Ymmärrän, että havahtuminen on sitä, että ihmiseltä kysytään, olenko / oletko jo hereillä. Havahtumisen tilanteessa ihmisenä olemisen rajat tulevat vastaan. Suuntaa on tarkistettava.
Kuorma painaa.
Ihminen pyytää: Pelasta minut! Anna parannusarmoa uutta!
Herätys ja usko kuuluvat yhteen.
SV 52 Jos vain voisin valvoa
Ihminen nöyrtyy kysymään: jos vain voisin valvoa ― kilvoituksessani ― rukouksessani ― sanaa viljellessä.
Koko sielustani soisin oppivani Herran sanaa uskomaan. Lähtöhetkemme on tuntematon. Anna uutta toivoa Herran päivän koittoon.
Kilvoitus on ihmisen kamppailua elämän kohtaloiden keskellä. Kilvoitteluun vaaditaan omantunnon ääntä. Pitää pyrkiä rakkauteen ja totuuteen. Tulee rukoilla, rukoilla lakkaamatta, ja viljellä Sanaa.
SV 53 Monta ihmistä armias Henki
Sama pyyntö on tässäkin virressä: minut herätä laupias Herra. Herätä minut / sinut,
koko kirkkokansa.
Maiset huolet, eksyminen, joutuminen syrjään Herran tieltä, viettelykset, mammonan palvonta. Nämä maalliset ikeemme painavat, ovat raskaita vedettäviksi. Kovin veltoksi vaelluksemme muuttuu, katseestakin avoimuus puuttuu.
Vapahtajan ies. Se on kevyt. Siksi virressä veisataan: ”Herätä minut, laupias Herra, niin vääryyden välttäisin.”
Näitä virsiä 52 ja 53 veisattaessa omantunnon herkkyydellä voi sanoa, että parannuksenteko on jo hyvällä alulla.
SV 54 On vääryydellä valta
”Punainen virsi”, ”propagandavirsi” ei ole työväenlaulu.
Pekka Kivekäs on tehnyt ansiokkaan tutkielman ko. virrestä. Seuraavassa ajatuksia hänen tekstistään.
Alkuperäinen virren kirjoittaja on ruotsalainen Hagvin Spegel (1645–1714). Spegel kirjoitti virren psalmista 58, Jumala hävittäköön jumalattomat.
Spegel oli raivoissaan kuninkaan yksinvaltiudelle, koska kuningas suosi aatelistoa ja rahvas, kansa, kärsi kurjuutta. (Suomi oli Ruotsin vallan alainen.) Spegel oikein mäiskii virressä vallanpitäjiä.
Tämä propagandavirsi pääsi Ruotsin valtion viralliseen virsikirjaan v. 1695.
Kului pari sataa vuotta. Sitten Elias Lönnrot suomensi tämän Spegelin kostovirren. Joitakin pahimpia sanontoja Lönnrot korjaili.
Tällä virrellä on todella tärkeä merkitys Suomen kansaa ajatellen.
Suomessa puhkesi suurlakko v. 1905. Tätä virttä veisattiin.
V. 1918 syttyi Suomessa surullinen sisällissota, veljessota. Taas tätä virttä tarvittiin ja sitä todella veisattiin: Valittaa täytyy totta.
Muutama tarina sisällissodasta:
Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla, jonne hevoskyydillä on rahdattu kaatuneita punaisia, virsi kaikuu Puupposen Kalleksi kutsutun pojan haudalta. Öistä laulajaa etsitään. Ketään ei löydy, mutta vartijat jättävät veisuun kauhistamina jopa konekiväärinsä hautausmaalle.
Kotkassa punaisten teloituspaikalta kuullaan naisen laulavan tätä virttä; ääntä kohti ammutaan useita kertoja, mutta sitä ei saada vaikenemaan.
13-vuotias Esteri teloitettiin Viipurissa 13.5.1918. Odottaessaan vuoroaan hän veisaa virttä Valittaa täytyy totta.
Mainittakoon, että taisteluissa kaatuneet, teloitetut ja vankileirillä nääntyneet punakaartilaiset olivat Suomen evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon jäseniä, seurakuntalaisia.
1930-luvun alussa Suomessa oli pula-aika. V. 1931 vasaran alle joutui 1600 maatilaa. Pakkohuutokaupan kokeneiden perheiden kohtalot järkyttävät. Kuritushuone- ja vankeustuomioita pidettiin oikeuden synkkinä irvikuvina. Taas veisattiin virttä Valittaa täytyy totta.
Siioninvirsityöryhmä katsoi, että me kaikki hyvinvointihyötyjät olemme vääryyden systeemissä mukana.
SV 55 Nyt herätkää, te murheelliset juuri
Virressä pyydetään: herätkää ja valvokaa te murheelliset näkemään todellinen tilanteenne. Luopukaa muusta, aukaiskaa silmät sokaistuneet. Nähkää armon valo, joka hohtaa syntisen pimeydessä. Näin Jeesus itse pyytää, sillä Hän kutsuu kerran kaikki tuomiolle. Valvokaa, älkää sammuttako liekkiä.
Vuonna 1892 painetussa W. Malmivaaran virressä numero 8 on seitsemän säkeistöä. Malmivaara kehoittaa valvomaan, "ett'ei kuin varas yöllä kohtaisi kuolo teitä synnin tiellä".
Tiedämme, kuinka pimeässä vaeltaminen pelottaa. Olisi edes pienen pieni valonsäde näkyvissä. Tässä virressä 55 valonsäde on näkyvissä.
Hän, Herra, sytyttää toivon ja uskon säteen muistuttamalla: siis valvokaa! Virressä puhutaan murheellisista ja särkyneistä. Herra lupaa: Hän armoon kantaa.
Virren melodia on keskiajalta Saksasta 1523. Nykyinen melodia on toisinto Pohjois-Savosta Mikkelistä. Virsi on voimallinen virsi. Jos on paljon kehotuksia, niin on myös paljon armon sanoja. Armo on lahjaa. Sitä ei voi ostaa.
SV 56 Ah, armon Herra suloinen
Johanneksen evankeliumin 2. luku, jakeet 1–10 kertovat Jeesuksen ensimmäisestä tunnusteosta, kun hän muuttaa veden viiniksi.
Virren alku on heti puhutteleva. Se alkaa lempeillä sanoilla: Ah, armon Herra suloinen.
Virren uudistaja Jaakko Löytty on säilyttänyt virressä v. 1925 virsikirjan sanoja, kuten "kulkija olen huoleton", "taas olen eksyksissä, en oikein tiedä missä", "vaan Pyhä Henkesi paljasti sydämeni", "edessäsi, oi Jumala alasti seison tässä, näin huonona ja kurjana", "en osaa oikein rukoilla, uupumus minut voittaa, vaan saanhan silti huokaista: armosi anna koittaa".
Juuri tässä virressä pyydetään armoa, armoa rukoillaan, ollaan uskossa köyhiä, heikkoja ja avuttomia. Armo liikkuu alhaalla. Ollaan ns. alatien kulkijoita.
Tähän virteen liittyy rakas muisto. Tämä on mielivirteni.
Olin alle kymmenvuotias. Halusin mahdollisimman paljon olla äitini syntymäkodissa.
Joka kuukausi mummolan tupaan kokoontui kolme körttipukuista ukkoa. Yksi heistä oli maallikkopuhuja.
Keskustelu alkoi. Kuinkas on ollut parannuksen laita, he kysyivät toisiltaan.
Kyllä oli äänekästä vuoropuhelua. Pappani ei osallistunut heidän keskusteluun, vaan ompeli polku-Singerillä miesten körttipukuja. Joskus hän saattoi kurkistaa lasiensa takaa ja vetää suun hymyyn.
Minä, pieni tyttönen, istuin tuvan pitkällä penkillä kääntyneenä heihin, ukkoihin, selin. Istuin siksi selin, kun pelkäsin, että kiusaavat rakasta pappaani. Myös siltä varalta, että jos minulta pääsee itku kiivaasta intoksesta johtuen. Halusin näin kuin suojella pappaani.
He väittelivät siitä, mitä on kilvoitus, suruttomuus ja parannuksen teko. Kaidalla ja lavealla tiellä pysymisestä oli myös kova väitös.
Aikansa pappani kuunteli heitä ja ehdotti sitten, että olisi aika veisata jyrisevä virsi. Pappani oli nimittäin myös veisuri ja haudankaivaja. Se vasta jyrisevää oli kun pappani veisasi. Vuonna 1925 painetusta Virsikirjasta ja Siionin virsistä he veisasivat.
Äl' anna mun vilpistelläKun yksi pitkä virsi oli veisattu, pappani kysyi: "Joko routa suli?"
Pois sinusta Jesu Christ,
Vaan vahvist´uskoon vielä…
(VK 391)
Jos ei kuulunut mitään, veisatiin toinen virsi. Usein se oli tuo Ah armon Herra suloinen, Mun kurja
huuton' kuule (nro 33 tässä ns. Malmivaaran Siionissa)
Tässä virressä oli 12 säkeistöä, ja seitsemäs säkeistö kuului: ”Mä koitin kyllä paikkailla Mun vanhaa vaatettani Sun uuden vaattees tilkulla, Näin luulin kelpaavani…” (Tämän säkeistön osaan edelleenkin ulkoa.) Melodia oli silloin toinen.
Näin olen saanut olla korvakuulolla tyttönä pahaisena.
Toinen muisto mummolastani. Mummoni oli monta kertaa puhunut äidilleni: "Kun tuosta tytöstä ei tulisi kovin surutonta."
Näin kauniit, pyhät muistot saan pitää sydämessäni. Näihin muistoihin olen usein tukeutunut.
Olen tarvinnut näitä, ja nämä ovat lohduttaneet monissa elämäni vaiheissa. Mummoni esirukous on herkistänyt omaatuntoani.
SV 57 Taivainen tuomari
Mikä ylistys taivaalliselle tuomarille! Virsi on vahva uskonelämän virsi.
Martti Lutherin katekismuksen mukaan uskonelämästä puhuttaessa mainitaan suruttomuus. Aika, jolloin Jumala kutsuu surutonta, on etsikkoaikaa. Se on: Jumala erityisesti vetää meitä puoleensa.
Muistan nuoruudenajalta kehotuksen: "Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat." (Saarn.12:1) Se tuntui koskettavalta. Sitä piti oikein miettiä.
Uskonelämän voimallinen kehotus, Sana, pysähdyttää syntisen, ja näin ihminen joutuu näkemään todellisen tilansa. Tämä pysäyttäminen johtaa toivottavasti parannuksen tekoon, pyytämään syntejään Kristuksen tähden anteeksi. Josko löytyisi meissä todellista uskonelämää.
Nyt Vapahtajani
kuin lapsi edessäsi
lähellä sydäntäsi
hartaasti rukoilen:
puhdista saastainen.
(2. säk.)
Usko yhdistää meidät Kristukseen. "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal. 2:20)
Mielestäni näitä kaikkia virsiä voi veisata Valvomisen sunnuntaina.-Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina. Kristus, kirkkauden Herra. Valvokaa!
Anja Seppä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti