttä ja lisäksi yksi muu virsi. Tämä virsi päätyi nykyiseen virsikirjaan (174:1-4) vuoden 1963 lisävihkon kautta (674:1-4), minne se tuli silloisten Siionin virsien (182:1-4) tekstiasussa lukuun ottamatta yhden sanan (sua) lisäämistä. Nykyisessä virsikirjassa Malmivaaran virsiä on kaikkiaan viisi.

Kun SV uudistettiin 1971 teksti oli identtinen virsikirjan tekstin kanssa. Uudessa 1986 virsikirjassa muutokset olivat vähäiset. Muutamia sanojen loppuja korjattiin kielellisesti samalla kun viimeisen säkeistön säepari Nouskoon kiitos päältä maan / Sulle taivaan kunniaan muutettiin kuulumaan Kiitoksemme päältä maan / nouskoon taivaan kunniaan.

Jaakko Haavio toteaa tämän iskevyydessään suosiota saavuttaneen virren noudattelevan jumalanpalveluksessa käytetyn yleisen esirukouksen aihepiiriä. (Siionin virsien ääressä, 1993, 135.)

Tauno Väinölän mielestä tämä jykevä virsi ei kaihda puhumasta synnin ja maailman tuhovoimista. Virressä esiintyvä piispa-sana on ainutkertainen virsikirjassa. Alun perin Malmivaara oli otsikoinut runokokoelmassaan virren sanoilla ”Anna päivä palava”. Väinölän mukaan painopiste on siten kolmannessa säkeistössä, missä rukoillaan Hengen päivää eli herätystä. (Virsikirjamme virret, 2008, 185.)

Jos virren sisältöä ja sanomaa kunnioitettiin kahdessa kirkolliskokouksessakin sisältöä muuttamatta ja vain mitättömin korjauksin, miten Siionin virsien viime uudistuksessa piispan sanoille kävi? Huonosti kunnioitettiin.

SVUT ja H-Y:n hallitus osoittivat kaihtavansa puhetta synnistä ja maailman tuhovoimista sekä piispoista ja kristillisestä hallituksesta poistaessaan ja muuttaessaan Malmivaaran tekstiä radikaalisti. Tähän liittyvää kritiikkiä olen kuullut vanhojen körttiläisten suusta. Ymmärrän heitä.

Ensimmäinen säkeistö – ihme kyllä – jätettiin uudistuksessa entiselleen. Toisesta säkeistöstä noin puolet on muutettu: nuoria ei pyydetä sitomaan sanaan eikä nostamaan turhan riennon alta ja turvaan maailmalta, vaan säästämään heidät pahimmalta ja turvaan myrskyn alta.

Kolmatta keskeisintä säkeistöä piispoineen ja herätyksineen on vieroitettu kaikkein kauimmaiseksi alkuperäisestä. Myös viimeisen säkeistön loppupuolisko on muuttunut. Pyhän Kolminaisuuden ylistys ja eskatologinen viittaus aikojen loppuun on pyyhkäisty pois.

Kyllä SV:n uudistuksessa on paljon hyvää, tuoretta ja loistavaa uutta antia ja virsirunoutta, mutta sitä en ymmärrä, miksi vanhoja perusvirsiä, jotka ovat vieläpä läpäisseet kirkolliskokouksen siivilöimisen tulleessaan virsikirjaan, on täytynyt muokata suruttomasti ja säkeistöjäkin sensuroida n. 40 kappaletta.

Omassa uudistustyössään Wilhelmi Malmivaara korosti virsien uskollisuutta Raamatulle. Virreltä tuli ensin vaatia kahta asiaa: ”puhukoon se totta” ja ”olkoon se nöyrä”.  Lisäksi siltä oli vaadittava myös ”pyhää pelkoa”.

Heikki O. Tukiainen

Siionin virret 40-45

40 On ahdas, kaita taivaan tie

Suunnitelmansa korjata heränneiden eniten käyttämän lauluaineiston Wilhelmi Malmivaara julkisti lehtensä Hengellinen Kuukauslehti (HK) heinäkuun numerossa 1890. Ensilehdillä oli hänen muokkaamansa   8-säkeistöinen arkkivirsi On ahdas käydä taiwaan tie. Otsikkona oli ”Ahdistetulle”.

