Siionin virret 76-81

SV 76 Sinua, Jeesus, lähestyn

Virressä on paljon, mihin tarttua.

Virsi sopii hyvin osastoonsa, Ahdistus, sillä mitä muuta tämä kuvaa, kuin Jumalan edessä ahdistuneen ihmisen hätää!

Siinä pyydetään rauhaa kaikesta siitä, mikä aiheuttaa levottomuutta ja rauhattomuutta Luojan edessä. Virrentekijä lähestyy kuitenkin Jeesusta, syntien sovittajaa ja lunastajaa, jotta tämä lahjoittaisi armonsa ja rauhansa kiusatulle ja epäuskoiselle.

Runoilija kokee olleensa tottelematon Jumalan tahtoa kohtaan. Erityisen painavaksi hän tuntee oman tekopyhyytensä muiden edessä: 5. säkeistössä hän tunnustaa olleensa muita kohtaan ankara ja juoruilleensa muiden tekosista, vaikka omiin vikoihinsa pitäisi ennemmin kiinnittää huomio.
Muistelen tätä virttä veisatun usein, ehkä juurikin tuon viidennen säkeistön takia, joka oikeastaan summaa körttiläistä teologiaa: "Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä." (Matt. 7: 1-5)

Virren sanoituksessa voi havaita vaikutteita katumuspsalmeista. Kuitenkin monissa psalmeissa rukoilija/laulaja kokee ahdistuksen ja pahuuden olevan itsensä ulkopuolella ja pyytää vapautusta näistä muista vihollisista. Tässä virressä pahuus on selkeästi itsessä ja omaa sisäistä kaduttavaa riittää. Toisaalta juuri katumuspsalmeissa näkyy vanhatestamentillinen ajatus sairaudesta synnin ja Jumalan tahdon rikkomisen merkkinä: "Armahda minua, tee minut terveeksi! Minä olen tehnyt syntiä sinua vastaan." (Ps. 41: 5) Sairaus oli merkki, ja parantuakseen ihmisen tuli tutkistella itseään ja elämäänsä, ja havaita rikkomuksensa. Tätä katumalla ja pyytämällä Jumalalta anteeksi hän saattoi saada armon ja parantua. Siksi Jeesuskin julisti sairaille synnit anteeksi, sillä se oli lähtökohta tervehtymiselle. Tässä virressä veisaajalla on kaikki mahdolliset vaivat: hitaus ja huonous, sokeus, kuurous, jakomielisyys, ahdistus.

Nykyaikana me tiedämme monen somaattisen sairauden fyysisen ja kemiallisen syyn. Kuitenkin monen tilan syntyyn voi vaikuttaa psyyke ja stressi. Masennus ja huolet tappavat ihmisen joko hitaasti tai nopeasti riippuen niiden jäytävyydestä ja kestosta. Tähänkin tilaan ihminen tarvitsee evankeliumia: "Mene rauhassa, sinun syntisi annetaan anteeksi. Jumala on kanssasi, et ole yksin. Sinä riität ja sinä kelpaat."

Epäuskoinen ja heikko ihminen tarvitsee Jumalan läsnäolon kokemusta, armoistuinta, jonka luokse saa paeta oman mielen sisäisiä levottomuuksia ja epäilyksiä.


SV 77 Nyt Jumalalle nöyrästi

Tämäkin on And.Odelin virsi. Syntiviheläisyyden tunto vaivaa runoilijaa syvästi. Tässä on samaa ajatusta kuin edellisessä virressä, katumuspsalmin pyyntöjä ja halua päästä takaisin syvään yhteyteen Vapahtajan ja Luojan kanssa.

Hän on havainnut haluavansa eroon Jumalasta, torjuvansa kutsut ja avuntarjoukset.

"Lienenkö sinun armosi torjunut tyhmyydessä? Lahjaksi elämäni sain, sen kevyesti tuhlaan vain, on tyhjää sydämessä." - viittaako säe etsikkoaikaan, joka olisi mennyt ohi?

Vieläkö herännäisyydessä puhutaan etsikkoajoista vai onko se siirtynyt kokonaan ratkaisukristilliseen puheeseen? Miten etsikkoaika pitäisi ymmärtää?

Evl.fi-sivuston Sanasto kertoo: "Etsikkoaika on aika, jolloin Jumala katsoo kansansa puoleen (Luuk. 1:68, 19:44) ja kutsuu ihmisiä. Etsikkoajalla voidaan viitata sekä yksityisen ihmisen elämänkaaren vaiheeseen että seurakunnan tilanteeseen, jolloin koetaan Jumalan erityisesti puhuttelevan. Kirkkovuodessa etsikkoaika on esillä erityisesti 11. sunnuntaina helluntain jälkeen."

Katekismuksemme opettaa mm.: "Oma rikkinäisyytemme ja elämän ristiriitaisuudet herättävät meissä kysymyksiä ja pakottavat etsimään niihin vastauksia." (Katekismus, luku 3)

Ajatus etsikkoajasta ja erityisesti sen mahdollisesta hukkaamisesta tuntuu ahdistavalta. Ikään kuin meillä olisi jokin aikaikkuna, pieni tulokulma kuin avarauuslennolta palaavalla sukkulalla ilmakehän läpi pääsemiseksi, johon meidän pitäisi ymmärtää sijoittaa itsemme, kuulla kutsu ja toimia sen mukaan.

Mietin, voisiko etsikkoaikoja olla erilaisia: ruuhkajunassa odottava äiti alkaa tuntea kipuja, mutta hän yrittää pärjätä tuskansa kanssa itse ja huomiota herättämättä. Asemalla tultaessa jää pois muiden mukana, mutta jääkin laiturille hengittämään ja kestämään. Vieressä vartijat kääntävät selkänsä. Oliko minun etsikkoaikani siinä, että havaitsin jotain erikoista, mutta en osannut avata suutani ja kysyä, mikä hätänä tai nousta penkiltäni ja rynnätä ulos itsekin kysymään, tarvitaanko apua? Eihän oma tapaamiseni nyt niin tärkeä ollut, etten olisi voinut auttaa. Mutta kun junan ovet sulkeutuvat, ja kulkuneuvo nytkähtää liikkeelle, on liian myöhäistä ja tilanne on mennyt ohi. Minun osaltani ei ole enää mitään tehtävissä tässä kohtaa. Voin vain rukoilla, että vartijat ymmärtävät odottavan äidin tuskan.

Onneksi veisaaja saa katsoa kyynelten läpi Auttajan kasvoihin. Tässä on samaa ajatusta kuin myöhemmässä Lars Stenbäckin virressä "Silmäisi eteen, Jeesus" (Sv 20).

Hän muistuttaa itseään: "Et, Isä, hylkää minua. Kun Jeesuksen sain veljeksi, hän vapautti, ja pahan voima raukesi."


SV 78 Karitsa kallis, kuulethan

Nybergin virsi edustaa Jumalan Karitsa -mystiikaa (Agnus Dei). Vanhan testamentin ja Jeesuksen ajan juutalaisuudessa uhrattiin temppelissä Jumalalle erilaisia uhreja ja näin ikään kuin "ostettiin" Jumalan suosio. Eri asioista on Mooseksen kirjoissa määrätty erilaiset uhrit. Jes. 53:7 kuvaa Herran kärsivää palvelijaa, joka on kuin karitsa tai lammas, joka uhrataan. Vanhan testamentin syntikäsityksen mukaan synti on jotain, joka tulee ihmisen ja Jumalan väliin ja rikkoo tuon suhteen. Sairaus tai onnettomuus kertoo, että ihminen on jollain tavalla rikkonut Jumalan tahtoa vastaan. Paraneminen on mahdollista katumuksen ja synnin tunnustamisen myötä. Uhraaminen oli osa tätä välien sovittamisen tietä. Papin tehtävä oli todistaa, että synnin tila oli poistunut.

Jeesuksen sovitusuhri on Jumalan Karitsa, kertakaikkinen uhri, jonka jälkeen ei enää muuta uhria tarvita. Augustinuksen mukaan: " Kuolemallaan, joka todella on ainoa tosi uhri meidän puolestamme, hän puhdisti, posti ja kuoletti kaiken sen syyllisyyden, josta meitä vallassaan pitäneet henkivallat ja voimat estivät meitä maksamasta oikeutettua rangaistusta. -- Hän uhrasi uhrinsa meidän syntiemme tähden. Ja mistä hän löysi tämän viattoman uhrin uhrattavakseen? Hän uhrasi itsensä, koska hän ei voinut löytää ketään toista." (Kristillisen uskon perusteet, s. 422)

Nykyään uhrista puhuminen ei ole kovin suosittua, koska siihen liittyy ikäviä mielleyhtymiä. Olen silloin tällöin kuullut kysymyksen, miksi Jeesuksen piti kuolla meidän puolestamme. Eikö pelastusta olisi voinut tuoda tarjolle jotenkin muuten? Miksi Jumalan piti antaa oma Poikansa kuolemaan?
Mietin, tuleeko tässä kuva siitä, että sotatilanteissa vanhemmat joutuvat lähettämään lapsensa rintamalle taistelemaan puolestaan, antamaan (mahdollisesti) henkensä muiden vapauden puolesta? Kenties me siksi haluamme käydä rauhanneuvotteluja ja pyrkiä rauhaan, että kenenkään ei tarvitsisi (enää) uhrata lapsiaan/itseään toisten puolesta. Tässäkin kohtaa Jeesuksen uhri voi olla viimeinen, kertakaikkinen uhri, joka tuo meille rauhan.


SV 79 Tuomitse, Herra, tee niin kuin tahdot

Jaakko Löytty on tehnyt virren vuonna 1988, jolloin hän ja puolisonsa Kaija Pispa aloittelivat lähetystyöntekijöinä Senegalissa. Siellä hänen tehtäviinsä kuului toimittaa sereerin- ja wolofinkielisiä virsikirjoja ja jumalanpalvelusmusiikkia, jotka perustuivat paikalliseen kansanmusiikkiin eivätkä niinkään eurooppalaiseen katedraalilauluun ja urkusoittoon. Virsi on selkeä synnintunnustus, joka soveltuu hyvin myös jumalanpalveluksen lauletuksi synnintunnustukseksi. Sitä ei oikein voi ajatella Kyrie-hymniksi (Herra armahda), vaan sanoitus vastaa Jumalanpalvelusten kirjan synnintunnustusliitteen tekstejä (700-714).

Kahdessa ensimmäisessä säkeistössä veisaaja tunnustaa syntinsä ja rikkomuksensa, viimeisessä säkeistössä pyydetään armoa ja anteeksiantoa. "Tuomitse, tuomitse. Armahda!"
Mikä olisi tähän virteen sopiva synninpäästön julistava virsi?

SV 80 Ristin luona ankkurissa

Vuoden 1983 herättäjäjuhlat Oulussa vietettiin tunnuksen "Ristin luona ankkurissa" alla. Ilmeisesti Oulu satamakaupunkina halusi käyttää tällaista laivaliikenteeseen liittyvää kuvaa.

Runoilija And. Odel vaeltaa taas päämäärättömästi syntiviheläisyyden tunnossaan. Meri ja myrsky kuvaavat niitä vaikeuksia ja kiusauksia, joihin ihminen joutuu, jos tukeudu Jeesuksen ristinkuolemaan.

Myrskyn jälkeen kuitenkin seuraa yleensä tyyni ja aurinkoinen sää, kun tuulet ja pilvet väistyvät. Virsi on kuin piinaviikko ja pitkäperjantai, joka päättyy viimeisen säkeistön armon auringon säteisiin, pääsiäisen tyhjään hautaan ja enkelin sanomaan ylösnousemuksesta. Vielä viimeisessä säkeessä Ylösnoussut tulee ja vakuuttaa seuraajansa siitä, että kuolema on voitettu ja synnin valta kukistettu.

SV 81 Pitääkö täällä ruuatta

Tämä virsi veisattiin Vantaan herättäjäjuhlien vuoroveisuissa ja Jaakko Löytty kuvasi tätä virttä: "Miksi juuri tämä virsi on mielivirteni, saatatte vielä kysyä. Minäpä kerron. Ylensyöntiin ja kaikenlaisiin turhiin nautintoihin taipuvaisena tämä virsi herättää minussa nälkää armon perään. Se kertoo, mistä saan oikeanlaista ravintoa ja elämän vettä. Virsi opettaa sielua tyytymään Pyhän Hengen johdatukseen, että vain Vapahtajan luona vaeltaja voi viimein vaivansa unohtaa. Tämä virsi muistuttaa minua siitä, että olen kahden maan kansalainen, jalat tukevasti maassa samalla kun sydän kurottautuu kohti taivasta. Saan uudestaan ja uudestaan rukoilla virren sanoin Taivaan Herraa: 'Rakastamaan ja uskomaan / sytytä sydämeni'. Täällä Baabelin virtain vierilläkin saa turvapaikanhakija lohdutusta hänen voimastaan." Löytty viittaa Siionin virteen 9 "Olen maan päällä muukalainen" ja sen herättämiin ajatuksiin.

Kaiken kaikkiaan kaikissa kuudessa virressä toistuu jossain muodossa ajatus siitä, että Kristus on ainoa toivomme, Hänessä on pelastus, iankaikkisuus ja elämä. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa välittävät meille armona ja autuuden, jota ilman jäisimme synnin ja kuoleman valtaan, ikuiseen eroon Jumalasta.

Kun veisaa osaston Ahdistus virsiä, on hyvä, että sitä seuraa välittömästi Armo. Mutta ennen sitä meillä on vielä parin blogin verran virsiä kuvaamassa pienen ihmisen syyllisyydentuntoa suuren Jumalan edessä.

Leena Väyrynen-Si