Siionin virret 40-45

40 On ahdas, kaita taivaan tie

Suunnitelmansa korjata heränneiden eniten käyttämän lauluaineiston Wilhelmi Malmivaara julkisti lehtensä Hengellinen Kuukauslehti (HK) heinäkuun numerossa 1890. Ensilehdillä oli hänen muokkaamansa   8-säkeistöinen arkkivirsi On ahdas käydä taiwaan tie. Otsikkona oli ”Ahdistetulle”.

Tästä virrestä alkoi virallisesti Malmivaaran suorittama, eri herätysliikkeitten yhteisesti käyttämien laulukirjojen Sionin Wirret (SW) ja Halullisten Sielujen Hengelliset Laulut (HSHL) uudistaminen ja yhdistäminen heränneiden omaksi kokoelmaksi. Tosin hän oli jo lokakuun HK:ssa 1888 antanut näytteen runollisista harrastuksistaan julkaisemalla lehdessä virren Sanas´, Herra, kutsuu luokses´ meitä (SV 2016, 32:1-8. VK 1986, 371:1-8).

Ahdistetulle oli näyte ”helläwaroin” tehdystä mukailusta lehden lukijoille tuttuun virteen. Virren tekijä on tuntematon suomalainen. Runo julkaistiin jo 1790 arkkivirressä Kaxi Hengellistä Wirttä ja liitettiin myöhemmin HSHL:n laajennusosaan, nro 149:1-8:

1.    Ahdas ja kaita on taiwaan tie  Ja ohdakkeilla täytett´,
Waan, rakas sielu, tiedä se, Sen alla on kruunu kätkett´,
Yks ihana taiwas, riemu siell´, Waan täytyy ensin ristin tiell´
Käyd´, ennen kuin saat kruunun.

Tästä virrestä tekemänsä oman versionsa yhteyteen Malmivaara liitti huomautuksen: ”Mukailu suomalaisesta arkkiwiisusta. Kun on aikomukseni, jos Jumala suo, toimittaa painosta ne `Sionin wirret` ja `Heng. Laulut`, joita kotihartaudessa enin käytetään, kielen puolesta helläwaroin korjattuina, julkaisen tämän näytteeksi ja soisin saawani kuulla tuosta hankkeesta lukijan arwostelua.” (HK 1890, 97.)

1.    On ahdas käydä taiwaan tie  Ja ohdakkeita täynnä,
Waan warmaan woittohon se wie  Sen, jok´ on sitä käynnä;
Jos ristin tieltä eksytään  Ei taiwaan riemuun päästäkään,
Ei kruunatuiksi tulla. (Malmivaara)

Kokoelmaansa (SV 1893, 113:1-8) Malmivaara korjasi ja muokkasi virttä lisää. Virsikirjan lisävihkoehdotuksessa (1923, 188:1-8), mitä koskaan ei hyväksytty kirkolliskokouksessa, virsi sisälsi kaikki säkeistöt. Vuoden 1938 VK:ssa säkeistöjä oli kaksi vähemmän (429:1-6). Haavion kokoelmassa (SV 1971, 156:1-6) tyydyttiin virsikirjan tekstiasuun ja säkeistömäärään.

Tauno Väinölän mukaan (Virsikirjamme virret 2008, 381) nykyinen virsi (VK 1986, 364:1-6) kuuluu varsinaisiin perusvirsiin. Se tarjoaa meditaation Jeesuksen vuorisaarnan puheeseen (Matt. 7:14) ahtaasta portista ja elämään vievästä kapeasta tiestä.

Virsi on tyypillinen matkamiehen virsi. Sillä on yhtymäkohta John Bunyanin tunnettuun teokseen ”Kristityn vaellus tästä maailmasta tulevaan”. Vaelluksella joudutaan kantamaan ristiä, mutta ”on siinä armo verraton, kun Herra kuormaa antaa”.

On pakko kysyä, miksi tämän perusvirren VK:ssa oleva, täysin ymmärrettävä teksti ei tyydyttänyt Siionin virsien uudistajia. On tehty joitakin, täysin tarpeettomia muutoksia, jopa huononnuksia. Ketähän vastaan toisen säkeistön ristin kantamisessa neuvotaan taistelemaan uskomisen sijasta? Kuorman antajaako vastaan; kun tekstiä on muutettu?

    Jos tuntuukin se raskaalta, / niin kärsi, kestä uskossa / kuoleman hetkeen saakka. (VK 1986, 364:2)
    Raskaalta vaikka tuntuu se, / niin kärsi, kestä, taistele / kuoleman hetkeen saakka. (SV 2016, 40:2)

Neljännessä säkeistössä ei uskalleta enää puhua taivaan vihasta. Alkuperäiseen arkkivirteen taivaan viha ei kuulunut, mutta kylläkin sekä kovalta näyttävä taivas että terästä kovempi maa.  Malmivaaran Siionista (1893) lähtien myös kahdessa virsikirjassa (1938 ja 1986) on uskallettu veisata teräskovasta maasta ja taivaan kauhistavasta vihasta, mutta ei enää uudessa Siionissa. Onko lainsaarna unohdettava?

    Jos onkin teräskova maa / ja taivaan viha kauhistaa, / niin sinut siellä kuullaan. (VK 1986, 364:4)
    Ja vaikka täällä tuomitaan, / niin turvaa taivaan Jumalaan, / hän sinut kyllä muistaa. (SV 2016, 40:4)

Lain kolmas käyttö ━ sitä unohtamatta ━ oikeuttaa syntisen, lain rikkojan ja taivaan vihaa kauhistuvan matkalaisen veisaamaan Jumalalle yksin häneen turvaten: Sinulla isän sydän on, / en siksi ole lohduton, / sinussa rauhan löydän. 

