Siionin virret 10-15

Praeludium

Näistä virren 11 säkeistöt 2━5 ovat Wilhelmi Malmivaaran runoilemat vuodelta 1890 ja virsi 14 Väinö Malmivaaran runokokoelmasta Rukousvirsiä vuodelta 1933. Osion muiden virsien 10, 12, 13 ja 15 sekä virren 11 ensimmäisen säkeistön lähteenä on Ruotsin herrnhutilaisten laulukirja Sions Sånger (SS).

Virret 12 ja 13 ovat peräisin Tukholmassa 1743 julkaistun Sions Sånger -kokoelman ensimmäisestä osasta. Kirjassa oli 90 laulua. Kunkin virren alle oli merkitty ainoastaan runoilijoiden alkukirjaimet, mikä on aiheuttanut virsitutkijoille vaivaa oikeiden sepittäjien selvittämiseksi.

Kaikilla julkaisuilla oli aikanaan pakollinen painotarkastus. Tukholman suurkoulun maisteri ja pappi Johan Christoffer Holmberg toimitti kirjan, missä oli myös useita hänen itse sepittämiään virsiä, sensuroitavaksi painotarkastaja Benzelstiernalle. Tämä ei ollut erityisen ihastunut kokoelmaan, mutta antoi painatusluvan, koska lauluja oli käytetty jo käsikirjoituksina. Kirkollisen hyväksymisen kirja sai, kun Tukholman konsistorin (tuomiokapitulin) edustaja J. G. Hallman tunnusti sen puhdasoppiseksi.

Sions Sångerin toinen osa julkaistiin 1745. Sen toimittajasta ei ole varmuutta. Myös merkinnät edes runoilijoiden alkukirjaimista puuttuvat. Kirja sisälsi 130 uutta laulua. Sillä oli pelkkä kirkollisen sensuurin lupa. Siionin virret 10 ja 15 sekä virren 11 ensimmäinen säkeistö ovat alun perin tästä kokoelmasta.

Ruotsissa oli tuohon aikaan uskontopakko; kaikkien oli tunnustettava luterilaista uskoa. Pietismi ja herrnhutilaisuus nähtiin jossain määrin ongelmallisina. Mainittujen kokoelmien lauluja lienee syntynyt tilanteessa, jolloin toisuskoisten vaino ja maastakarkoitukset olivat mahdollisia (kts. virsi 13).

Molemmat kokoelmat yhdistettiin vuonna 1747 Sions Sångerin laitoksessa, minkä alaotsikkona oli ”Bägge Samlingarne”. Painolupa sisälsi jopa ”Molempien Kokoelmien” apologiaa. Kuitenkin pian huomattiin, että yhdistetty kokoelma ei vastannut täysin vuosien 1743 ja 1745 laitoksia. Virsimäärä oli sama kuin näiden summa, mutta uusia, näihin kuulumattomia oli 13 virttä ja poistettuja 8 + 5. Kirjanpainaja Merckell joutui konsistorin kuulusteltavaksi.

Tukholman konsistorin pöytäkirjojen mukaan kokoelman painokset saivat aikaan oppiriidan. Vuoden 1748 laitos pääsi julkisuuteen ilman mitään sensuuria väärinkäsitysten vuoksi.  Siihenkin oli tehty jälleen joitakin muutoksia edelliseen verrattuna. Konsistori tahtoi pestä kätensä ja jätti koko asian Kuninkaalliselle kansliakollegiolle. Laulukirjaa oli painettu jo noin 20 000 kappaletta, kun kokoelman jatkuva painatus kiellettiin vuoteen 1777 asti. Sen jälkeen ilmestyneitä SS:n painoksia Ruotsissa on yli 30 sekä Suomessa ainakin Vaasan painokset 1840 ja 1842, Turun painos 1841 ja Oulun painokset 1843 ja 1850.

Koska herännäisyys on ensi sijassa suomenkielinen hengellinen kansanliike ja Siionin virsiä veisataan enemmän Suomessa kuin kokoelman syntymaassa, jatkossa käsittelen virsiä vertaamalla jossain määrin nimenomaan suomenkielisten versioiden muutoksia ajanjaksolla 1790-2018 neljän eri laitoksen (1790, 1893 lisävirsineen, 1971 ja 2016) tekstien valossa. Tietoisesti en viittaa ruotsinkieliseen alkutekstiin.


10 Jeesus, kuolit tähteni

Nykyisissä Siionin virsissä Peter Berggrenin virsiä on kaksi; tämän lisäksi 209 Pyhä Henki, usko suo.  Hän toimi Ruotsin hovissa kapellimestarina ja kuningatar Lovisa Ulrikan harpunsoittajana. Ainakin jonkin aikaa hän lukeutui herrnhutilaisiin. Elias Laguksen 1790 suomentamissa Sionin Wirsissä (SW) virsi 167 alkoi sanoilla Jesu tähten´  kuollut ratk´! Uskomaan aut´ wain sun päälles.

Wilhelmi Malmivaaran Siionin Virsissä (SV) 1893 uudistaja seurasi uskollisesti Laguksen käännöstä sekä alkusäkeissä Koska kuolit tähteni, Auta sinuun uskomahan (124: 1━6) että läpi koko virren viimeistä säkeistöä lukuun ottamatta. Siinä mm. armahtaa-sana ei enää esiintynyt.

Vuonna 1971 uudistetuissa Siionin Virsissä Jaakko Haavio muokkasi Malmivaaran tekstin sisältöä enemmän kuin tämä Laguksen tekstiä. Lisäksi virteen 24 tuli vain viisi säkeistöä Haavion yhdistäessä neljännen ja viidennen. 

Malmivaaralla keskeinen sana armo esiintyi ainoastaan kerran, kolmannessa säkeistössä. Haavio lähentyi viimeisessä säkeistössään (5) osittain Laguksen tekstiä käyttäen sanoja ”armahdusta”  ja  ”armo”, mitkä puuttuivat Malmivaaran viimeisestä säkeistöstä (6). Nykyisessä versiossa  (2016; 10:5) T. Issakainen seurasi viimeisessä säkeistössä sekä Haavion tekstiä että palautti Laguksen ajatuksen armahduksen kohteesta.

Viimeisen säkeistön alun olennaisimmat muutokset eri muokkausvaiheissa ilmenevät seuraavasta.

Lagus: Jos mua taisit armahtaa, Ristill´ sinua iskeisäni; Niin wiel´ mahdat katsahtaa.
Malmivaara: Anteeks niille rukoilit, Jotka sinut ristiin löivät. Voi, jos mua niin kantaisit!
Haavio: Ristilläsi pyysit vain Surmaajilles armahdusta. Kautta aikain vaihtuvain.
Issakainen: Ristillä kun rukoilit surmaajille armahdusta, minuakin tarkoitit.

Esimerkkinä Berggrenin virren keskeisestä säkeistöstä, missä sekä usko että armo korostuvat, on kolmas säkeistö. Sen sisältö on säilyttänyt fokuksensa tähän asti, vaikka Haaviolta armo-sana puuttuu ja Laguksen ”seisominen” on Issakaisella muuttunut ”taivaltamiseksi”.

3. Sinult´ usko aljett´ on, Wakaiseks´ sen tulla salli. Wahwist´ minua uskohon.
Sowintos mull´ tee kalliiks´, Etten paitsi armoas  Tahtois koskaan seisoa. (Lagus)

3. Sinä uskon alkaja, Sydämen´ tee vakaiseksi, Uskoon minut vahvista,
Sovinto tee kallihiksi, Etten ilman armoa Koskaan tahtois uskoa! (Malmivaara)

3. Sinä uskon alkaja, Sovittaja syntieni. Uskoani vahvista.
Vakaaksi tee sydämeni, Etten epäuskoon jää, Vaille uutta elämää. (Haavio)

3. Sinä uskon alkaja, / vakaaksi tee sydämeni. / Uskoani vahvista,
sovittaja syntieni, / etten ilman armoa / askeltakaan taivalla. (Issakainen)

Laguksen kokoelma oli siinä mielessä erikoinen, että se sisälsi peräti 33 aiheotsikkoa. Kaikkia ei voi kutsua osastoiksi, koska mm. 12:n otsikon alla oli vain yksi virsi ja 5:n otsikon alla kaksi virttä. Suurin osasto Rukous=Wirret käsitti 46 virttä, toiseksi suurin Jesuksen kärsimisestä 32 virttä ja kolmantena Halu armon perään 25 virttä. Myös neljän muun osaston otsikkoon sisältyi sana armo, esim. Ewankeliumin armo-ääni (8 virttä), joten kaikkien viiden armoa käsitelleiden otsikoiden virsimäärä oli siten yhteensä suurin, 56 virttä. Mainitut luvut ilmaisevat 1790 Sionin Wirsien keskeisimmän sisällön ja aiheet: armo, rukous ja Jeesuksen kärsimys.

Laguksella Berggrenin virsi kuului rukousvirsiin. Malmivaaralla rukous- ja kiitosvirsien osastoon, mikä armoa ja uskoa käsitelleiden osastojen virsien (48 + 28) jälkeen oli kolmanneksi suurin osasto 26:lla virrellään. Vuoden 1971 SV:ssä virsi sijoitettiin Juhla-ajat -osaston 57:n virren joukkoon. Tämä osasto oli kokoelman toiseksi suurin Uskonkilvoitus-osaston (117 virttä) jälkeen.

Issakainen on muokkauksessaan onnistunut tuomaan Berggrenin virressä esille körttiläisyyden uskonkäsityksen keskeisiä teemoja armon näkökulmasta lisäämällä tämän sanan johdannaisia neljättä säkeistöä lukuun ottamatta kaikkiin muihin säkeistöihin. Laguksella sana esiintyi vain kaksi kertaa. Haaviota seuraten Issakainen päättää virren kaiken kokoavaan loppuhuipennukseen: Anna minun ymmärtää: muu kun pettää, armo jää.

Edellä olevan analyysin perusteella yksi asia ihmetyttää. Miksi virsi kuuluu osastoon ”Ikävä”? Osastossa ”Armo” olisi sen looginen paikka! Virressä ei varsinaisesti ilmene ikävää. Se on rukousta armoon vedoten.


11 Milloin minun taivaalleni aamutähti syttynee?

Virsikirjaankin (VK) päätynyt Anders Odheliuksen  (And. Odel, 1718━1773) sepittämä SS:n virsi, suomeksi Koska valaissee kointähtönen (VK 1986; 361:1━5. SV 2016; 4:1━5.) ilmestyi suomeksi samana vuonna 1790 sekä Laguksen Sionin Wirsissä  (SW 26:1━9) että Halullisten Sieluin Hengellisissä Lauluissa (HSHL 20:1━9). Wilhelmi Malmivaara käytti jälkimmäistä versiota pohjana muokatessaan virren julkaisemaansa kokoelmaan (SV 1893; 51:1━9. SV 2016; 4:1━5).

HSHL:n versio innoitti Malmivaaran kuitenkin julkaisemaan Hengellisen Kuukauslehden (HK) marraskuun numerossa 1890 virren Milloinka mun taiwaalleni Aamutähti syttynee? Se oli lehden ensimmäinen kirjoitus otsikolla Toiwomia.

Ensimmäisen säkeistön sisältö pohjautuu siis HSHL:n käännöstekstiin; muissa runoilija vapautuu suurenmoiseen luovuuteensa, mitä voi verrata Odheliuksen rakastettuun virteen. Molemmissa kuvastuu körttiläisyydelle tyypillinen armoa ikävöivän syntisen puhe Aamutähdelle, joka on Kristus.

Virressään runoilija analysoi itseään sekä tilaansa synkässä yössä, maailmassa, kuolleessa uskossa, kääntymättömyydessä, kurjassa elämässä, kivuissa, heräämättömässä omassatunnossa, synneissä ja omissa juonissa. Tällaiseen kurjuuteen hän toivoo muutosta. Hän ikävöi ja kaipaa omalla kohdallaan Armon Hengen herätystä, Herran tahdon täyttämistä, ristin alle nöyrtymistä, Herran kurituksen tunnustamista armoksi, pääsyä viinapuun oksaksi, Isää itkien lähestyväksi lapseksi ja Herran kirkkauden näkijäksi sekä hänen armoonsa tyytyväksi ja siitä aina eläväksi, vaikka se olisi tuomio. 

Virressä on kaikkiaan 12 säkeistöä, joista säkeistöt 1━2 alkavat sanalla ”milloinka” ja loput sanalla ”milloin”. Yhtä lukuun ottamatta säkeistöjen loppupuolella esiintyy sana ”toiwon”; siinäkin muuntoilmaisuna ”kehoittaen toiwomaan”.

Koko virren Malmivaara otti uudistamiinsa Siionin virsiin lähes muokkaamattomana (SV 1893; 29:1━12). Vuoden 1932 SV:n painoksesta alkaen kokoelman 47 pitkää virttä jaettiin lyhemmiksi siten, että numero säilyi kullakin samana, mutta jatkovirsiin lisättiin saman numeron perään a, b ja c, kun virsi jaettiin kahdeksi, kolmeksi tai neljäksi virreksi. Esim. tästä virrestä tuli numerot 29 ja 29 a. Molemmissa oli kuusi säkeistöä alkuperäisessä järjestyksessä.

Kun vuoden 1971 SV julkaistiin, tästä virrestä tehtiin kolme erillistä virttä jakamalla sen säkeistöt alkuperäisen järjestyksessä osiin 1━5, 6━9 ja 10━12 sekä numeroimalla ne kauas toisistaan (SV 1971, 85:1━5; 68:1━4 ja 107:1━3). Kaikki kuuluivat tämän ns. Haavion kokoelman suurimpaan osastoon Uskonkilvoitus, missä oli kaikkiaan 117 virttä. Malmivaara oli sijoittanut virtensä osastoon Armon ikävöimisestä.

Kun nykyisen Siionin kokoaja, Siionin virsien uudistustoimikunta (SVUT) käsitteli tätä virttä, sen ei tarvinnut välittää tekijänoikeuksista. Niinpä sen ratkaisu oli yllättävästi kahtalainen. Alkuperäisen virren säkeistöt 10-12 hyväksyttiin Haavion asussa (SV 1971, 107:1━3) ja muodostettiin sellaisenaan SV:n virreksi 38:1-3. Muut säkeistöt olivatkin lottoamista; osa aineistosta tärppäsi, osa ei.

Haavion kirjan virsistä 85:1━5 ja 68:1━4, mitkä vastasivat Malmivaaran alkuperäisen virren säkeistöjä 1━9, SVUT hyväksyi ainoastaan 2 kokonaista säkeistöä, sensuroi 2 kokonaista säkeistöä, jakoi 5 säkeistöä puoliksi 10:een osaan, hyväksyi puolikkaista 6 kappaletta muodostaen niistä 3 alkuperäisistä poikkeavaa yhdistelmäsäkeistöä  ja sensuroi vielä loput 4 puolikasta. 

Toimikunnan toimenpide muistuttaa valintamyymälän asiakasta, joka hyllyiltä kerää erilaisia tuotteita koriinsa, vie ne kotiinsa, sekoittaa ainekset keskenään ja tarjoilee tuotteen perheen nautittavaksi. ─ Runoilijan virren sanojen kronologia ja keskinäiset asiayhteydet on hajotettu. 

SVUT on ajatellut päättää virren upeasti kiitosteemaan Milloin kiitän riemusuulla / laupeutta Jumalan? Jo pitkän ja loogisen virtensä neljännessä säkeistössä Malmivaara avasi kiitoksensa aiheen, mikä uudessa Siionissa jäi kuitenkin sanoittamatta. Alkuperäinen veisaaja ikävöi aikaa, jolloin hän voisi kiittää Jumalaa omasta kääntymisestään kauhean kuolon ja kurjan elämänsä alta. Tästä uusi nykyveisaaja joutuu vaikenemaan, koska hänen ei tarvitse tunnustautua syntiseksi, herätä ja kääntyä!

