SV 112 Nyt tuhlaajapoika jo nouse ja käy
Tämän virren kohdalla ajatukseni ja muistoni siirtyvät sekunnissa herkän nuoruuteni Aholansaareen. Siellä ne asettuvat pitkästä aikaa hämärään ja savuntuoksuiseen Paavon pirttiin. Tätäkin Siionin virttä veisattiin seuroissa ja nuorisokokouksissa.
Veisaaminen ei silloin, eikä nytkään, tämän virren kohdalla ole mahtipontista jylinää. Se on maltillista, arkaa ja hiljaisen äänen haurasta hyrinää.
Minulle virsi kertoo oikeasta tuhlaajapojasta, ei vertauksen seikkailijasta. Nyt nouse, nyt käy! Levottoman olon taustalla olevat syyllisyydentunne, häpeä ja jonkinlainen neuvottomuus ovat tuoneet usein haaveen jostakin, jossa minut hyväksytään ja minua rakastetaan. Ehkä silloin pystyisin itsekin ymmärtämään minua ja kulkuani.
Virressä on kaunis sävel ja armahtavat sanat. Hän hoitaa rakkaudellaan. Armahduksellaan. Pois pelko. Hän auttaa. Niin huonoa ei, jonka hylkäisi hän, kun syytä ja syntiä karttuu. Hän kyynelet kuivaa ja suo elämän…
Siionin virsistä voi noukkia säikeitä Raamatun kirjoituksiin. Tuhlaajapoikavirsi on jo sellaisenaan kertomus Raamatun pojasta, monille veisaajalle tosi, ei vertaus. Tuhlaajapojan kotiinpaluussa juhlittiin ja syötiin häränpihviä, tässä virressä viitataan häävaatteisiin, jotka tuovat mieleen taivaalliset juhlat perille päässeille. Jeesuksen risti ja ryövärin taakka tuovat tuulahduksen Golgatalta. Matkalla aukeava helvetin tie ja armahdus muistuttavat kadotuksesta ja pelastuksesta. Aaltoihin uppoava on sulan veden päällä kävelyä yrittänyt Pietari ja vetten päällä kulkija on Jeesus.
Minä itse tunnen syyllisyyden. Minä tiedän kipeimmät tuntoni kohdat. Minulle tämä on lempeä virsi. Se ei syyllistä. Se ei osoittele.
Sitä joskus mietin, mitä ja milloin Jeesus korjaa. Korjaako Hän vaivaiset ja syntiset pois jostakin huonosta tai vaarasta? Vai korjaako Hän meidät paremmaksi? Korjaako Hän nyt ja silloin tällöin elämäni aikana vai kertarytinällä sitten lopuksi?
SV 113 Herran eteen käykäämme
Tämä virsi ei ole ollenkaan muuttunut viimeisessä Siionin virsien uudistuksessa. Se on todettu hyväksi sellaisenaan.
Veisatessa tsempataan yleisellä tasolla kasvotonta ihmisporukkaa Herran eteen, jokainen, muut, etsivät, parannukseen pyrkivät, syntinen, me. Tavoitteena on käydä Herran eteen, tunnustaa synnit ja päästä osalliseksi rannattomasta armosta.
Minulle virren hyvyys / pyhyys näyttäytyy erityisesti kahden henkilön hahmossa. Molemmista kerrotaan myös Raamatussa. Kummankaan elämäntila, osaamattomuus eikä voimattomuus ei luo oivallusta lähteä liikkeelle armoa kohti. Evankeliumeissa kerrotaan, kuinka Kristus itse tuli heidän lähelleen, aivan vierelle kertoen armollisia sanoja.
Kristuksen kohtaaminen pienen lapsen ja ristin ryövärin kanssa ovat rohkaisevia kertomuksia minulle. Kristus etsii ja kohtaa myös meitä, jotka koemme ihmisten joukossa jäävämme piiloon.
”Aivan yksinkertaiset, pienten lasten kaltaiset, olkaamme nyt kaikki me, jotka Herraa etsimme.”
”Syntinen ei Jeesukseen turhaan turvaa vammoineen. Ristin luona päästetään ryövärikin synnistään.”
Edellisessä Siionin virsien kirjassa tämä virsi oli Juhla-ajat-osastossa pääsiäisvirsien kohdalla. Uudessa Siionissa se löytyy Armo-osastosta. Virsi on Kristuksen armon virsi.
Raamatussa huomaan Herraan eteen tulemiseen ainakin kaksi syytä. Ensimmäinen on siunaus ja kaikenpuolinen menestyminen, esim. Snl 16:3. ”Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmasi menestyvät.” Siionin virsien motiivi on ihmisen ja Kristuksen kohtaaminen, ja siihen liittyvä sovitus ja anteeksisaaminen, esim. Heb. 4:16. ”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.”
SV 114 Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan
Tämän virren veisaaminen päätyy joskus ”penkin alle”. Virren voi aloittaa mahtipontisesti, korkealta ja isoon ääneen veisaten. Silloin se etenee aivan hyvin puoli lausetta. Mutta ainakin minulle tulee seinä vastaan jo ensimmäisen lauseen loppuosassa. Alhaalla, toisella apuviivalla asti käynyt sävel nousee oktaavin huippuun, jonne on vaikea päästä. Veisuu muuttuu toivottomalta kuulostavaksi huutamiseksi, kasvot punaiseksi ja olo noloksi. Virsi loppuu alkuunsa ja on aloitettava uudelleen, tarkasti oikea aloituskorkeus varmistaen.
Helposti käy myös niin, että viiden säkeistön virressä ääniala laskee ja kolmannen, neljännen säkeistön kodalla veisataan jo niin matalalta alimmat nuottikuvat, että harva sinne pääsee!
Musiikillisesti kaunis, mutta myös vaikea virsi!
Nyt uusitussa virressä minun veisaamistani helpottaa uudet nuotteihin merkityt pari apuniekkua entisten niekkujen lisäksi.
Virsi on rukoilevaisen herätysliikkeen virsi Halullisten sielujen hengellisten laulujen kokoelmasta vuodelta 1790. Sieltä se on kulkeutunut Malmivaaran Siionin virsiin 1893 ja pysynyt suosittuna virtenä myös körttiväelle. Pekka Kivekäs on tehnyt pro gradu -tutkielman Halullisten Sieluin Hengellisistä Lauluista ja todennut "koko kirjan syntyneen herätyksen riemun pakottamana". Heränneiden ymmärrystä pinenestä ihmisestä suuren Jumalan vierellä kuvaa erityisesti viides säkeistö:
Jeesuksen rakkaus kaikille riittää.
Heikon hän hoivaa ja ahdistuneen.
Hellästi kantaa hän sen, jonka löytää,
kyynelten laaksosta kirkkauteen.
Vaivojen tiellä
Herramme kiellä
rakkauttansa ei raadolliseen.
SV 115 Kaikkivoipa Kuninkaani
Harrastan tarinoitten kirjoittamista ja kertomista. Tämä virsi on minulle Siionin virsien selkein tarina. Tämä tarina on kaksijakoinen.
Tarinan alussa olen jossakin, pienenä ja pelokkaana, jostakin syystä syyllisyyttä kokien. En edes tiedä, missä olen. Sen tiedän, että tilanteeni ei ole oikein. On ahdistava, levoton olo. Virressä veisataan Kaikkivoivasta Kuninkaasta, mutta en tiedä edes sitä, kuka kuningas on.
Aavistan, että hän on Jumala. Mutta onko hän Jeesus Kristus, ihmiseksi tullut Jumala? Hän, jolle oli annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän, jonka sanottiin olevan juutalaisten kuningas.
Tai onko hän kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki? Tunteeni sanoo, että Jumala on koko olemuksessaan, koko kalustolla, liikkeellä. Hän tietää salaiset ajatuksenikin. Hän pitää kaikki vallassaan; kuninkaat, ruhtinaat ja minun sydämeni kovuuden. Jumala näkee kaiken ja musertaa kaiken, mikä ei ole hyvää.
Olen ahdistunut, koska minä haluaisin olla Jumalan luoma, jossa on myös hyvää, kehittymiskelpoista ja kaunista. En haluaisi koko elämäni olevan synkkää ja epäonnistunutta!
Minulla virren alussa näyttäytyy ankara, kaikkinäkevä ja tuomitseva Jumala.
Mutta virren loppusäkeistöissä juoni muuttuu. Katse siirtyy vihaisesta Jumalasta minun tilanteisiini. Tarina kertoo minun harhailevan eksyneenä tiettömään viidakkoon. En tunnista, onko viidakko oikea, vai suomalainen metsän erämaa tai urbaani betonitiheikkö. Oikeasti nautin luonnosta ja metsästä, mutta tässä tarinassa olen hukassa. Ei ole polkua, ei tietä.
Säkeistöissä 3–6 minulle, eksyneelle ja apua tarvitsevalle, näyttäytyy lempeä Jumala. En tunnista maastoa, en osaa mennä, en tiedä. Tarina jotenkin johdattaa viimeisen säkeistön tilanteeseen; saavun Jeesuksen luo. Hänelle saan jättää kaiken.
Edellisessä Siionin virsien laitoksessa tässä oli vielä yksi säkeistö. Sitä käytettiin paljon ruokavirtenä ja sitä vieläkin veisuutan vanhoilla sanoilla leireillä ja vastaavissa tilanteissa. ”Oikeutta puuttuu multa pyytää sulta lasten leipää, Kuningas. Rakas Herra, suothan murun, pidät surun päivistäni, laupias.” Tuo säkeistö on uudessa Siionissa siirretty osaksi ehtoollisvirttä 102.
SV 116 Nyt kuule kutsuvasti
Tämä virsi poikkeaa kokemukseni mukaan muista Siionin virsistä kevyenkepeän sävelmän johdosta. Sitä on helppo laulaa nopeahkolla tempolla, mutta virren voi myös veisata etenemällä hitaammin ja vakaasti. Joskus olen ajatellut, että tämän virren tahtiin voisi myös tanssia!
Virsi on siirtynyt muuttumattomana edellisestä Siionin virsien laitoksesta tähän uuteen kokoelmaan. Muistan virttä veisatun Aholansaaressa valtakunnallisissa nuoriskokouksissa 1970-luvulla sen ajan uutta virsikokoelmaa opetellessamme. Ajattelin silloin, että tämä on herätysvirsi. Ei ajatukseni ole siitä ajasta muuttunut, sillä vieläkin koen tämän virren olevan kutsu parannukseen.
Kun pohdin tämän virren menoa uudempien herätysliikkeiden ja helluntaiherätyksen lauluihin, huomaan eroavaisuuden. Lauluissa tullaan hyvin lähelle ihmistä ja hänen henkilökohtaisuuksiaan, ihmisen tekoja ja syntejä.
Tämä Siionin virsi lähestyy ihmistä toisesta näkökulmasta. Virsi ikään kuin tietää veisaajan elämän tilanteen, syyllisyyden ja häpeän. Virsi ei kaivele niitä esille, vaan tutkii ihmisen tuntoja. Itkuista oloa, nuoruuden kaunista hetkeä, toiveita, onnen kaipuuta, turvattomuutta ja kaipausta. Ihminen tuntee kaipausta Jumalan lähelle ja ikävää taivaaseen.
Sanojen toinen huomio keskittyy Jeesukseen. Virsi kertoo monella tavoin Jeesuksen hyvyydestä. Viimeinen säkeistö tuo esille sen, että herätyksessä ja parannuksen teossa on kysymys Jumalan teosta. Jumala kääntyy ihmisen tykö ja kantaa.
SV 117 Kun luottamuksen kadotan
Kahden pirteän säikeen virsi!
Säie 1: Vanha Saksassa alkunsa saanut sävel on mainittu toisinnoksi Kalajokilaaksosta. Kotiseudultani on muutama virsi Siionissa. Niiden veisaaminen on aina hyvä kokemus.
Säie 2: Leena Ravanttin sanat tässä virressä sopivat hyvin urbaaniin aikaan. Niissä sanoissa on mukana vahva herännäisteologia.
Erityisesti toinen säkeistö tuo esille seikan, joka on uskomaton tai epäilyttävä. Moni kysyy onnettomuuden, ahdistuksen ja tuskan aikana: ”Missä olit Jumala?” Se on oikea tunne ja kokemus, että Jumala on unohtanut ja kääntänyt selkänsä.
Virsi muistuttaa sanan lupauksesta: ahdistus ja tuska eivät irrota Jumalaa ihmisestä! Vapahtajaan ja ristin salaisuuteen saa turvata. Hän elää vierellä kauhuissakin!
Mauno Nivala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti