Siionin virret 226-231

Kaikki seuraavat lyhyesti kommentoimani virret ovat Siionin virsien iltavirsiä. Niiden luontainen veisuupaikka on yleensä iltaseurojen päätteeksi. Lapsuuden kodissani Ylistaron Untamalassa iltavirsi tai kaksi veisattiin aina, kun kyläily oli päättymässä ja vieraat lähdössä kotimatkalle. Omassa perheessäni tätä tapaa on osannut noudattaa enää harvakseltaan. Silloin kun niin on menetelty, on siitä jäänyt hyvä mieli. Iltavirret soisivat luontevasti myös lasten kanssa veisattavana iltarukouksena tai sitten yöpöydällä olevasta kirjasta luettuna iltarukouksena. Kaikissa virsissä asia on paikallaan.

SV 226 Nyt kiitän, Herra, kaikesta

Tämä Ulrika Sofian Nordencreutzin iltavirsi on alun perin 11-säkeistöinen. Alkupään säkeistöt ovat syvää itsetutkistelua ja rippiä (nykyään SV 223). Säkeistöstä seitsemän säkeistöön yksitoista virsi puhkeaa kiitokseen ja esirukoukseen. Nämä kaikki säkeistöt ovat yhä tallella virressä ”Nyt kiitän, Herra, kaikesta”, ja hyvin tunnistettavina. Samoin myös alkupään säkeistömäärä vastaa alkuperäistä. Tästä virrestä ei siis ole 280 vuodessa mennyt yksikään säkeistö hukkaan. Pidän sitä laadukkaan virren yhtenä merkkinä.

Naiset ovat muutenkin iltavirsien mestareita. Tuon aikaisista rooleistaan johtuen he ovat olleet ehkä juuri niitä, jotka ovat lapsia nukkumaan laittaessaan taipuneet vuoteiden ylle ja virittäneet rukoukseksi iltavirren. Päivän arkiset tapahtumat, taustalla olevat huolet ja pelot sekä toive rauhallisesta levosta pukeutuvat rukouksiksi, jotka resonoivat ja värähtelevät läpi vuosisatojen.

Virren sanoma on ytimekäs: Kiitos Jumala kaikesta hyvyydestä, jota olet tänäänkin antanut (1), siunaa minut varioimaasi uneen (2) ja anna levollinen yö, niin että nousen taas uuteen aamuun (3). Suo tämä kaikille muillekin ihmislapsille (4) ja pyhille, jotka tuomme nyt kiitoksemme eteesi Kristus tässä ja kerran uudessa elämässä (5).

Virren nuottiin on lisätty kaksi ”pikkuniekkua” totun lisäksi. Nämä niekut huomasin ensimmäisen kerran vasta ollessani Raudaskylän opistolla jo töissä joskus 1990-luvun loppupuolella. Seuroissa vieraileva, naapurikylältä tullut, Arvi Ruuttunen veisasi ne kirkkaasti ja kauniisti silloisen nuottikuvan sekaan ja jäin sitä seurojen jälkeen ihmettelemään. Kotopuolessa Haavion laitoksen nuottikuvat ohjasivat veisuuta. Kalajokilaaksossa oltiin tässä suhteessa kurittomampia. Ja hyvä niin, tämä perinne on siirtynyt nyt takaisin nuottikuvaan eikä se katoa ihmisten mukana heidän mennessä majoilleen.

SV 227 Mua siipeis suojaan kätke

Seuraavat kaksi virttä, numerot 227 ja 228 tulee käsitellä yhdessä. Ne muodostavat peilikuvan sille, mihin Siionin virsien osalta on sävelten kohdalla totuttu: yhdellä runolla voi olla kaksi sävelmää. Tässä tapauksessa yhdellä sävelmällä on kaksi vaihtoehtoista runoa: entiselleen jätetty (227) ja kielellisesti uudistettu (228).

Mua siiipeis suojaan kätke on seuraliikkeen keskuudessa osattu veisata kokonaan ulkoa. Tämä kertoo sekä vahvasta käyttöperinteestä että sisällöllisestä puhuttelevuudesta. Virsi on muodostunut eräällä tavalla ikoniseksi, pysyväksi, vähän kuin Maamme-laulu. Virsiuudistuksen yhteydessä tietysti lähtökohta on, että kaikki virret pyritään uudistamaan samoilla periaatteilla. Poikkeuksen sääntöön helposti tekevät kuitenkin virren 227 kaltaiset järkäleet. Kun uudistusprosessissa arvioitavaksi tarjottiin tästä virrestä tehtyä uudistettua sanamuotoa, kävi palautteen perusteella hyvin selväksi se, että ”antaa olla entiselläns’ vaan” (kuten Turussa päin sanotaan).

Hallitus päätti, että virsi jää uudistamattomana totuttuun muotoonsa.

SV 228 Suojaasi minut peitä

Jaakko Löytty oli tehnyt virrestä ”Mua siipeis suojaan kätke” uudistetun version, joka siis uhkasi palautua pöytälaatikkoon. Uusilla, käsitettävimmillä ja laajemmilla kielikuvilla uudistettu versio sai kuitenkin uuden mahdollisuuden.

Syyskuussa 2016, aivan uudistuksen ollessa loppumetreillä, Aho­lansaaressa järjestetyssä körttiforumissa kehkeytyi uu­distusta käsittelevässä keskustelussa ehdotus ottaa mukaan myös Löytyn uudistama versio. Tätä ajatusta puolsi pari painavaa näkökohtaa. Ensinnäkin se, että jo nykyisessä muodossaan virsi (227) on kohta 100 vuotta sitten viimeksi uudistettu (1938). Jos Siionin virsissä se jätetään nyt uudistamatta, seuraavan kerran siihen palataan vasta vuosikymmenien kuluttua ja sen uudistaminen on silloin yhä vaikeampaa – tai poisjättäminen todennäköisempää. Siksi uudistajien velvollisuus on uudistaa virsi nyt. Toisen, luovan ja hieman yllättävän idean esitti muistaakseni Kustaa Kujanpää Lapinlahdelta. Hän totesi kompromissiesityksenä, että haittaako se mitään, jos noin lyhyt virsi on kokoelmassa kahtena versiona – uutena ja vanhana.

Mielestäni tämä ajatus oli monellakin tapaa nerokas: se antaa kuvan siitä, mitä uudistuksessa yhden virren kohdalla voi tapahtua. Toisekseen, se mahdollisti myös uudistetun virren mukaan tulon. Ja kolmanneksi, se toimii perusteena tulevaisuudessa arvioida, kumpi virren versioista pysyy elävänä ja käytössä. Tuttu virsi saa näin mahdollisuuden muokkautua käyttäjien käsissä suuntaan, jota ei ole ennalta määritelty.

Mitä muuten tulee kyseisen virren uudistamisen ympärillä käytyyn keskusteluun, se kiteytyi kysymykseen, halutaanko Jeesukselta leikata siivet – tai ainakin kielikuvat Jeesuksen (kanaemon) siivistä. Siionin virsissä on kielikuvia Jeesuksen suojaavista siivistä (SV 30:3, 224:3), vaikka ne olisivatkin tästä virrestä kadonneet.

Itselläni elää vielä monissa yhteyksissä havaintona se, että tätä virttä ulkoa joukolla veisatessa eivät kaikki veisaakaan Haavion laitoksen sanoilla, vaan vielä vanhemmilla Wilhelmi Malmivaaran suomentamilla sanoilla: ”Suojaavat siipes, Jeesus, mun päällen’ levitä”.

Mielenkiintoista on nähdä, mihin suuntaan tämä useina suomennoksina ja uudistuksina levinnyt, vuonna 1866 ensimmäisen kerran (ruotsinkielellä) julkaistu, virsi lähtee muokkautumaan. Seuraavan kerran siihen joudutaan ottamaan kantaa todennäköisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjaa uudistettaessa.

SV 229 Taas päivän kirkas valo

Anders Odheliuksen iltavirsi on Siionin virsien ”raskasta kalustoa”. Se on supistunut vuosisatojen saatossa vain kahdella säkeistöllä nykyiseen muotoonsa. Virren säkeistöt 4 ja 5 ovat kokeneet uudistuksien (Malmivaara, Haavio) eri vaiheissa ilmaisullisesti eniten muutoksia alkuperäiseen tekstiin nähden, mutta näissäkin muutoksissa voi perustellusti nähdä ajatuksen kirkastuneen. Laguksen suomennoksessa (1790) evankeliumia on se, kun ”tuomari on tuttava”. Kaija Pispa laittaa tuhlajaapoikakertomuksen tuomaan saman evankeliumin ”kun isä rientää vastaan /syleillen omaa lastaan…”. 

Tämä iltavirsi sisältää monelle muullekin Siionin virrelle – erityisesti 1700-luvun virsille – tyypillisen ”sielupuheen” kaavan. Virren ensimmäinen säkeistö rakentaa laajan luomakunnan näyttämön – tässä auringon laskun draaman. Sen jälkeen hiljaisuuden koittaessa tila raivataan ihmisen sisällä olevalle oman sielun kehottelulle: ”Vaan, sielu, muista…” (2 säk.). Virren kolmas säkeistö jatkaa puhetta omalle sielulle. Se ei ole yleistä toisille suunnattua varoittelua: ”Siis [sielu] pidä mielessäsi, tulevaa lähtöäsi…”. Virren viides säkeistö johdattaa sielun – ja koko ihmisen – rauhoittumaan Jumalan lupausten äärelle.

Itse olen kokenut Siionin virsien iltavirret samaan aikaan hyvin valoisiksi ja rauhoittaviksi. Niissä on jotakin samaa syvää turvaa kuin mitä lapsi voi kokea vanhemman lukiessa iltasatua, hyräillessä yhteisen iltalaulun ja lausuessaan rukouksen.

SV 230 Sinun luoksesi, Jeesus, nyt tulla suo

Aukusti Oravalan kerrotaan kirjoittaneen tämän iltavirren Vanhan virsikirjan iltavirren (Päivä nyt ehtii ehtoollen, nyt VK 554) sävelmään, mutta runsastavuisempana johtuen sävelmän niekkumäärän kasvusta körttiläisten käytössä.

Sanomaltaan virsi on selkeä ja puhutteleva. Levolle käymisen askareissa ihminen hiljentyy Herransa eteen, tunnustaa päivän rikkomuksensa ja toivoo anteeksiantamusta, jotta voisi olla sekä hengeltään levollinen että saisi fyysisesti levätä. Jokainen nukkumaan meno on myös pieni muistuma kuolemaan nukkumisesta, siitä muistuttaa vielä jokaisen säkeistön lopussa kertautuva pyyntö ”Suo loppu kerran kuolossa autuas.”

Tämä Oravalan virsi tuli vuonna 2005 hyväksyttyyn Siionin virsien lisävihkoon. Se otettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjasta (1986) muuttamattomana. Uudistusprosessissa kirkon virsikirjan kautta Siionin virsiin tulleet virret on pääsääntöisesti jätetty uudistamatta. Perusteluna tässä on vahvimmin se, että virsi on ”lainaa” toisesta kokoelmasta ja sitä ei lähdetä tästä syystä eriyttämään. Omistajuus uudistamiselle on vahvemmin niiden virsien kohdalla, jotka ovat päätyneet Siionin virsien kautta kirkon virsikirjaan.

SV 231 Kuin lintu lentäen

Johan Kahlin 12-säkeistöinen iltavirsi aloitti vuoden 1745 Siionin virsien ehtoo-osaston virret. Jos iltavirsiä leimaa yleensä rauhoittuminen ja valoisuus, tämä Kahlin virsi läpeensä oman sisimmän ruotimista ja velan tuntua, riittämättömyyttä, heikkoutta. Virsi on pituutensa takia ja aiemmin jaettu kahdeksi osaksi. Nykyisissä Siionin virsissä tämän nyt nelisäkeistöisen virren ”jatko-osa” on SV 224 ”Pois pyyhi velkani”. Molemmat virret ovat Mika Nuorvan uudistamia.

Iltavirren tehtävänä on lopulta rauhoittaa. Se antaa sanat puhua päivän kuormat pois mielen päältä. Se antaa sanat sydämen kivulle ja kaipaukselle. Niin tämäkin virsi tekee.

Mieleeni nousee yhdet seurat, jolloin virren viimeinen säkeistö oli pakko veisata, mutta niin tehdessämme ajatukseni eivät lainkaan rauhoittuneet vaan päinvastoin aktivoituivat. Nuo seurat olivat Körttikodilla keskiviikkona 28.9.1994. Olimme aamusta pitäen saaneet uutisia Estonia-laivan kohtalosta ja sadoista kuolonuhreista. Erityisesti (Haavion kokoelman virren 237) viimeinen säkeistö pysäytti: ”Kun ilta ennättää / suo, etten syntiin jää / vaan pahuus päivän myötä / pois riisu ennen yötä, / selkäsi taakse heitä / ja armon mereen peitä.” Virren vaiettua mieleen ei noussut tyyni armon meri, vaan kylmä, syysmyrskyn piiskaava tuhansien ihmisten hauta.

Virren kirjoittajan, Johan Kahlin, kohtalo oli myös karu. Hän hukkui 25-vuotinaana, syysmyrskyssä 6.9.1746 Tukholman edustalla (Sandhamn) 248 vuotta ennen Estoniaa. Jälkeensä hän jätti mittavan määrän ihmisen sielunliikkeitä kuvaavaa kestävää virsirunoutta. 

Jukka Hautala