Siionin virret 106-111

SV 106 En voi saada lepoa

”En voi saada lepoa maailmasta sielulleni.” Anders Odheliuksen virsi asettaa välittömästi alussa veisaajan eteen pietistisen maailmakielteisyyden perusasetelman: maailma on rauhaton ja levoton. Lepo ei löydy sieltä, vaan Jumalasta.

Maailmaan negatiivisesti suhtautuva uskonnollinen asenne löytyy sieltä täältä uskonnollisesta kielestämme ja Siionin virsistäkin. Sen pohjat löytyvät erityisesti Johanneksen evankeliumista.
Maailmakielteisyys niin virsissä kuin hengellisessä puheessa on eräänlaista teologista nuorallatanssia. Se korostaa Jumalan suuruutta, synnin todellisuutta ja ihmisen perimmäistä, luomiseen perustuvaa kutsumusta olla Jumalan yhteydessä. Toisaalta, maailmakielteisyys ei voi mennä liian pitkälle, jotta se pysyy linjassa vakiintuneen kristillisen opetuksen kanssa. Kristillinen kirkko on jo varhaisina vuosisatoinaan muotoillut harhaopiksi sellaisen opetuksen, missä materiaalinen todellisuus nähdään pahana tai jonkin muun kuin hyvän Jumalan luomana todellisuutena. Kristillisen käsityksen mukaan materiaalinen maailmakin on hyvän Jumalan luoma ja heijastaa jollakin tavalla myös ikuisuutta.

Maailmakielteisyys on ollut viime vuosikymmeninä voimakkaasti läsnä herännäisyyteen ja Siionin virsiin liittyvässä keskustelussa. Herännäisyyden parissa on ymmärrettävästi haluttu tehdä pesäeroa historiassa olleelle maailman kieltämiselle, joka on joillekin jopa aiheuttanut traumoja. On ollut selkeästi tarvetta korjausliikkeelle.

Tästä keskustelusta huolimatta kaikkea maailmaan kielteisesti suhtautuvaa puheenpartta ei ole Siionin virsistä viimeisimmässä uudistuksessakaan poistettu. Vaikka me joudumme katsomaan kriittisesti historiaamme, missä ihmisiä on painostettu sekä jaettu oikeisiin ja vääriin maailmakielteisyyden nojalla, on silti syytä pitää mielessä tätäkin traditiota, jossa maailma voi näyttäytyä viettelevänä, levottomana, turvattomana ja rauhattomana.

Mikäli kaikki nämä piirteet poistettaisiin uskonnollisesta puheestamme, näyttäytyisi uskomme vain rikkaiden ja hyvinvoivien länsimaalaisten uskona, jossa ei edes haluta kuulla siitä mahdollisuudesta, että elämä maailmassa voi mennä, ja monella meneekin, siihen jamaan, missä kaipaus tästä maailmasta pois, rauhaan ja lepoon, nousee päällimmäiseksi.

Näin voi käydä jopa meille itsellemmekin. ”Rauhan minulle hän suo, peittää armoon erehdykset”.


SV 107 Se autuas on aivan

Tämä Anders Odheliuksen virsi koki viimeisimmässä Siionin virsien uudistuksessa näkökulmamuutoksen. Vielä aiemmassa kokoelmassa virsi alkoi toteamuksella, jonka mukaan autuas ja siunattu on se, joka pienen lapsen lailla kiirehtää Vapahtajan luokse. Nykyisessä versiossa ei kiirehdetä, vaan autuaaksi todetaan hänet, joka Vapahtajan luona ”huoletta levähtää”. Rientäminen on vaihtunut paikallaan olemiseksi. (alkuperäisessä versiossa: ”som hwilar i ro, wid frälsarens fötter i barnligen tro”).

Molemmat kielikuvat, Vapahtajan luokse rientäminen ja hänen jalkojensa juuressa lepääminen, sopivat mainiosti lapsen toimintaan. Rientämisen poistaminen on kuitenkin tehty tietoisena valintana. Tämä virsi on monessa säkeistössä nimenomaan Jumalan armossa lepäämisen virsi. Siina monin kielikuvin vakuutetaan, kuinka Jumalan lapsi voi levätä hänen armossaan.

Ehkä meille olisi hyvinkin tarpeellista huomata paremmin, että uskossa ja Jumalan yhteydessä ei ole niinkään kyse rientämisestä ja tekemisestä, vaan levosta.


SV 108 Minun päiväni paljon kantaa

Tämä Mika Nuorvan Siionin virsien lisävihkoon vuonna 2005 tullut virsi on noussut melko suosituksi virreksi seuroissa. Virren kertosäe vakuuttaa Jumalan kaikkivaltiutta ja hänen voimakkuuttaan. Tämähän on kauhistuttavaa ja pelottavaa.

Luulen kuitenkin, että virsi tuo usein meille veisaajille Jumalan vallasta ja voimasta esille toisen puolen: kun oma voima ja valta ei riitä, on armollista, että Hänellä on voima ja valta.


SV 109 Olen, syntinen, painojen alla

Tämän virren kirjoittajaksi on merkattu Bengt Björn ja virren julkaisuajankohdaksi 1745. Siionin virsien perusjuurena on Tukholman herrnhutilaisten 1740-luvulla tekemä Sions Sånger kokoelma. Sions Sångerista peräisin olevien Siionin virsien julkaisuajankohdaksi useimmiten on uusimmassa Siionin virret -kokoelmassa merkattu virren sanoittajan perään joko vuosi 1743 tai 1745. (Mikäli virren tekovuosi on tiedossa, merkitsee sanoittajan perässä oleva vuosiluku sitä. Useimmiten tekovuosi ei ole tiedossa, jolloin merkitään julkaisuvuosi)

Tämä kahtalaisuus Sions Sångerien julkaisuvuosissa johtuu ko. kokoelman kahtalaisesta julkaisusta. Herrnhutilaiset julkaisivat Sions Sångerien ensimmäisen osan vuonna 1743 (Första samling). Tässä julkaisussa oli yhteensä 90 virttä. Kokoelma sai jatkoa vuonna 1745, jolloin julkaistiin kokoelman toinen osa (Andra samlingen), yhteensä 130 virttä. Mikäli nykyisessä kokoelmassa Siionin virren kirjoittajan perässä on vuosiluvut 1743 tai 1745, on virsi silloin peräisin alkuperäisestä Sions Sånger -kokoelmasta. Vuosiluku paljastaa, kummassa osassa virsi on julkaistu.

Ilmeisesti kahdesta kokoelmasta veisaaminen oli hankalaa. Pian Tukholmassa haluttiinkin päästä yhteen kokoelmaan. Vuonna 1747 julkaistiin yhdistetty kokoelma (Bägge samlingarne), johon päätyi yhteensä 223 virttä. Tässä vaiheessa kokoelma sai siis vielä sisäänsä toistakymmentä uutta virttä. Tämä kokoelma on se, jota Elias Lagus käytti suomentaessaan Siionin virret (julkaistu 1790).

Siionin virsien historian harrastajat ovat itselleen haalineet antikvariaattireissuiltaan Ruotsista Siionin virsien ruotsinkielisiä laitoksia. Vuonna 1747 julkaistusta Bägge samlingarnesta otettiinkin seuraavina vuosikymmeninä useita painoksia, ja sen käsiin haaliminen ei ole hiukan ruotsin kieltä osaavalle antikvariaattiharrastajalle mahdoton tehtävä. Sen sijaan ensimmäinen ja toinen osa vuosilta 1743 ja 1745 ovat harvinaisempia. Kyseisiä kokoelmia en itse ole nähnyt muuta kuin Tukholman kuninkaallisen kirjaston sähköiseen muotoon digitoimasta versiosta.

Ruotsinkielisiin Siionin virsiin pääsee kuitenkin käsiksi, vaikka kyseistä kirjaa ei hyllystä löytyisikään. Google on digitoinut kaikkien käytettäväksi Sions Sångerin (Bägge samlingarne) vuoden 1810 painoksen ja julkaissut sen Google Booksissa. Valitettavasti Google ei ole osannut tulkita muinaista fraktuuraa oikein. Siksi ko. kirja löytyy internetin syövereistä kirjoittamalla hakusanaksi ”Sions Tanger”.

Tämä Siionin virsi 109 on Bengt Björnin kirjoittama ja se on julkaistu Sions Sångerin ensimmäisessä osassa vuonna 1743. Monet Siionin virsien kirjoittajat olivat hyvin nuoria, vähän yli 20-vuotiaita, kun he tekivät näitä virsiä. Björn oli tässä joukossa poikkeus. Hän oli jo yli 40-vuotias, kun tämä virsi julkaistiin.


SV 110 Ristillä loppuun asti

Tämä Lars Nybergin virsi oli edellisessä Siionin virsien kokoelmassa osastossa Juhla-ajat. Se oli sijoitettu pitkäperjantaivirsien joukkoon (edellisessä kokoelmassa jaettuna virsiin 45 ja 53). Siionin virsien osastot ovat hiukan vaihdelleet eri laitosten mukaan. Monissa Siionin virsissä puhutaan Jeesuksen kärsimisestä ja kuolemasta. Historiassa joitakin Siionin virsiä on päätynyt pitkäperjantaivirsien joukkoon, vaikka alun perin ne olisivatkin olleet jossakin muussa, uskonkilvoituksen jotakin vaihetta kuvastaneessa osastossa.

Tämä virsi kuitenkin noudattaa toisenlaista kulkusuuntaa. Se on nykyisessä kokoelmassa ensimmäistä kertaa siirtynyt pois kärsimysvirsien osastosta, osastoon Armo. Virressä on edelleen voimakas liittymäkohta Kristuksen kuolemaan. Tästä kuolemasta nousee vahva armon ja Jumalan rakkauden vakuutus. Tästä Jumalan armon vakuutuksesta johtuen virsi päädyttiin liittämään osastoon Armo. Ehkä näin virsi voisi löytää tiensä peremmin myös pääsiäisajan ulkopuolisiin seuroihin.

Virren lopussa on armon kerjäläisten jumaluusoppi, joka on minua aina puhuttanut:

Näin olkoon tästä lähin
uskoni oppini:
myös viimeinen ja vähin
saa olla omasi.


SV 111 Laupias Jeesus parantaa

Siionin virren 111 neljännessä säkeistössä virsi vie yhtäkkiä katsomaan Pietaria. Koko virren keskeisenä teemana on vakuuttaa omaa turmeltuneisuuttaan ja syntisyyttään kauhistuneelle Jumalan armoa. Tähän teemaan sopii erinomaisesti ekskursio Pietariin, erityisesti Pietarin pelkuruuteen Jeesuksen kärsimyshetkillä. ”Koska hän armahti ja sääli myös kieltäjäänsä, hän voi armahtaa myös sinua”, vakuuttaa virsi veisaajalle.

Siionin virsissä siellä täällä liitytään jonkin Raamatun henkilön tilanteeseen tai elämään. Raamatun henkilöt ovat erinomaisia esikuvia meille kristityille. Kun katsomme niitä ihmisiä, joita Jeesus kohtaa, tai joita Jumalan kansan vaelluksella on Raamatun lehdillä mukana, emme löydä sieltä yhtään täydellistä ja puhtoista vaeltajaa. Kaikilla on vikansa, puutteensa ja hairahduksensa. Kaikki ovat armon varassa. Vaikka uskomme peruskirja sisältää epätäydellisten ihmisten kavalkadin, miksi ihmeessä me usein tunnumme itseltämme ja ehkä huomaamatta myös toisilta vaativan täydellisempää ja nuhteettomampaa Jeesuksen seuraamista?

Entistä enemmän kristillisestä uskosta pitäisi meidän osata tuoda esiin tämän virren välittämää sanomaa: juuri epätäydellisyys on Jumalan silmissä kaunista.

Ken tuskiensa tunnossa
kauhistuu turmelustansa,
sen Jeesus etsii, nostaa.

Kalle Hiltunen