4. Milloin saanen minä kuulla / Herran äänen kutsuwan,
Milloin kiittää riemusuulla / Laupeutta Jumalan
Minun kääntymisestäni / Kuolon alta kauhean?
Wiel´ on kurjaa elämäni, / Mutta toiwon muuttuwan. (Malmivaara)

Esimerkiksi myös seuraavat sensuroidut Haavion 1971 muokkaamat säkeet kertovat uudistustoimikunnan teologisesta linjanvedosta. Näin ei voi eikä ole tarvis enää (nykykörtin) veisata:

85:2. Milloin minun sydämeni / Maailmasta luopunee?
Milloinka se riemukseni / Herran tielle taipunee?

85:5. Että uuden luonnon saisin, / Jumalasta syntyisin.
Mielin köyhin, horjuvaisin, / Toivon, että kääntyisin.

68:2. Koska muuttumattomana / Jättää minut syntiin se.
Milloin osaamattomana / Jättäydyn Herralle?

68:4. Milloin pääsen omaksesi / Niin kuin oksa viinipuun?
Milloin opin iloksesi / Hylkäämään jo kaiken muun?
Milloin rakkaan Jeesukseni / Saatan täysin omistaa? (Haavion versio)

Malmivaaran runohelmen veisaaja on kuin pimeänä yönä ─ lattian raossa ─ armoa ikävöivä, toivossa kääntymistä ja muutosta elämäänsä kaipaava hapuilija, joka odottaa aamutähden, Herran Jeesuksen, syttymistä, häntä nöyrästi rukoillen: Opeta wain loppuun asti Sua yksin toiwomaan.

Tämä virsi, jos mikä, on oikeassa osastossa, minne sen kaikki säkeistöt olisivat sijoittuneet paremmin kuin moni muu osaston Ikävä 42:sta virrestä. 1700-luvun sensuuri kuitenkin toimi!


12 Armoa, Jeesus, odotan

Sanojen sisältämää fokusta etsittäessä ja tutkailtaessa voidaan havaita, että sanoissa on voimakkuuseroja. Mielestäni sanat ”ikävä”, ”kaipaus”, ”halajaminen”, jopa ”himo” oikein ymmärrettynä ovat lähes synonyymejä, joista kaukana ei ole sana ”toivo”. ”Odotus” kuuluu samaan kategoriaan, mutta se on selvästi lievempi; odottaahan voi myös välinpitämättömänä tai ainakin kaikessa rauhassa, ilman ikävän kaihoa, halajamista ja kiihkeyttä.

Laskelmieni mukaan nykyisessä Siionissa on neljä naisen sepittämää SS:n virttä. Tämän virren on kirjoittanut Gunilla Grubb, julkaistu SS:n ensimmäisessä osassa 1743, 47:1━5. Muut naisrunoilijat ovat Maria Hedenqvist (64), Catharina Christiernin (145) ja Ulrika Sofia Nordencreutz (223 ja 226).

Laguksen versiossa virsi alkaa sanoilla Sun armos, jota halajan, O Jesu! mullen lainaa. Tunteiden esiintuojana nainen voi olla miestä taitavampi ja uskaliaampi. Se myös näkyy Grubbin sanoituksessa. Virressä kuvataan hyvin fyysistä läheisyyttä Jeesukseen sekä hänen haavoihinsa vajoamista ja niiden leposijassa nukkumista ja asumista. Mielenkiintoinen vertauskuva on apteekista saatava Jeesuksen veri.

47: 1. Lohdutukseksen´ awaja Sun rintas, mun Wapahtaja.
2. Sun perääs ikäwöitseepi Hartaasti sydämeni, Elämään mielen´ tekeepi
Sinussa JEsukseni. Mua lähene, aut´minua Niin halajamaan sinua.
3. Minulle tule kaikeks´ ratk´. Haawoisas asuu pyydän. Aptekin´ weres olkoon tääll´.
4. Ann´ haawoihis mun wajota, Kuin leposijaan hywään. Suo nukkua kans´ niihen saan.

 
Esimerkkisäkeet todistavat virren, jos minkä, kuuluvan Ikävä-osastoon. Kaikissa neljässä eri aikakausien laitoksissa verbi ikävöitsee(pi) esiintyy toisessa säkeistössä.

Virren alussa Malmivaara (SV 1893, 43:1) käytti Laguksen ensimmäistä säeparia lähes sellaisenaan säilyttäen halajamisen ja rukouspyynnön Sun armos, jota halajan, O Jeesus, mulle anna (ei: lainaa). Haavio laimensi halajamisen odotukseksi, mutta säilytti rukousmuodon pyytäen armoa lahjaksi (SV 1971, 50:1). T. Issakainen puolestaan säilytti odottamisen, mutta muutti armon antamiseen / lahjoittamiseen tähtäävän uskonrukouksen epävarmuudeksi: Sen sinä saatat antaa. (SV 2016, 12:1).

Olennaisiin virren muutoksiin kuuluu toki Malmivaaran uudistustyön pääperiaate poistaa SS:n ja SW:n liiallista morsiusmystiikkaa eli ”tuota sairaalloista herkuttelemista 'werisessä Jeesuksessa', 'weriyljän haavoissa', joka soweltuu herrnhutilais- ja laestadiolashenkeen, waan on aiwan epäraamatullista” (SV, 1893, s. 3.). Malmivaaralla esiintyy vielä pyyntö Sun rintas avaa, Herrani, mutta ei enää Haaviolla eikä Issakaisella. ”Herkuttelujen” poistot Malmivaara korvasi ”sanalla”; esim. Suo sanastasi parannus (säk. 3) ja Sun sanaas minut vajota Kuin leposijaan hyvään. (säk. 4.)

Henkilökohtaisesti sille ei vain voi mitään, että ”sen minkä nuorena oppii ─ sitä ei vanhana vain taida ─ sen haluaa vanhana myös säilyttää”.  Joskus ihmettelee, miksi täysin ymmärrettäviä sanoja pitää muokata liiaksi uudelleen. Eihän maallisia kansanlaulujakaan tai tuttuja joululauluja uudisteta, vaikka ne eivät aina täytä korrektin laululyriikan määreitä.

Tämän virren alun lisäksi huomioni kohdentuu viimeiseen säkeistöön. Kun pienenä poikana kävin vanhempieni kanssa seuroissa ja myöhemmin körttiopistossa rippikoulun, muistiin iskostuivat Malmivaaran kokoelman loppusäkeistön sanat. Tahtoisin pyhäis keskellä Sua kiittää iloisesti, Karitsan uudella virrellä Ylistää iäisesti.

Nykyistä ja Haavion tekstiäkin iskevämpi vanha sanajärjestys viestii virren loppunoususta: voimakkaasta tahdosta kuulua siihen joukkoon, joka itsessään ei kyllä ole mikään pyhä porukka. Päinvastoin. Mutta sen keskellä onkin ilo kiittää juuri ja vain sillä perusteella, että ennen tätä säkeistöä on veisattu rukoillen ja myös uskottu siihen, mitä on anottu: syntien upottamista syvään armon mereen, vajoamista sanaan, nukkumista auttajassa ja olemista hänen omansa.


13 Opeta tällaisena luoksesi tulemaan

Virren tekijä Lars T. Nyberg (1720━1792) oli Johan Kahlin (1721━1746) ohella SS:n tuotteliaimpia runoilijoita. Molemmat olivat nuoria kirjoittaessaan kumpikin noin 40 virttä herrnhutilaisten laulukirjaan. Malmivaara otti Siioniinsa 25 sellaista Nybergin virttä ja 18 Kahlin virttä, mitkä tulivat myös vuoden 1971 SV:n kokoelmaan. Edellisistä 11 ja jälkimmäisistä 7 virttä jaettiin kahdeksi virreksi, joten Haavion kokoelmassa Nybergillä oli 35 virsinumeroa ja Kahlilla 25. Nykyiseen virsikirjaan kummaltakin on tullut 6 virttä, joista yksi Kahlin virsi muuta kautta kuin Malmivaaran kokoelmasta.

Nyberg oli pappi, joka herrnhutilaisuutensa vuoksi joutui pappisvihkimyksensä (1742) jälkeen siirtolaispapiksi Amerikkaan. Siellä hänet erotettiin virasta, minkä jälkeen hän siirtyi 1751 veljesseurakunnan papiksi Lontooseen ja myöhemmin Bristoliin. Hän sai palata Ruotsiin vasta 1776 sanouduttuaan irti herrnhutilaisuudesta.  Hän toimi Flon seurakunnan pappina Länsi-Götanmaalla vuodesta 1778 alkaen.

Vuoden 1986 virsikirjaamme päätyneistä Nybergin virsistä 202, 250, 285, 299, 539 ja 561 useimmat ovat virsikirjan pidetyimpiä ja käytetyimpiä. Virttä 561 lukuun ottamatta muut olivat jo vuoden 1938 virsikirjassa. Nykyisissä Siionin virsissä Nybergin virsiä on 24 eli 11 vähemmän kuin edellisissä, mikä johtuu mm. siitä, että 6 hänen virttään poistettiin kokonaan ja useita yhdisteltiin.

Kirjassaan ”Virsikirjamme virret” Tauno Väinölä luonnehtii virsirunoilijaa näin: ”Nyberg kykeni antamaan ajatuksilleen ilmeikkään ja ytimekkään muodon. Monesti hänen virsissään pysähdyttää säkeiden sananlaskumainen iskevyys. Virret kuvaavat uskonvarmuutta, luonteenlujuutta ja iloista luottavaisuutta.” Ruotsalaista tutkijaa, Erik Hörnsrömiä, lainaten Väinölä nostaa esille runoilijan sympaattisen ja läpikotaisin rehellisen luonteen.

Alun perin virressä oli 20 säkeistöä (SW 1790, 38:1━20). Malmivaara poisti niistä säkeistön 14 ja muutti muutamien loppusäkeistöjen paikkaa.  Pitkien virsien jakamisen jälkeen numeroiksi tulivat  41:1━8 ja 41a:1━11. Haavion kokoelmassa 1971 näistä muodostettiin kaksi eri virttä, 30:1━5 ja 52:1━4, mitkä nykyises-sä ovat 13:1━5 ja 29:1━4. Viimeistä edellisen säkeistöt vastaavat Laguksen tekstin säkeistöjä 9, 10, 16, 15 ja 18, Malmivaaran kokoelman säkeistöjä 41a: 1, 2, 7, 6 ja 11. 

Kun alkuperäinen virsiruno typistetään 20:stä säkeistöstä neljäsosaansa ja vielä säkeistöjen järjestystä vaihdetaan, lopputuloksena on virsi, joka on muokkaajiensa tahdon sensuroitu tuotos.

Laguksen SV:ssä Nybergin pitkä virsi on kolmanneksi laajimmassa osastossa Halu armon perään, missä on kaikkiaan 25 virttä ja mihin se sisältönsä puolesta hyvin sopiikin. Armo-sana johdannaisineen esiintyy 7 kertaa, halajaminen, kaipaus ja himo (ristin turvaan) yhteensä 5 kertaa ja usko samoin viidesti.

Uuteen Siioniin virsi on sijoitettu sen vuoksi, että siinä esiintyy kerran sana ”ikävöin”.  Toivo johdannaisineen esiintyy kolmesti, samoin usko, armo ei kertaakaan. Alkuperäisen sanoituksen toistuva ”halumentaliteetti armon perään” on supistunut ainoastaan lohdutuksen, voiman ja uskalluksen ikävöintiin.

Pyhään kuolemaan kastettu veisaaja-oppilas pyytää opettajaansa opettamaan itseään. Hän kertoo toteamalla oman tilansa ja opettajan tekemiset ja välillä rukoilee tältä Pyhää Henkeä matkaoppaaksi, tien ja oikean suunnan valaisijaksi. Viimeisessä säkeistössä paljastetaan toivon vahvin perusta: Jeesuksen risti, mitä mikään ei horjuta.

Vanhan virren säkeistön 16 ja uuden säkeistön 3 vertailu osoittaa, kuinka sanan ja sakramentin liittyminen toisiinsa on uudistuksessa korostettu onnistuneesti. Samalla kuitenkin rukoileminen, näkemättä uskominen ja armon suominen eivät runsaiden heittomerkkien käytöstä johtuen mahdu mukaan.

16. Aut´ lujast´ uskomahan Mua myöskin ostetuks´ , Ja kanssas kuolemahan, O Christe! kastetuks´. Ett´ rukoust´ en jätä, Ett´ uskon näkemätä; Wiel´ näihin armos suo. (Lagus)

3. Kun pyhään kuolemaasi / on minut kastettu, / kalliisti ostamaasi / näin laumaan johdettu, / niin auta, Jeesus, että / en sanaa, kasteen vettä / milloinkaan unohda. (J. Ikola)

14 Kaipaan, Jeesus, sua ristiin naulittua

Joka kerta kun olen, kymmeniä ellei yli sata kertaa, vieraillut Jyväskylän kristillisellä opistolla Sulkulassa, sieluni silmien eteen on avautunut muistikuva ja korviini kantautunut ääni liki seitsemänkymmenen vuoden takaa. Opiston vanhan, nykyään jo puretun kartanopäärakennuksen juhlasalin korokkeella näen tummiin asuihin pukeutuneiden nuorten naisten ja nuorukaisten joukon.

Se on opiston oppilaiden kuoro. Kuulen heidän laulavan Väinö Malmivaaran (1879━1958) sanoittamaa Siionin virttä 177 Kaipaan, Jeesus, sua, Ristiinnaulittua Munkin tähteni. Sävelmä on parhaasta päästä, klassinen Johann Crügerin melodian körttiläinen toisinto herännäisyyden sydänmailta Kalajokilaaksosta. ─ Crügeriä arvosti myös itse J. S. Bach käyttäessään hänen melodiaansa kuoroteoksissaan.

Tuona hetkenä  ─  ehkä kuoroesitys tapahtui joidenkin opiston juhlaseurojen yhteydessä ─ tuon Siionin virren sanoma ja sävelet sykähdyttivät syvältä silloin vielä nuoren pojan sydäntä ja mieltä. Unohtumattomana se oli ensimmäinen musiikillinen elämykseni. Myöhempiin on kuulunut mm. Mozartin Requiemin laulaminen Jyväskylän Studiokuorossa lapsuuteni kotikirkossa Taulumäellä Okko Kamun johtaessa sekä myöhemmin saman suurteoksen esityksessä Kerimäen kirkossa, molemmat 1970-luvulla.

Reilut parikymmentä vuotta aikaisemmin olin saanut laulaa Jyväskylän maaseurakunnan kirkkokuorossa. Sitä johti Guinnessin ennätystenkirjaan päässyt maailman vanhimpana konsertoinut tenori Vilho Kekkonen, joka kuoli hiljan 105-vuotiaana. Hän oli Taulumäen kirkon kanttori ja isäni O. Tukiaisen pitkäaikainen työtoveri.

Lähdin 1961 Helsinkiin opiskelemaan teologiaa ja liityin Kari Aarnion johtamaan heränneiden ylioppilaskuoroon, minkä johtajuuden hän papiksi valmistuttuaan työnsi minulle vuosiksi 1964━1966. Johanneksen seurakunnan kirkkoherra, teol. tri Erkki Kurki-Suonio pyysi kuoroamme julkaisemaan poikkeuksellisen Siionin virsi -levyn. Hänen isänsä Ilmari Krohn oli julkaissut aikanaan SV:n säestyskirjan poikkeuksellisine sovituksineen. Kurki-Suonio halusi meidän laulavan levylle yksiäänisesti neljä silloisen SV:n virttä (6, 23, 89 ja 166), jotka Pentti Soinne säesti Johanneksen kirkon uruilla isänsä säestyskirjasta. Siionin virsien säestäminenhän on poikkeuksellista. 

Herättäjä-Yhdistys kustansi ja julkaisi vuonna 1964 levyn EP-45 / H-Y 6 nimellä Herran suojaan. Valitettavasti Kurki-Suonio ei esittänyt lempivirteni 177 äänittämistä, mitä olisin toivonut.

Väinö Malmivaaran virsi kuuluu uudessa Siionissa niiden harvalukuisten virsien joukkoon, joita ei ole kovin paljon muokattu. Runoilijan 1933 julkaisemasta kokoelmasta Rukousvirsiä virsi otettiin hänen isänsä kokoelman osastoon Lisävirsiä II vuonna 1938 eli saman aikaan uuden virsikirjan kanssa. Isänsä Wilhelmin virren 11 tavoin Väinö-pojan virsi 14 kuuluu ehdottomasti ”ikävöivien” virsien osastoon, vaikka molemmissa käytetäänkin synonyymiä ”kaipaan”. Virsi kelpaisi mielestäni erinomaisesti myös virsikirjaan.

Vuoden 1971 kokoelmaan Haavio muokkasi Malmivaaran tekstin kielioppia hivenen pieteetillä nykyaikaistaen sisältöä juuri muuttamatta. Ytimekkäästi mutta nöyrästi veisaaja vetoaa ristiinnaulittuun Jeesukseen, kaipaa häntä uskoen ja toivoen, ilmaisee huonoutensa parannuksen teossa, mutta perustaa mahdollisuuden siihen uskon uskalluksen antajan avulla. Veisaajan ”kuolleen” työn Haavio muutti ”toivottoman” työksi armon kadottamisessa. SVUT hyväksyi täysin Haavion tekstin; ainoastaan säerajojen isot alkukirjaimet muutettiin pieniksi ajatuksen salliessa.

Virsi päättyy rukousanomukseen. Tästä johtuen rukousta edeltävät kolme säettä, mitkä ovat veisaajan kertomusta, olisi pitänyt erottaa pisteellä loppusäkeistä, koska ne ovat rukousta. Näin tekivät sekä Malmivaara että Haavio.

SV 1938, 177:3. Eksyn yksin yössä, Kuollehessa työssä Armon kadotan.
En mä tietä taivaan Löydä, mutta vaivaan Sielun vajotan.
Nostaen  Ja kantaen  Hoida mua, Jeesus aina, Armohelmaas paina!

SV 2016, 14:3. Eksyn yksin yössä. / Toivottoman työssä / armon kadotan.
Etsin tietä taivaan, / mutta vaivun vaivaan, / nousen, lankean, [.!]
n[N]ostaen ja kantaen / minut armohelmaan paina, / hoida, Jeesus, aina.

15 Suo sydämeni temppelin aueta, Jeesukseni

Tauno Väinölä toteaa Johan Kahlin olleen SS:n lahjakkain ja kiinnostavin runoilija, jonka ”parhaat virret osoittavat taidokkuutta runomuodon hallinnassa, oikeiden sanojen löytäminen oli hänelle helppoa, ja hänen kykynsä käyttää raamattuliittymiä vaikuttavasti oli ihailtava”. Valitettavasti lahjakas valtion virkamies hukkui jo 25-vuotiaana 1746.

Ei siis mikään ihme, että hänen virsiään virsikirjassammekin on kuusi: osastossa Kristuksen kärsimys ja kuolema virsi 75, osastossa Jumalanpalvelus virsi 203, osastossa Usko Jeesukseen virsi 308, osastossa Aamu ja ilta virret 540 ja 560 sekä osastossa Kuolema ja iankaikkisuus virsikirjan viimeinen  virsi 632. Kaikki ovat tunnettuja ja paljon käytettyjä virsiä ja kertovat hänen runojensa monipuolisista aiheista.

Kahlin virren (VK 1986, 203:1━9), kuten kymmenien muiden SV:n virsien ja muidenkin herätysliikkeitten laulukirjojen aineiston tulo vuoden 1938 virsikirjaan selittyy virsikirjatyöllä, missä Wilhelmi Malmivaaralla oli suuri merkitys ja vaikutus.

Vuoden 1918 kirkolliskokous asetti komitean, minkä tehtävänä oli valmistaa VK:n lisävihko. Ohjeena oli koota siihen herätysliikkeitten omia lauluja. Malmivaara oli komitean puheenjohtaja, mutta kuoli 1922 ennen ehdotuksen lopullista valmistumista. Vuoden 1923 lisävihkoehdotus sisälsi  59 SV:n virttä, näiden joukossa nro 82:1━13 Mun sydämeni temppelin. Virsi oli esiintynyt myös Hengellisissä lauluissa ja virsissä (HLV) jo 1921, 383:1━8 ja tullut siten hetkellisesti laajemminkin tunnetuksi.

Vuoden 1928 kirkolliskokous hylkäsi lisävihkoehdotuksen, mutta asetti komitean uudistamaan koko virsikirjan. Uusien virsien tuli olla jumalanpalveluksiin sopivia. Puheenjohtajaksi valittiin Aukusti Oravala, minkä johdolla virsikirjaehdotus valmistui 1937.  Siinä Kahlin supistettu virsi (195:1━8) sisälsi saman määrän säkeistöjä kuin HLV:ssä.

Virsikirjaehdotukseen 1937 tuli silloisista Siionin virsistä (SV 1910, missä oli 167 virttä) 38 virttä, joista 32 oli esiintynyt jo lisävihkoehdotuksessa 1923. Vuoden 1938 virsikirjaan tuli lopulta 41 SV:n kanssa yhteistä virttä, joista 15:n alkuperä on SS:ssa ja SW:ssä.

