”Aarnon
lapset, riemuitkaa…” veisasimme me isämme Aarnon lapset aikoinamme. Aluksi ehkä
tahattomasti: luimme armon Aarnoksi. Myöhemmin ihan tahallisesti. Isämme muutti
tuonilmaisiin vain 59-vuotiaana v. 1963. Monissa sukutapaamisissa tämä virsi on
veisattu sen jälkeen.
Virsi on
ollut Halullisten sieluin hengellisissä lauluissa(1790), W. Malmivaara on sen
uudistanut (1893), Virsikirjaan se on otettu (1938 ja 1986), edellisissä
Siionin virsissä nro 109, sitä edellisissä 93. Niissä se mainitaan Antti
Achreniuksen kirjoittamaksi. Rukoilevaisvirsissä tämä on säilynyt. Vuonna 2006
uudistettujen rukoilevaisvirsien kirjan nimi on saanut tästä nimensä ”Armon
lapset veisatkaa.”
Virsi on
kolminaisuusvirsi. Sellaisena sen loppusäkeistöjä 5-6 on usein messussa
käytetty. Mielessäni tämä on myös lähetysvirsi. Malmivaaran Siionissa säkeistö
2 alkaa: ”Armostansa puhelkaa..” ja säkeistö 3: ”Maailmalle sanokaa..” Sanat
ovat muuttuneet tehokkaammiksi: ”Herrastanne kerskatkaa”, ”Ilmoittakaa
kaikille.”
Neljäs
säkeistö on arkisempi, armollisempi: ”Kaikille myös sanokaa..” Puheleminen,
sanominen, kertominen ovat tavallisen ihmisen lähetyssaarnan muotoja. Ja
veisaaminen!
Kumma kyllä
uudistettuihin Siionin virsiin ei ole otettu mukaan vaihtoehtosävelmää, joka on
Virsikirjassa (334b). Sävelmä on Kalannista, se on tullut tutuksi
Varsinais-Suomessa, varsinkin Laitilan körttiköörissä (Esa Pyöriän
sovittamana). Sellaisena se on myös Varissuon Veisaajien ohjelmistossa. Valoisa
sävelmä korostaa sopivasti ilovirren kiitossanoja.
Kirjani
reunassa on huomautus: uusi virsi, uusi sävel, mutta tuttu. Virsi on
Virsikirjassa (352) osastossa ”Ahdistus
ja lohdutus”. Kahdessa alkusäkeistössä ahdistunut sielu tuskissaan valittaa
hätäänsä ja huutaa Herran puoleen. ”Huutoani kohti käänny, etten ahdistukseen
näänny.”
Siionin virsien
uuteen ilo-osastoon on otettu virren kolme loppusäkeistöä. Niissä välittyy
toivo ja luottamus ja kiitos. Ahdistunut on ilmeisesti saanut helpotuksen. Ehkä
on parempi kiittää jo ennalta, varmuuden vuoksi? ”Hartain sydämin ja mielin.
”Lyhyt ja ytimekäs kiitosvirsi sopii moneen tilanteeseen.
Virsikirjan
sävelmä on Ruotsista 1600-luvulta. Siionin virressä on sävelenä niekutettu
toisinto Kalajokilaaksosta. Siinä on septimihyppy, josta Jaakko Löytty
virsikurssilla asiallisesti varoitti. Toivottavasti tämä virsi komeasti
kajahtaa Nivalan juhlilla ensi kesänä!
Virren
pohjana on Psalmi 16, Daavidin runo. ”Herra pitää palvelijastaan huolen”
”Ihana maa on tullut osakseni,
kaunis perintö on minulle annettu.
minä kiitän Herraa, hän neuvoo minua,
yölläkin kuulen sisimmässäni hänen
äänensä.”
Virressä ei
turhaan huudella kiitos-sanaa. Ei ollenkaan. Viimeisessä säkeistössäkin
todetaan vain: ”Ja pyhien suuressa seurassa/saan uudesta virrestä iloita/sen
pauhussa riemullisessa.” Säkeistö säkeistöltä sielu vain nöyrästi muistelee ja
tunnustaa kaikkea, mitä Herra on antanut ja luvannut: antaa neuvoja, luo uskoa
ja toivoa, antaa perinnön ja ihanan maan, vastaa rukouksiin, jää pimeyteen
mukaan, torjuu vaarat ja turmion, on valmiina nostamaan, säästää sielun
surmasta, ei salli synnissä nukkua, vie lopulta taivaaseen. Sopii mainiosti
körttikiitosvirreksi.
Muistini
mukaan tämä virsi oli Olavi Kareksen saarnavirsi Turun Tuomiokirkossa joskus
1960-luvulla. Ihan selvästi muistan paikankin, missä silloin istuin. Ja
kolmannen säkeistön sanat.
Haqvin
Spegelin virsi on kirjoitettu 1688, otettu Virsikirjaan 1701 (ja 1937 ja 1986),
mutta Siionin virsien lisävihkoon vasta 2005. Kirjani reunassa on huomautus: muuttunut
sävel. Se tarkoittaa, että eteläpohjalaiseen toisintoon on lisätty muutama
niekku. Tarkkana saa olla!
Virttä on
veisattu myös kuorosovituksena. Jossakin kuorossa joskus on joidenkin ollut
vaikea hahmottaa kuudennen säkeistön sanoja: ”ei salli hän hurskaansa hukkua”. Saattaa
kuulua versio: ”ei salli hän hurskaana hukkua”. Mikä ero sanoilla sitten
lieneekään?
Kirjassani
huomautus: uusi virsi, uusi sävel, mutta tuttu. Virsikirjassa tämä virsi
(siellä 457) on osastossa ”Jumalan luomistyö”. On hienoa, että tämä mahtava
kiitosvirsi on otettu Siionin virsien ilo-osastoon! Hienoa! Sanat ovat Haqvin
Spegelin psalmin 148 ja apokryfisen Kolmen miehen kiitoslaulun pohjalta
vuodelta 1686. Virsikirjaan komea virsi on otettu jo 1701 (ja 1937 ja 1984), ja
nyt vihdoin Siionin virsiin.
Virsikirjan
sävelmä on säkeen alussa kolmijakoinen, mutta muuttuu lopussa. Kaikki säkeistöt
päättyvät sanoihin: ”Kiitos
olkoon Luojan, /oikeuden tuojan, /kansaansa hän muistaa.”
Ilovirren
139 toisinto on eteläpohjalaisittain niekuteltu, ja säkeistöt päättyvät:
”Ylistäkää
Herraa, /oikeuden jakajaa, /lapsiansa aina muistaa:”
Kansa on
muuttunut lapsiksi ja tullut jotenkin lähemmäksi veisaajaa, Jumala tutuksi
Isäksi. Tämän kiitosvirren pauhussa on todella mukana koko luomakunta, taivaan
avaruuksista maan matosiin. Kaikki luotu, maa ja sen olennot, myös puut, ruohot,
vuoret, vedet ja metsät.
Kuorosovituksen
on tehnyt Taneli Kuusisto. Se on ihan yksinkertaisesti mukaansa tempaava! Viime
kesänä Tampereen Aleksanterin kirkossa Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallisen
kuoron konsertissa kuoromme johtaja Samuli Korkalainen näytti leijailevan
ainakin puolen metrin korkeudella ilmassa tätä johtaessaan. Mutta niin
leijuimme me veisaajatkin, hiukan vähemmän, totta kai. Oli Samulin
jäähyväiskonsertti kuoromme johtajana ja tähän konsertin päätökseksi
veisaamaamme kiitosvirteen latasimme kaiken kiitoksemme ja ikävämme!
Mutta kyllä
veisattiin viime kesänä myös Yläneen museonmäen seuroissa heinäkuun lopulla! Ihan
koko virsi, kaikki 7 säkeistöä alusta loppuun, täysin voimin! Oli kesä, oli
kaunista ja lämmintä, oli kiitollinen mieli. Kaikki sienirihmastotkin maan alla
olivat siinä mukana!
Suosittelen
jyrkästi tätä virttä! Ja kokonaan. Niinkuin kaikki virret aina ja kaikkialla
kuuluu veisata. Virret ovat runoilijoiden laatimia kokonaisia runoja. Niitä ei
saa yhtäkään yhtään pätkiä. Ajatus katkeaa ja hajoaa, menee hukkaan hyvät
runot.
Virsi oli
isämme vaihtoehtoinen saarnavirsi. Tavallisin oli virsi ”Käy isänmaataan kohti
ain”-virren loppusäkeistöt.
Silloin, kauan
sitten, tämä lapualainen toisinto oli rinnakkaissävelmänä, Virsikirjan mustan
koraalikirjan loppuosassa. Haqvin Spegelin virsi tämäkin, ollut Virsikirjassa
jo 1701, Siionin virsiin vasta 2005, kumma kyllä! Virsihän on ihan tuttu
körttioopperakansalle oopperasta ”Viimeiset kiusaukset”, jossa Riitta tätä
hyräilee.
Virressä on
sanoitettu kristityn koko vaellus, ahdistuksesta iloon, toivoon ja lupaukseen: ”tahdon
tiellä Herran vaeltaa matkani. ”Muistaakseni isäni mainitsi tätä virttä äitinsä
mielivirreksi, erääksi niistä. Ja varmaan isäkin halusi välittää jotakin
viestiä saarnavirrellään. Häntäkään, poloista, ei ahdistuksilta säästetty.
Tämä
valittavasävyinen ilovirsi on ihan kokonainen, ei pätkimällä parane.
Virsi kuuluu
Varissuon Veisaajien ohjelmistoon, olemme tätä veisanneet ehtoollisvirtenä.
Hieno virsi!
huudahdin hiljattain, kun tämän ystävieni kanssa veisasimme.
Tämän virren
ajatuksia löytyy edellisen Siionin Virsien virrestä 133 (”Herrassa valvominen/sielulle
tarpeellinen/päivästä päivään on”)
Mutta
runoilijan (Kaija Pispa) lahjoilla virsi on kokenut melkoisen muodonmuutoksen. Pyytelevästä
uskonkilvoitusvirrestä on tullut hiljaista tyytyväisyyttä heijastava myönteinen
toivonvirsi.
Morsiusmystiikkaa
on virsissämme välillä ollut, välillä sitä on riisuttu pois.
Eikö
nykyisin virsiimme taas tuotu heijastumia siitä? Eikö sitä kuvastele tämä
virsi? Ensimmäisessä säkeistössä hakeudutaan lähelle Jeesusta, ihan kylkeen,
suojaan ja rauhaan. Ja siihen tehdään maja! Entäpä toinen säkeistö? Siinä
Jeesuksen kyljessä, lähellä vierellä saan ”katsella silmistäsi taivaista
maisemaa./ Saan haistaa toivon tuulen, /äänesi hellän kuulen, /se huolen vaientaa.”
Rakastuneen
puhetta, ilmiselvästi.
Kahden
entisestä tutuhkon säkeistön jälkeen on vielä hieno viides säkeistö.
”Syvälle
sisimpääni/viritä soimaan ääni/armosta kertova. /Sen sointi nyt jo
tässä/rohkaisee elämässä, /johdattaa kulkua.”
Hyväksyvän
rakkauden vaikutuksesta ihminen todella elää. Ei vain ole olemassa.
Rakkaus
kantaa, näkymättömänäkin.
Ja virret
kantavat.
Kerttu Vihantola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti