Nyt
alkavat uudistetussa kirjassa osaston Juhla -virret!
Jouko Ikolan kirjoittama
virsiteksti on rohkaiseva ja lennokas! Jotain uutta on selvästi alkamassa.
Jeesusta odotetaan. Virsi sanoittaa adventin aikaa. Se sisältää paitsi
kehotuksen rohkeuteen, myös itsetutkistelua siitä, miten ihminen on
keskeneräinen. Vapahtajan tuloa odotellessa oma elämä näyttäytyy surkeana
keskeneräisyytenä. Ihminen on vain ahne, ylpeä, kaunainen. Ja sittenkin – hän
odottaa ja toivoo, että Vapahtaja tulee ja muuttaa sisäisen erämaan ja saa
meidät antautumaan Jumalan hoitoon kokonaan. Siinä on pelastus, ei
omavanhurskaudessa eikä omissa yrityksissä, jotka valuvat hiekkaan. Kaikki saa
täyttymyksensä Hänessä, jota odotamme adventtina tulevaksi. Virressä on
kauniita kielikuvia ja sanoja, jotka ainakin virsitekstiin tottunut lukee ja
ihastuu. Ja niin se saakin olla. Ei virren tarvitse olla selkokielinen. Kaikessa
vaikeudessaankin se on kaunis ja sitä voidaan opetella ymmärtämään ja miettiä koko
eliniän. Virsi hoitaa meitä sellaisenaan, vaikka se ei avaudu aivan helposti.
Sen merkityksellisyys on kenties muussa kuin vajavaisen ihmisen täydellisessä
ymmärryksessä.
Jouluvirsi 185 on savolainen
säveltoisinto. Virsi lähtee toteamuksesta: ”Nyt meitä kutsutaan, joulua
juhlimaan”. Joulua lähdetään virressä juhlimaan juoksemalla: ”Siis lähde
matkaan, juokse Jeesuksen seimen luokse”. Niin suuri ilo on joulu tässä
vanhassa Achreniuksen kirjoittamassa virressä vuodelta 1769. Enkelit tuovat
ensin viestin vapaudesta ja ilosta, jonka voimalla he sysäävät sivuun arjen ja
sen kurjuuden. Jeesus saa luvan syntyä meissä joka joulu. Hän voi taivuttaa
seuraamaan itseään, mutta tekee sen lempeästi. Hän on suloinen lapsi, kuten
virren kolmannessa säkeistössä todetaan. Virren ovat Achreniuksen jälkeen
muokanneet Wilhelmi Malmivaara, Herkko Kivekäs ja Leena Ravantti viimeisimpänä,
vuonna 2011. Jouluna juhlitaan lasten lailla.
”Nyt kokoon, vanhat, nuoret
joutukaamme ” ja ”Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa” on Lilliehöökin teksti,
joka on kaikkiin Siionin virsien laitoksiin uudistettu aikanaan. Nämä virret
olivat ensimmäisessä Siionin virsikirjassa yksi 17-säkeistöinen virsi, mutta
Lilliehöökin alkuperäinen teksti on ollut jopa 21-säkeistöinen. Kummassakin
näissä virsissä on jotain sellaista iloa, kepeyttä ja riemua, että se ei ole
Siionin virsille ollenkaan tavanomaista, mutta kyllä se on virkistävää! Virren
188 viimeisessä säkeistössä tulee leppoisa joulukuva silmien eteen, kun
säkeistössä veisataan:” Seimessä lepää rakas Jeesuksemme, siksipä kiitosta nyt
veisailemme:”. Virren neljäs säkeistö toteaa Jaakko Haavion mukaan kauniisti,
että ”ei kukaan pelätä voi pienokaista, ei ujostella köyhää lapsukaista”.
Laguksen ensimmäisessä suomennoksessa tämä teksti oli muodossa: ”Näin
lapsukaiseks syntyi Jumalamme, ettemme pelkäis olla iloissamme”. Sisällöltään
siinä on näin myös hieman eri viesti kuin Haaviolla eli nykyisessä versiossa. Virret
186 ja 188 ovat ylistystä siitä, että pienestä on esikuvaksi isolle.
Arkkivirsi 187 on sekin Siionin virsien osastossa Juhla.
Sekin on arkkivirsi, joka on talletettu ”Zionin Lasten Uudet Hengelliset
Joulu-Wirret” -nimellä ja julkaistu Turussa 1786. Tässä virressä on kuultavissa
uudistuksien jälkeenkin oikea Jeesus-lapsen aito itku ja joulun tuntu, toteaa
virrestä Maunumaa.[1] Virsi
haluaa rohkaista ja herkistää kaikki ikävöivät ja ahdistetut Jeesus-ystävän
seimen äärelle kiittämään ja veisaamaan. Jeesusta puhutellaan ”Poika, Herra
maan ja taivaan, ystävämme ylhäinen”. Hän on myös virren mukaan paitsi ystävä,
Vapahtaja, Jeesus-lapsi, auttaja ja vapaudenjulistaja. Jeesuksen syntymä on
kristikunnan suuria ilonaiheita, mikä tunnelma kirkkaasti välittyykin tästä
virrestä. Virsi päättyy toiveeseen saada veisata jouluvirsi kerran taivaassa.[2]
Jeesus ihmisten ystävänä liittää meidät toinen toisiimme
ja itseensä. Hänen armostaan ja rakkautensa varassa pääsemme taivaaseen, mutta
meidän tulee rukoilla myös toistemme puolesta. Uskon kestävyys ja uskon tiellä
vaeltaminen on loppumaton rukousaihe näissä virsissä, missä Jeesus ilmaistaan ihmisten
yhteisenä ystävänä.
Tämäkin jouluvirsi on Lilliehöökin
teksti. Lilliehöök on kirjoittanut kauniin kepeitä jouluisia virsiä jopa näin
monta! Hän, joka oli Ruotsin vallan aikana laivaston upseeri, siis sotilas, oli
myös herkkä runoilija ja jopa romanttisesti lapsellinen. Liekö tähän myös
vaikuttanut se, että hän eli kovin karuina aikoina, jolloin maassa oli
nälänhätää, katovuosia ja kurjuutta yllin kyllin. 1600-luvun loppu oli
sellaista, että sodittiin ja kärsittiin, kuoltiin ja pelättiin. Juuri siksikin
tuntuu kummalliselta, että näin kauniita jouluvirsiä on sittenkin tuolloin tehty.
Tässä virressä liikutaan Betlehemin seimeltä Getsemaneen, sillä viimeisessä
säkeistössä kuvataan Jeesuksen olevan lohdutus ja tie murheellisille. Virsi
päättyy kauniiseen ajatukseen kristitystä rauhanpuolustajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti