Siionin virret 172-177

SV 172 Isämme, pyhitetty nyt olkoon nimesi

Jos etsit sitä virttä, jonka voisi veisata ystävän tai sukulaisen nimipäivänä, niin tässä se on!

Virressä tosin puhutaan vain Jeesuksen ja Kristuksen nimestä. Virsi sopisi siis yhtä hyvin osastoon Juhla, uudenvuodenvirsien kohdalle. Uudenvuodenpäivähän on Jeesuksen nimen päivä. Mutta perinteisesti tätä on tosiaan veisattu nimipäiväonnitteluna. Tätä on hyvä veisata myös sellaisen, jolla ei ole virallista nimipäivää kalenterissa.

Ajatuksena on hieman nurinkurisesti muistaa nimipäiväsankaria muistuttamalla, että kaiken hyvän ja kauniin lähde on Jumala, hänen nimensä ja kunniansa on kristityn ensisijainen kiitoksen ja ylistyksen kohde. Jeesuksen nimeen tukeutumalla voi myös karkottaa sielunvihollisen hyökkäykset. Meidäthän kastetaan ja haudataan ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä”, sekä seurakunta kokoontuu aina Kolmiyhteisen Jumalan nimessä:

näin varmistetaan, että osallistujat tietävät, missä ollaan.

Samalla virrenveisaaja pyytää kuitenkin, että Jumala pyhittäisi myös tämän kyseisen päivä, nimipäivän, ja että me osaisimme toimia Herran kunniaksi nimipäivänä(kin).  Lopuksi luodaan katse kristityn elämän päämäärään, taivaaseen, jossa ”todistajain pilvi” ylistää Herran nimeä ikuisesti. Sinne toivotaan yhdessä päästävän samaan joukkoon.

Hyvää nimipäivää itse kullekin, kun se koittaa!

SV 173 Kun synnyin tänne maailmaan

Jos edellinen oli nimipäivävirsi, niin tässä on selvästi ja vastaansanomattomasti syntymäpäivävirsi.

Hauska on huomata virrentekijän hieman horjuva kasteteologia: jo syntymä liittää elämän kirjaan. Elämän kirja on se pelastettujen luettelo, jota viimeisellä tuomiolla luetaan (Ilm. 21: 11-12). Itse asiassa kirkkomme opettaa, että kaste on pelastusteko, armonväline, taivaan perilliseksi tulemisen sakramentti. Virsi siis olettaa, että jokainen veisaaja on kastettu heti syntymänsä jälkeen ja näin tullut osaksi pelastuksen salaisuutta.

Ensimmäisen säkeistön sanoitus kertookin enemmän kirjoitusajankohdastaan ja yhtenäiskulttuurista: kaikki evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet kastettiin lapsena, heti syntymän jälkeen. Aikuisena ei varmaankaan kastettu juuri ketään. Oikeus olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan oli tullut lakiin vasta viisi vuotta ennen virren kirjoittamista.

Kun tekstiä lukee tarkemmin, ei virrentekijä ehkä kuitenkaan tarkoita tuota pelastettujen luetteloa, vaan jokaisen ihmisen omaa, henkilökohtaista, kuvitteellista elämän kirjaa. Siihen näkymätön elämäkerturi piirtää merkinnät eri elämän merkkipaalujen kohdalle, ja merkitsee myös, miten on elämäänsä elänyt. En voi välttää mielleyhtymää joululauluun, joka pelottelee lapsia olemaan kilttejä tai muuten lahjat jäävät saamatta: 

”Ei itkeä saa, ei meluta saa,

joku voi tulla ikkunan taa.
Joulupukki matkaan jo käy.

Nyt nimien kirjaan merkitään taas:

tuhma vai kiltti, ajatelkaas!

Joulupukki matkaan jo käy.

Taas pienet tontut liikkuu ja muistiin merkitsee,
niin joulupukki tietää saa, kuka lahjat ansaitsee.
Siis: Ei itkeä saa, ei meluta saa,

sopu on paljon mukavampaa.

Joulupukki matkaan jo käy.”

Hieman sellainen on myös Ilmestyskirjan Elämän kirja, jonka mukaan jokainen tuomitaan tekojensa mukaan.

Tässä syntymäpäivävirressä taas päivänsankarin elämän kirja kertoo ”Herran laupeudesta”, Jumalan hyvyydestä ja huolenpidosta, Jumalan armosta ja avusta. Luoja on lahjoittanut ruoan ja juoman, vaatteet ja kengät, läheiset ja rakkaat ihmiset, antanut voimia kohdata kunkin päivän vaikeudet ja haasteet. Lopussa pyydetään, että jos kirjaan on tullut merkintöjä pahoista teoista, ne annettaisiin anteeksi ja pyyhittäisiin pois, jotta uusi ja rehellinen elämä voisi alkaa.

Kaikesta tästä onkin syytä kiittää ja iloita.

SV 174 Oi Herra, koti rakenna

Siionin virsien perhevirsistä tässä on hää- tai vihkivirsi. Aiempaa versiota on kuitenkin veisattu myös esimerkiksi omissa sinkkukotini tupaantuliaisseuroissa ja hyvin se toimi siinäkin yhteydessä. Ja toimii edelleen.

Vaikka virsi varmasti on alunperin tarkoitettu juurikin hääseuroissa veisattavaksi, sopii se kaikkiin muihinkin perheen ja kodin juhliin. Eikä vain parien vaan myös asuinyhteisöihin ja yksinelävien koteihin. Vaikka virren ensimmäisen säkeistön sanat ”sanasi siunaamille” on monikko, voi virsi koskettaa myös yksinelävää ja sopia paitsi avioliiton solmimiseen/siunaamiseen myös kodinsiunaamistoimitukseen.

Monissa perhevirsissä esiintyy ylenpalttista rakkautta ja onnellisuutta, josta aviopari iloitsee ja kiittää mutta joka kuitenkin arjen tullessa joutuu koetukselle. Tämä johtuu siitä, että hää- ja perhevirret on usein tehty sitä laulavan parin tai perheen näkökulmaan ilon ja kiitoksen hetkiin. Tämä virsi on kuitenkin vieraiden, sukulaisten ja ystävien veisaama virsi kodille, sen asukkaille ja perustajille. Se on ystäväkansan siunauksen toivotus.

Sitä kuunnellessa ja veisatessa ei tule olo, että elämän rosoja tai vaikeuksia peiteltäisiin tai perhe-elämää idealisoitaisiin, vaan myönnetään, ettei aina ole helppoa. Mutta noihin vaikeisiinkin hetkiin ja aikoihin voi pyytää Jumalan varjelusta, suojelusta ja voimaa kohdata hankaluudet. Toisessa säkeistössä pyydetään ”anna heille siunaus… ja halu toista auttaa”. Tahtoahan perhe-elämässä yleensä vaaditaan enemmän kuin tunnetta, tahtoa sitoutua ja kantaa vastuuta valinnoistaan, vastuuta heistä, jotka on elämään annettu.

Erityisen liikuttava on mielestäni kolmannen säkeistön kuva Kristuksesta murtamassa leipää samassa pöydässä arkisen hernekeiton äärellä – vaikka varsinainen voima tahtomiseen haetaankin alttarin äärestä, sakramentista. Sama arkinen hernekeitto laajenee myös ystävien ja seurakansan kanssa nautittavaksi, yhteiseksi Jumalan kansan juhlaksi. Ja lopulta päästään taivaalliseen kotiin, taivaallista juhlaa viettämään koko Jumalan perheväen kesken.

SV 175 Herra, siunaa kotia

Virsi oli vastikään Tampereen herättäjäjuhlien tunnusvirsi ja se on jo yli 10 vuoden ajan veisattu juhlien päätösseurojen alkaessa. Silloinen yleissihteeri Alpo Järvi valitsi virren lasten veisattavaksi ns. kapulanvaihdon yhteydessä ennen päätösseurojen ensimmäistä puhetta. Lapset on kutsuttu juhlakentältä kuorokatokseen ensin harjoittelemaan 15 min ennen seurojen alkua ja sitten he ovat kajauttaneet sen juhlakansalle ennen ensimmäistä seurapuhetta. Siitä on tullut ilmeisen rakas monelle juhlavieraalle ja virsien veisaajalle.

Vasta vähän aikaa sitten tajusin, mitä ensimmäisen säkeistön toisessa pyynnössä sanotaan: ”Varjele nyt vaaroista.” Olin koko ajan lukenut ja veisannut ”vaaroissa”. Ajatushan on silloin aivan eri!

Kun pyydetään varjelemaan ”vaaroiSSA”, ajatellaan, että erilaisia haasteita ja jopa vaaroja tulee, niitä ei voi välttää, mutta Jumala voi olla niissäkin tilanteissa läsnä ja varjella.

Kun taas pyydetään varjelemaan ”vaaroiSTA”, pyydetään, ettei hankaluuksia ja vaikeita aikoja tulisi ollenkaan.

En tiedä, kumpi ajatus on parempi. Toinen on minusta realistisempi.

Toisen ja kolmannen säkeistön pyynnöt ovat sitten kyllä vähintäänkin realistiset, ja hyvä niin. Onneksi niissä toistuu sama kertosäemäinen pyyntö ”ole läsnä päivin, öin, hyvä Jumalamme”. Muutoin virren sanoma voisi olla vähän turhankin väsynyt ja vaikea käsittää, miksi se on juuri lasten veisattava virsi. Neljännessä on kaunis lopetus, joka sitoo yhteen kertosäkeen ja koko virren toisiinsa. Aikuiset usein haluavat kietoa lapset pumpuliin ja suojella kaikelta pahalta – tällöin käy helposti niin, että lapsille ei anneta välineitä käsitellä elämässä väistämättä jossain vaiheessa eteen tulevia vaikeuksia ja hankaluuksia. Tämän virren opettelu ja veisaaminen yhdessä koko herättäjäjuhlakansalle antaa ehkä sellaisen viestin, että Jumala ei ole vain hyvien ja juhlahetkien Jumala, vaan lähestyttävissä vaikeissa ja ikävissä tilanteissa.

Ihminen haluaa tuntea Jumalan läsnäolon elämässään, tunteen turvassa ja suojassa olemisesta, siitä, että kaikki on hyvin. Ettei ole mittään hättää.

SV 176 Saavu Kristus, Vapahtaja

Leena-Marja Renko sai tehtäväkseen uudistaa Lars T. Nybergin virren Jeesus Kristus, sankarimme (Sv 62). Hän uudistikin sen, mutta sen valmistuttua todettiin, että uusi versio ei enää aivan vastannut alkuperäistä sanoitusta. Se oli kuitenkin muuten erinomainen virsiruno. Niinpä päätettiin pyytää Jaro Julkusta muokkaamaan alkuperäinen virsi varovaisemmin. Rengon virrestä tuli sitten oma uusi virtensä, johon otettiin myös eri sävelmä kuin alkuperäisessä virressä. Näin toimittiin, koska Rengon sanoitus on vahva ja juuri sitä oikeudenmukaisuuden ja rauhan pyytämistä maailmaan, jota Siionin virsien uudistuksessa haluttiin vahvistaakin.

Näin ollen Saavu Kristus, Vapahtaja saa aloittaa uuden osaston Oikeus. Siihen tehtävään virsi sopii erinomaisesti. Siinä on jossain määrin samaa tematiikkaa kuin Sv 54 On vääryydellä valta, joka on tarkoituksella sijoitettu Havahtuminen-osastoon korostamaan virren uudistettua asua ja itseen kohdistuvaa tutkistelun henkeä. Sv 176 kuitenkin sanoittaa eri tavalla maailmantuskaa ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamaa ahdistusta.

Siitä onkin tullut yksi uudistetun kokoelman lempivirsistäni. Erityisen puhuttelevaa oli työstää tätä virttä bibliodraaman keinoin ryhmän kanssa pari vuotta sitten. Siellä kuului Aleppon kellojen soitto ja rakkauden katse nähtiin. Virsi sanoo suoraan, mutta silti taiteen keinoin, mikä maailmassamme on ahdistavaa ja pelottavaa. Syyrian – ja monen muun – sodan uhrit ovat silmiemme edessä, kun veisaamme tätä virttä. Toisaalta näkee myös kuivuuden ja tulvat, nälänhädän ja ihmiskaupan, venepakolaiset ja pakolaisleirit. Virressä ei vain rukoilla apua jonnekin, joka on meistä poissa, vaan pyydetään itselle rohkeutta nousta puolustamaan sorrettuja ja hädänalaisia, tukemaan tarvitsevia ja pelkääviä.

SV 177 Rakas Jeesus, sanassasi

Mauno Salomäen virsi on syntynyt Uudet veisuut –kokoelmaan. Sen näkökulma on hieman toinen kuin edellisessä, mutta silti oikeudenmukaisuutta pyytävä. Edellinen liittyy tavallaan Kristuksen toiseen tulemiseen, ollaan jotenkin lopunajallisissa tunnelmissa, kun tässä ollaan enemmän tässä hetkessä, kirkon ja Pyhän Hengen ajassa ja vaikutuspiirissä. Virressä pyydetään taitoa ja ymmärrystä noudattaa Jeesuksen ohjeita lähimmäisenrakkauteen.

Virressä liikutaan Jeesuksen sanasta ja opetuksesta uskoon, oikeaan seuraamiseen Hengen ohjauksessa. Tästä saadaan vinkki tavalliseen elämään, jokapäiväisiin askareisiin, joissa toteutetaan lähimmäisyyttä Jeesuksen rakkauden voimalla. Viimeinen säkeistö ohjaa ajattelemaan kaikkia syrjäytettyjä. Virren taustalla on selvästi tuomiosunnuntain evankeliumi Matt. 25: 31-46, jossa Jeesus opettaa jokaisen nälkäisen, janoisen, kodittoman, alastoman ja vangitun kasvoissa näkevämme itse kärsivän Kristuksen.

Virressä pyydetään, että olisimme niin kuin ne, jotka antoivat syötävää, juotavaa, suojan, vaatetuksen tai kävivät katsomassa, eivätkä niin kuin ne, jotka jättivät tämän tekemättä. Tässä virressä ei pyydetä, että ”joku muu” huomaisi heidät, vaan todetaan, että tarvitsemme Jumalan vaikuttavaa voimaa ja rakkautta sekä Pyhän Hengen opastusta vähentämään välinpitämättömyyttämme.

Kannattaa siis olla varovainen, kun tätä virttä veisaa, sillä rukous todella muuttaa ihmistä ja avaa hänet huomaamaan tilanteita, joissa näitä tarvitsevia ihmisiä tulee vastaan ja joihin on tartuttava. Vaikka se tuntuisi epämiellyttävälle ja vaivalloiselle – tarvitseva ihminen on aina jollain tavalla epämiellyttävä ja rikkoo sen sovinnaisuuden ja tottumuksen muurin, jonka olemme ympärillemme rakentaneet – ”Nimimerkillä Kokemusta on”!

Keskustelukysymyksiä:

1.       Voisiko nimi- ja syntymäpäivävirsiä (Sv 172-173) veisata jossain muussa yhteydessä? Missä ja miksi?

2.       Millaisissa tilanteissa itse valitsisit Sv 174-175 veisattaviksi? Jääkö näissä virsissä joku ulkopuoliseksi, ja millä perusteella, vai kuuluvatko ne mielestäsi kaikille ja miksi?

3.       Jos tarkastelet koko osastoa Yhteys, onko siellä jokin perheen tai arkielämän kysymys, joka on ikään kuin ilman omaa virttään? Millainen teema puuttuu ja millaista sanoitusta se kaipaisi?

4.       Millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä löydät Oikeus-osaston kahdesta ensimmäisestä virrestä? Millaisiin tilanteisiin tai puheisiin itse käyttäisit niitä?

Leena Väyrynen-Si