Laguksen ensimmäisessä suomennoksessa (SW 1790, 182:1━14) Kahlin virteen kuului 14 säkeistöä osastossa Rukous=Wirret. Kokoelmassaan (SV  1894, 159:1━13) Malmivaara poisti niistä yhden säkeistön, missä puhuttiin Kuninkaan armokirjasta ja mm. näin: Waltikkas kokot´ armaalle, Se suurest´ sitä halaa.  

SV:n toiseen painokseen 1894 Malmivaara lisäsi neljä uutta virttä, josta tämä Kahlin virsi oli ensimmäinen. Vuoden 1932 laitoksesta lähtien sen numeroina olivat 159:1━6 ja 159a:1━7. Vuosien 1938 ja 1986 virsikirjoihin hyväksyttiin näistä 9 säkeistöä (VK 1938, 210:1━9 ja VK 1986, 203:1━9). Uudessa SV 2016:ssa tästä puhuttelevasta jumalanpalvelusvirrestä on karsittu kaksi säkeistöä. Kuten muutkin VK:n ja SV:n yhteiset virret, tämän Haavio otti 1971 Siionin virsiin identtisenä virsikirjan tekstien kanssa. Näiden säkeistöt vastaavat Malmivaaran säkeistöjä 159:1━3, 5━6 ja 159a:1━2, 4, 6.

Haavion kokoelman periaatteen Siionin virsien uudistustoimikunta jostain syystä hylkäsi. Se merkitsi sitä, että yhteisiä virsiä ei enää hyväksytty voimassa olevan vuoden 1986 virsikirjan tekstiasussa, vaan niitä käsiteltiin ja muokattiin rajusti. Samalla virsikirjaan aikanaan tulleiden Siionin virsien säkeistöjä myös karsittiin, kaiken kaikkiaan noin 40 kappaletta!

Käytännössä huomattava karsintamenettely tarkoittaa sitä, että SVUT:iin kuulunut alle kymmenen hengen ryhmä on uudistuksen yhteydessä omasta kokoelmastaan ja omista virsikirjaan aikanaan laajalla kirkolliskokousväen päätöksellä päässeistä virsistään sensuroinut poikkeuksellisen suuren määrän hengellistä virsirunoutta. Tämä on herättänyt voimakasta kritiikkiä. Eikä tätä voi selittää muulla kuin toimikunnan halulla tietoisesti muuttaa Siionin virsien vuosisataista körttiteologiaa.   

Todistaakseen raamatullisuuttaan SW:n joidenkin virsien alla oli raamattuviittauksia, esim. tässä virressä Luuk. 10:42 (Maria Jeesuksen jalkojen juuressa) ja Matt. 13:45 (helmiä etsivä kauppias). Vaikka SVUT on sijoittanut virren Ikävä-osastoon, se on halunnut sensuroida virrestä 203 alla olevat säkeistöt, joista viimeisessä esiintyy sana ”ikävöin”  sekä ”sana” että  ”armo” toistuvat molemmissa säkeistöissä.

Kaiken kaikkiaan osaston 42:sta virrestä ”ikävä” eri sanamuodoissaan esiintyy vain  kahdeksassa, ”kaipaus” viidessä ja ”halajaminen” yhdessä virressä. Koko SV sisältää näitä sanoja noin 80 kertaa. Poistoja lukuun ottamatta M. Nuorvan muokkaus seurailee melko onnistuneesti virsikirjan sisältöä.

VK 1986, 203: 5, 9. (Uudessa Siionissa hylätyt säkeistöt)

5. Näin hädässäni rukoilen, / sairaana jaloissasi: / Oi parantaja sairasten, / paranna sanallasi.Tee minut köyhä rikkaaksi, / armosi lahjat anna. / Tee sinussa mua viisaaksi / ja neuvoillasi kanna.

9. Sinua muukalaisena / ikävöin veljekseni. / Oi saanhan tulla seuraasi, / jaa sanaa evääkseni.Armosi vahvuus, korkeus / suo, Jeesus, katokseni. / Enkelten anna varjelus, / jää itse riemukseni.   

Postludium

Edellä olevasta käy ilmi näkökulmani ja käsittelytapani, jopa kritiikkini, Siionin virsien uudistuksen eri vaiheissa sen sisältöön, teologiaan, runouteen ja kieliasuun tehtyjä muutoksia kohtaan. Selittynee sillä, että iästäni johtuen Malmivaaran kokoelma on ollut ensimmäinen Siionini, minkä monet virret opittiin ulkoa. En pidä itseäni konservatiivina, koska uudistukset ovat tarpeellisia ja hyväksyttäviä. Mutta silti.

Ne vaativat suurta taitoa ja oikeat perustelut. Ikään kuin körttiläiseen graniittiin olisi kirjoitettu edelleen varteen otettavat Mauno Rosendalin vaatimukset, kun hän arvostelijoille vastaten puolusti Wilhelmi Malmivaaran aloittamaa Siionin virsien uudistusta:

”Ei tässä siis riitä pelkkä kielitaito, oli se kuinka perusteellinen tahansa, eikä runoilijakykykään semmoisenaan ─ joka tämmöiseen työhön ryhtyy, häneltä kysytään ennen kaikkea sitä hengellistä mieltä, joka ei suostu korjattawan henkeä muuttamaan silloinkaan, kun sointuwa kielellinen woitto tahi runollinen kauneus tarjoutuu häntä siihen kehottamaan.” (HK. Lokakuu 1891, s. 182.)

Tämän allekirjoitan.

Heikki O. Tukiainen