Tästä virrestä alkoi virallisesti Malmivaaran suorittama, eri herätysliikkeitten yhteisesti käyttämien laulukirjojen Sionin Wirret (SW) ja Halullisten Sielujen Hengelliset Laulut (HSHL) uudistaminen ja yhdistäminen heränneiden omaksi kokoelmaksi. Tosin hän oli jo lokakuun HK:ssa 1888 antanut näytteen runollisista harrastuksistaan julkaisemalla lehdessä virren Sanas´, Herra, kutsuu luokses´ meitä (SV 2016, 32:1-8. VK 1986, 371:1-8).

Ahdistetulle oli näyte ”helläwaroin” tehdystä mukailusta lehden lukijoille tuttuun virteen. Virren tekijä on tuntematon suomalainen. Runo julkaistiin jo 1790 arkkivirressä Kaxi Hengellistä Wirttä ja liitettiin myöhemmin HSHL:n laajennusosaan, nro 149:1-8:

1.    Ahdas ja kaita on taiwaan tie  Ja ohdakkeilla täytett´,
Waan, rakas sielu, tiedä se, Sen alla on kruunu kätkett´,
Yks ihana taiwas, riemu siell´, Waan täytyy ensin ristin tiell´
Käyd´, ennen kuin saat kruunun.

Tästä virrestä tekemänsä oman versionsa yhteyteen Malmivaara liitti huomautuksen: ”Mukailu suomalaisesta arkkiwiisusta. Kun on aikomukseni, jos Jumala suo, toimittaa painosta ne `Sionin wirret` ja `Heng. Laulut`, joita kotihartaudessa enin käytetään, kielen puolesta helläwaroin korjattuina, julkaisen tämän näytteeksi ja soisin saawani kuulla tuosta hankkeesta lukijan arwostelua.” (HK 1890, 97.)

1.    On ahdas käydä taiwaan tie  Ja ohdakkeita täynnä,
Waan warmaan woittohon se wie  Sen, jok´ on sitä käynnä;
Jos ristin tieltä eksytään  Ei taiwaan riemuun päästäkään,
Ei kruunatuiksi tulla. (Malmivaara)

Kokoelmaansa (SV 1893, 113:1-8) Malmivaara korjasi ja muokkasi virttä lisää. Virsikirjan lisävihkoehdotuksessa (1923, 188:1-8), mitä koskaan ei hyväksytty kirkolliskokouksessa, virsi sisälsi kaikki säkeistöt. Vuoden 1938 VK:ssa säkeistöjä oli kaksi vähemmän (429:1-6). Haavion kokoelmassa (SV 1971, 156:1-6) tyydyttiin virsikirjan tekstiasuun ja säkeistömäärään.

Tauno Väinölän mukaan (Virsikirjamme virret 2008, 381) nykyinen virsi (VK 1986, 364:1-6) kuuluu varsinaisiin perusvirsiin. Se tarjoaa meditaation Jeesuksen vuorisaarnan puheeseen (Matt. 7:14) ahtaasta portista ja elämään vievästä kapeasta tiestä.

Virsi on tyypillinen matkamiehen virsi. Sillä on yhtymäkohta John Bunyanin tunnettuun teokseen ”Kristityn vaellus tästä maailmasta tulevaan”. Vaelluksella joudutaan kantamaan ristiä, mutta ”on siinä armo verraton, kun Herra kuormaa antaa”.

On pakko kysyä, miksi tämän perusvirren VK:ssa oleva, täysin ymmärrettävä teksti ei tyydyttänyt Siionin virsien uudistajia. On tehty joitakin, täysin tarpeettomia muutoksia, jopa huononnuksia. Ketähän vastaan toisen säkeistön ristin kantamisessa neuvotaan taistelemaan uskomisen sijasta? Kuorman antajaako vastaan; kun tekstiä on muutettu?

    Jos tuntuukin se raskaalta, / niin kärsi, kestä uskossa / kuoleman hetkeen saakka. (VK 1986, 364:2)
    Raskaalta vaikka tuntuu se, / niin kärsi, kestä, taistele / kuoleman hetkeen saakka. (SV 2016, 40:2)

Neljännessä säkeistössä ei uskalleta enää puhua taivaan vihasta. Alkuperäiseen arkkivirteen taivaan viha ei kuulunut, mutta kylläkin sekä kovalta näyttävä taivas että terästä kovempi maa.  Malmivaaran Siionista (1893) lähtien myös kahdessa virsikirjassa (1938 ja 1986) on uskallettu veisata teräskovasta maasta ja taivaan kauhistavasta vihasta, mutta ei enää uudessa Siionissa. Onko lainsaarna unohdettava?

    Jos onkin teräskova maa / ja taivaan viha kauhistaa, / niin sinut siellä kuullaan. (VK 1986, 364:4)
    Ja vaikka täällä tuomitaan, / niin turvaa taivaan Jumalaan, / hän sinut kyllä muistaa. (SV 2016, 40:4)

Lain kolmas käyttö ━ sitä unohtamatta ━ oikeuttaa syntisen, lain rikkojan ja taivaan vihaa kauhistuvan matkalaisen veisaamaan Jumalalle yksin häneen turvaten: Sinulla isän sydän on, / en siksi ole lohduton, / sinussa rauhan löydän. 

41 Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan

Sionin Wirret 1790 (SW) ja Halullisten Sielujen Hengelliset Laulut 1790 (HSHL) laajennusosineen eivät olleet ainoita herätysliikkeitten seuroissa käytettyjä laulukokoelmia. Myös vuoden 1701 ns. Vanhaa virsikirjaa (Vvk) veisattiin.

Kun uusi virsikirja hyväksyttiin 1886 kirkolliskokouksessa, rukoilevaisuus, herännäisyys ja lestadiolaisuus kritisoivat kirjaa. Vanhan virsikirjan käyttö mainittujen liikkeitten seuroissa jatkui kauas 1900-luvulle asti. Rukoilevaisten keskuudessa perinne on jatkunut pisimpään Vvk:n uusintapainoksina. Monia Vvk:n virsiä liitettiin heränneiden Siionin virsiin vuosina 1934 ja 1941 sekä lestadiolaisten Siionin lauluihin ja virsiin (1916) vuosina 1923, 1941 ja vielä 1961.

Mä waivainen mato ja matkamies, / Mont´ waarallist´  waellan retkee,
Isän maat´ etseisän´ täsä ties´, Ja odotan ehtoon hetkee.

Näin veisattiin Vanhan virsikirjan 1701 virren 226 sanoin yhdeksännestä säkeistöstä alkaen.  Vuoden 1886 VK:n virressä 324 sama säkeistö muokattuna oli seitsemäs seuranaan kaksi muuta. Lyhennetty virsi jaettiin vuoden 1938 VK:ssa kahdeksi (383 ja 589), joita vastaavat nykyisen VK:n (1986) numerot 304 ja 622.

Lapuan taisteluvirreksi kutsuttu virsi on pohjimmiltaan elämän katoavaisuutta, tämänpuoleisuutta, ja iankaikkisen elämän toivoa, tuonpuoleisuutta, korostava virsi. Matkallaan isänmaahan ja iäiseen lepoon veisaaja on tietoinen elämänsä ehtoosta, vain hetken kestävän ilon häipymisestä ja kukkasen kuihtumisesta.

Hän vertaa tämänpuoleista eloaan uneksi, varjoksi ja levottomasti kuohuvaksi koskeksi, mikä lopulta veden tavoin haihtuu hiekkaan. Lopuksi hän rukoillen pyytää: ilo taivaassa lahjoita loppumaton / pyhät minne sun tielläsi kulkee. Täysin vakuuttuneena tuonpuoleisuudesta hän antaa kunnian ja kiitoksen Isälle, Pojalle ja Hengelle, joiden kirkkautta joka paikka on siellä täynnä.

Kun Siionin virsiin liitettiin 2005 lisävihko, tämä mahtava virsi otettiin mukaan (281:1-3), luonnollisesti myös uudistettuun Siioniin. Moniin muihin virsikirjan kanssa yhteisiin virsiin verrattuna ja niistä poiketen tämä virsi säilytettiin täysin virsikirjan tekstiasussa.

Tämän virren kohdalla mieleni assosioituu nykyään joka kerta kolmeen asiaan. Ensimmäinen niistä on Lapuan patruunatehtaan räjähdysonnettomuus huhtikuussa 1976 ja erityisesti 40:n vainajan siunaustilaisuus pääsiäisen aikaan tuomiokirkon pihassa. Piispa Yrjö Sariola suoritti siunaamisen lukuisten pappien avustamana. Tämä virsi veisattiin syvästi mieliä vavahduttaneissa hautajaisissa. Läsnä olivat myös tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja valtioneuvoston edustajat.

Toinen assosiaatio liittyy runoon, joka ei ole virsi, mutta on myös puhutteleva. Kyse on Yrjö Jylhän Risti lumessa – runokokoelman ehkä tunnetuimmasta ja synkimmästä runosta. Se alkaa sanoilla: On ilo sulla, mut suru mulla, on mulla hautajaiset, sulla häät. Vilho Luolajan-Mikkolan säveltämänä siitä tuli laulu. Se äänitettiin ainakin Tapio Rautavaaran, Mauno Kuusiston ja Vesa-Matti Loirin esittämänä, ja tulkintoja soitettiin taannoin radiossa.

Kolmas seikka käsiteltävään virteen ja edellä mainittuun lauluun liittyen on vanhemman siskoni häät vuosikymmeniä sitten. Hän teki aikanaan gradun suomalais-ugrilaisista kielistä, opiskeli vuoden Unkarissa ja kuukausia Pietarissa sekä vieraili sukulaiskansojemme luona Uralilla. Helsingin yliopiston kirjastossa hän kohtasi amerikansuomalaisen opiskelijan, joka teki väitöskirjaa Amerikkaan 1920- ja 1930-luvuilla muuttaneista suomalaisista, jotka houkuteltiin Neuvostoliittoon parempaa elämää luvaten.

Nuorukainen kihlautui siskoni kanssa. Kun isäni vihki heidät Jyväskylän Taulumäen kirkossa, siskoni pyysi minua soittamaan uruilla heidän häämarssikseen silloisen virren 589 Minä vaivainen oon, mato matkamies maan, / Monet kuljen mä vaikeat retket.  Poikkeuksellista häämarssivalintaansa hän perusteli monilla matkoillaan sukulaiskansojen luona idässä sekä edessä olevalla muutollaan länteen ja Amerikkaan.

Ehkä siskoni tunsi sympatiaa myös sulhasensa väitöskirjan jokaista suomalaista kohtaan, jonka kohtalona oli ollut Yrjö Jylhän sanoitus tämän runon lopussa: on sulla hautajaiset, mulla häät.

Tapaus kertoo, kuinka moneksi virrestä on: se taipuu hautajaisvirrestä vaikka häämarssiksi! Luonnehtiessaan Lapualta muistiin merkittyä kansantoisintoa herkästi kuvioivaksi melodiaksi Tauno Väinölä sanoitti sekä hääparin että koko hääväen aikaisemman kokemuksen koraalista: ”Se on juhlavan kaunis. todellinen aarre.”  

42 Ei näy kyntäjää missään

Jaakko Löytyn moniaiheinen ja ajankohtainen virsi kuuluu niihin, jotka tunnetaan ja muistetaan paremmin kertosäkeen kuin virren alkusanoista: Kyllä syntinenkin veisata saa. Ja kukapa sen kieltäisi, koska huomattava perusosa Siionin virsistä on juuri syntiseksi itsensä tuntevan veisuuta, rukousta, avunpyyn-töä ja kiitosta Jumalalle.

Virressä on suorastaan synkistelevä sävy ja vire. Virsi alkaa lohduttomasti Ei-sanalla, ja jotain on kadoksissa: kyntäjä, jyvät ja vakka. Ikävästi soivan virren sanatkin ovat hakusella, noukittavissa jostain pientareelta. Toinen säkeistö toistaa tämän päivän uutistulvaa kauheasta sodasta, sitä pakenevista lapsista ja maan päällä vallitsevasta rauhattomuudesta. Kolmas säkeistö vie Baabelin orjan veisaamaan ikävissään ja ilman toivoa ja apua eikä tietä edes näy.

Löytyn kuvaus ihmisen tilasta maailmassa on sama kuin Siionin virsissä jo alun alkaen, mutta se on konkreettinen ja modernimpi ja siten ehkä tämän ajan ihmistä puhuttelevampi kuin perinteinen kuvaus veisaajan surkeasta tilasta.

Albert J. Soveri tunnustaa olevansa maan päällä muukalainen (SV 9), joka Baabelissa olevien ystäviensä kanssa saa siellä katsoa ajan vaivaa ja kuolemaa.  Lars T. Nybergin virsi (SV 22) alkaa: Näethän kurjuuteni. Emil Ponsimaa muistuttaa virressään (SV 61): Olen vankina täällä ja ymmärrän sen, / mitä kuoleman korpea kuljen. Johan Kahlin sanoin (SV 75) maan mullaksi itsensä tunteva veisaa: Niin kuin avoin kirja on / elämäni edessäsi. / Tiedät, kuinka kelvoton / olen ollut ystäväsi.  

Mutta juuri tällaisiin tilanteisiin ja niissä eläville Siionin virsien säkeistöjen veisuu tuo jatkossa kuitenkin Jumalan avun, iloa ja muutoksen. Se perustuu virsirunoilijoiden, myös Löytyn vakuuttavaan sanoitukseen. Tämä virsi on laajan ikävä-osaston viimeinen virsi, mihin se sisältönsä ja sanoituksensa (kaksi kertaa sana ”ikävissään”) puolesta sopiikin mainiosti, paremmin kuin moni muu osaston virsi.

… Etsin lohtua Herran / tähän sydämeni murhehuoneeseen /
… Tähän pimeään loukkoon / alas astumaan pyydän Kristusta /
… Virsi Siionin riittää, / kelpaa armosta edes vilaus. /
Vielä en osaa kiittää, / sydämestä kun nousee valitus.
Kyllä syntinenkin veisata saa, / huutaa avuksensa Vapahtajaa, /
siksi laulan ja siksi veisaan.


43 Voi kuinka vaivaa, vastusta
44 Suo, Jeesus, paras opettaja
45 Ah vuodata, Herra, jo Henkesi

Osasto Havahtuminen alkaa näillä virsillä. Kaikkiaan saman otsikon alle on sijoitettu 16 virttä.
Ensiksi mainittu on peräisin John Bunyanin kirjasta ”Kristityn vaellus”. Kirjan suomensi Jakob Johan Malmberg vuonna 1809. Ruotsalaista alkuperää olevan, toisena mainitun virren suomentaja on sortavalalainen Antti Räty. Kolmas on Väinö Malmivaaran tunnettu, herännäisopistojen ja –leiririppikoulujen ykkösvirsi nuorten ja monien vanhempienkin keskuudessa.

Wilhelmi Malmivaara otti uudistamiinsa Siionin virsiin kaksi John Bunyanin virttä säkeistömäärin 2 ja 3 (SV1893, 91:1-2 ja 92:1-3. SV 1971, 142:1-2 ja 167:1-3. SV 2016, 43:1-3 ja 241:1-3).

Siioin virsien uudistajat katsoivat aiheelliseksi lisätä virteen 43 aivan uuden, Kaija Pispan ja Jaakko Löytyn yhdessä sepittämän kolmannen säkeistön. Sinänsä viimeisen säkeistön sisältö on kokoava ja päätyy matkamiesten edellä kuvatun vaivalloisuuden ja turmeltuneisuuden jälkeen nöyrästi korostamaan yhteistä kilvoitustietä ja yhdessä käymistä armoistuimen luokse. Lisäksi se päättyy uupuneen matkamiehen rukoukseen: ”pelasta, Kristus, näytä ties”. Virsi saa näin aivan hyvän lisän ja lopun.

Kuitenkin sanasta ”armoistuin” – täysin ymmärrettävä ja sopiva sana - herää kysymys SV:n uudistustoimikunnan logiikasta. Kirjassaan ”Veisuun vuoksi uudistuvat Siionin virret” Jukka Hautala muistuttaa vanhojen virsien tarvitsevan huoltoa, perusteluna uskonnollisen ja arkikielen välinen ero. On etsittävä ”ilmaisua, joka ei vieraannuta tai tunnu käsittämättömältä” (Hautala 2017, 32-33).

Hän ottaa esille eräitä sanoja, joiden käyttöä on vähennetty, vaikka ne esiintyisivät Haavion laitoksessa (SV 1971) tai jopa virsikirjassa (Vk 1986). Perusteluna on sanojen puuttuminen nykyisestä Raamatusta. Armoistuin kuuluu näihin sanoihin (Hautala 2017, 36-38). Uudessa Siionissa armoistuin-sana poistettiin kolmesta virrestä sanan esiintyessä kahdeksassa virressä.

Yksi näistä poistoista on virsikirjassakin olevan virren Ah, Jeesus Herrani (SV 1893, 115:1-11, VK 1938, 431:1-5, SV 1971:1-5, VK 1986, 308:1-5, SV 2016:1-5) toisessa säkeistössä esiintyvä armoistuin-sana.

Omassa muokkaustyössään Wilhelmi Malmivaara korvasi monesti Laguksen virsissä esiintyvää Kristuksen kärsimys- ja haavamystiikkaa Jumalan sanalla. Tässä säkeistössä ei siitä ollut kyse, mutta hän pani veisaajan pyytämään Herralta: Osoita sanallasi Mull´/Sun armoistuintasi. Tämä rukousmuoto on hyväksytty ja säilynyt vuodesta 1893 alkaen edelleen voimassa olevaan virsikirjaan asti – siis jo 125 vuotta – mutta muutettu uudessa Siionissa muotoon: Raota salaisuutta, / armosi avaruutta.

Ihan OK tuokin on, mutta se edellä mainitussa logiikassa heittää, että kun vanhoista teksteistä pyritään jotain karsimaan (armoistuin), niin täysin uudessa tekstissä (SV 43:2) sen käyttö hyväksytään! Kiitos teille, ystäväni, Kaisa ja Jaakko, että uskalsitte käyttää tätä täysin ymmärrettävää sanaa. Kyllä nykynuoretkin ymmärtävät molemmat sanat: tuomioistuin ja armoistuin. Edellinen kuuluu maalliseen arkikieleen ja jälkimmäinen hengelliseen kieleen.

Jos edellä käsitelty virsi sai säkeistön lisää, lähes päinvastoin kävi kahdelle seuraavalle (44 ja 45) . Molemmissa, virsikirjassakin olevissa virsissä on poistoja. Ne kelpasivat vuoden 1986 yli satapäiselle kirkolliskokousväelle, mutta eivät enää Siionin virsien uudistustoimikunnan (SVUT) seitsemälle jäsenelle.

Poistettujen aiheiden tilalle on tuotu uusia aiheita ja esim. neljännen säkeistön säepari on siirretty muuten kokonaan uudeksi sanoitetun kolmannen säkeistön loppuun. SV:n ja virsikirjojen johdonmukainen teksti on poistojen ja lisäysten seurauksena muuttunut eri aiheissa hyppelehtiväksi. Sanaan vetoaminen ja Herran nuhtelu on syrjäytetty ja sisältö laimentunut. Mitähän tarkoittaa pyyntö: Aukaise ovet minussa.

     VK 1986, 409:2. Sanasi kätke sydämeeni / ja tule sinne asumaan … sanasi valkeudessa / ja elämässä uudessa…
               3. Kun kristityn on nimi mulla, /tee siksi minut todella, / suo sanan tekijäsi tulla / myös nuhteitasi totella.
     SV 2016, 44: 2. Tien tiedät tyhjään sydämeeni / en itse tietä tunnekaan …  Minulle saavu voimaksi, / johdata …
               3. Kasteessa otit omaksesi, / nyt jatka loppuun tämä työ, / niin että sinun iloksesi / lunastetulla sydän lyö.
               4. Suo jälkiäsi seurata. /  Aukaise ovet minussa.

Tämän tutun ja keskeisen virren, kuten muidenkin virsikirjan kanssa yhteisten virsien huomattava muokkaaminen perustellaan näin: ”Vuoden 1986 virsikirjassa olevat Siionin virret ovat herännäisyyden perintöä, ja herännäisyydellä ei ole vain oikeus vaan suorastaan velvollisuus pitää huolta niiden uudistamisesta.” (Hautala 2017, 33-34.)

Haavion SV-kokoelman ja nykyisen virsikirjan yhteisiä virsiä on kaikkiaan 45. Jo edellisessä blogissani (Siionin virret 10-15) totesin, että näitä käsitellessään SVUT muokkasi niitä rajusti ja samalla myös karsi säkeistöjä reilusti.

SVUT suunnitteli kokonaan poistettavaksi kaksi SV:n ja VK:n yhteistä virttä:  SV 1971, 62:1-8 Unestas, sielu, herää kauheasta; VK 1986, 406:1-6 Jo herää, sielu, synnin unestasi. Ja toisena SV 208:1-6 ja VK 1986, 504:1-6 Ah vuodata, Herra, jo Henkesi. Lisäksi 20:stä muusta SV:n virrestä yhteensä 30 säkeistöä; kaikkiaan siis 44 säkeistöä, joista 40 samalla virsikirjan kanssa yhteistä säkeistöä.

Vantaan Herättäjäjuhlilla 2016 lauantaiaamun kyselytunnilla annettiin joiltakin osin voimakasta palautetta uudistusta kohtaan. Vanhempi naisihminen mm. kritisoi nuorisovirren 208 hyllyttämistä vaatien sen säilyttämistä. Ilmeisesti moni muukin oli palautteessaan ollut samaa mieltä. Lopputulos oli se, että ainoastaan SV 62 eli VK 406 jäi ainoaksi kokonaan karsituksi virreksi.

Merkille pantavaa on, että vaikka nuorisovirsi lopulta otettiin uuteen Siioniin eikä sen virsikirjassa olevaa tekstiasua säkeistöjen 1-3 ja 5-6 osalta lainkaan muutettu, virren neljäs näin kuuluva säkeistö kuitenkin sensuroitiin:
   
    Siis sytytä taas pyhä liekkisi / nyt sydämeen nukkuvan nuoren,
    niin että hän synnistä nousisi / ja näkisi Siionin vuoren. (VK 1986, 504:4.)

Tämä säkeistö on teologiselta sisällöltään saman suuntainen kuin kokonaan hylätty virsi Jo herää, sielu, synnin unestasi. Eikä mikään ihme. Mainitussa kirjassaan Jukka Hautala esittelee virsien karsimisen perusteluja todeten, kuinka ”vähälle käytölle tai kokoelmaan huonosti sopivat virret” karsittiin.

SV-lukupiirin seuraaja voi itse peilata karsinnan perimmäisiä perusteluja edellä mainittujen virsien osalta: ”Neljäntenä karsintaperusteena olivat herännäisyyden uskonymmärryksen ja teologian kannalta vieraat painotukset. Pois karsittaviksi joutuivat virret, jotka ovat ylhäältäpäin osoittelevia, uskonnolliseen omahyväisyyteen tai toisten tuomitsevuuteen taipuvia.”  (Hautala 2017, 65-66.)

Omat kokemukseni ja tuntemukseni juuri Väinö Malmivaaran virrestä perustuvat lukuisiin käynteihini Jyväskylän kristillisellä opiston seuroissa lapsuudesta lähtien sekä omaan rippikouluuni, isosena ja rippikoulunopettajana toimimiseen samassa paikassa. Ikinä ei ole tullut mieleeni ajatusta nuorisovirren osoittelevuudesta, omahyväisyydestä tai tuomitsevuudesta.

Väinö Malmivaaran virsien tekijänoikeuksien omistajilta olen kuullut, että heidän SVUT:lle esittämiinsä vetoomuksiin piispan virsiin liittyen ei ole vastattu toivotulla tavalla. Olen myös ihmetellyt minulle muulta taholta kerrottua tarinaa jostain nykyrippikoululaisesta, jota tämän virren veisaaminen seuroissa, joista hän oli hakenut korttiinsa osallistumismerkintää, olisi loukannut syvästi.

Kaikki Siionin virsien käyttäjät ja veisaajat tarvitsevat havahtumista. Vanhemmissa kokoelman virsiteksteissä on käytetty toisia sanoja samasta asiasta. On hienoa, että uusissa muokkauksissa menneiltä sukupolvilta periytyviä sanoja ja ilmauksia on kuitenkin myös säilytetty edelleen veisattavaksi. Havahtumista parhaimmillaan on tietoisuus näistä:

    SV 43:2. Ei viivytellä yhtään saa / ei määränpäätä unohtaa.
    Ken eksyy, hänet uudelleen / vie vastustaja vangikseen

    SV 44:4. Johdata tielle parannuksen / jo täällä armon aikana.
    Suo, että Hengen uudistuksen / löytäisin, Jeesus, sinussa.

    SV 45:2. Me pyydämme Henkesi kastetta / ja parannusarmoa uutta.
    Me varromme kevättä tuoretta, / me pelkäämme suruttomuutta.




Heikki O. Tukiainen