41 Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan

Sionin Wirret 1790 (SW) ja Halullisten Sielujen Hengelliset Laulut 1790 (HSHL) laajennusosineen eivät olleet ainoita herätysliikkeitten seuroissa käytettyjä laulukokoelmia. Myös vuoden 1701 ns. Vanhaa virsikirjaa (Vvk) veisattiin.

Kun uusi virsikirja hyväksyttiin 1886 kirkolliskokouksessa, rukoilevaisuus, herännäisyys ja lestadiolaisuus kritisoivat kirjaa. Vanhan virsikirjan käyttö mainittujen liikkeitten seuroissa jatkui kauas 1900-luvulle asti. Rukoilevaisten keskuudessa perinne on jatkunut pisimpään Vvk:n uusintapainoksina. Monia Vvk:n virsiä liitettiin heränneiden Siionin virsiin vuosina 1934 ja 1941 sekä lestadiolaisten Siionin lauluihin ja virsiin (1916) vuosina 1923, 1941 ja vielä 1961.

Mä waivainen mato ja matkamies, / Mont´ waarallist´  waellan retkee,
Isän maat´ etseisän´ täsä ties´, Ja odotan ehtoon hetkee.

Näin veisattiin Vanhan virsikirjan 1701 virren 226 sanoin yhdeksännestä säkeistöstä alkaen.  Vuoden 1886 VK:n virressä 324 sama säkeistö muokattuna oli seitsemäs seuranaan kaksi muuta. Lyhennetty virsi jaettiin vuoden 1938 VK:ssa kahdeksi (383 ja 589), joita vastaavat nykyisen VK:n (1986) numerot 304 ja 622.

Lapuan taisteluvirreksi kutsuttu virsi on pohjimmiltaan elämän katoavaisuutta, tämänpuoleisuutta, ja iankaikkisen elämän toivoa, tuonpuoleisuutta, korostava virsi. Matkallaan isänmaahan ja iäiseen lepoon veisaaja on tietoinen elämänsä ehtoosta, vain hetken kestävän ilon häipymisestä ja kukkasen kuihtumisesta.

Hän vertaa tämänpuoleista eloaan uneksi, varjoksi ja levottomasti kuohuvaksi koskeksi, mikä lopulta veden tavoin haihtuu hiekkaan. Lopuksi hän rukoillen pyytää: ilo taivaassa lahjoita loppumaton / pyhät minne sun tielläsi kulkee. Täysin vakuuttuneena tuonpuoleisuudesta hän antaa kunnian ja kiitoksen Isälle, Pojalle ja Hengelle, joiden kirkkautta joka paikka on siellä täynnä.

Kun Siionin virsiin liitettiin 2005 lisävihko, tämä mahtava virsi otettiin mukaan (281:1-3), luonnollisesti myös uudistettuun Siioniin. Moniin muihin virsikirjan kanssa yhteisiin virsiin verrattuna ja niistä poiketen tämä virsi säilytettiin täysin virsikirjan tekstiasussa.

Tämän virren kohdalla mieleni assosioituu nykyään joka kerta kolmeen asiaan. Ensimmäinen niistä on Lapuan patruunatehtaan räjähdysonnettomuus huhtikuussa 1976 ja erityisesti 40:n vainajan siunaustilaisuus pääsiäisen aikaan tuomiokirkon pihassa. Piispa Yrjö Sariola suoritti siunaamisen lukuisten pappien avustamana. Tämä virsi veisattiin syvästi mieliä vavahduttaneissa hautajaisissa. Läsnä olivat myös tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja valtioneuvoston edustajat.

Toinen assosiaatio liittyy runoon, joka ei ole virsi, mutta on myös puhutteleva. Kyse on Yrjö Jylhän Risti lumessa – runokokoelman ehkä tunnetuimmasta ja synkimmästä runosta. Se alkaa sanoilla: On ilo sulla, mut suru mulla, on mulla hautajaiset, sulla häät. Vilho Luolajan-Mikkolan säveltämänä siitä tuli laulu. Se äänitettiin ainakin Tapio Rautavaaran, Mauno Kuusiston ja Vesa-Matti Loirin esittämänä, ja tulkintoja soitettiin taannoin radiossa.

Kolmas seikka käsiteltävään virteen ja edellä mainittuun lauluun liittyen on vanhemman siskoni häät vuosikymmeniä sitten. Hän teki aikanaan gradun suomalais-ugrilaisista kielistä, opiskeli vuoden Unkarissa ja kuukausia Pietarissa sekä vieraili sukulaiskansojemme luona Uralilla. Helsingin yliopiston kirjastossa hän kohtasi amerikansuomalaisen opiskelijan, joka teki väitöskirjaa Amerikkaan 1920- ja 1930-luvuilla muuttaneista suomalaisista, jotka houkuteltiin Neuvostoliittoon parempaa elämää luvaten.

Nuorukainen kihlautui siskoni kanssa. Kun isäni vihki heidät Jyväskylän Taulumäen kirkossa, siskoni pyysi minua soittamaan uruilla heidän häämarssikseen silloisen virren 589 Minä vaivainen oon, mato matkamies maan, / Monet kuljen mä vaikeat retket.  Poikkeuksellista häämarssivalintaansa hän perusteli monilla matkoillaan sukulaiskansojen luona idässä sekä edessä olevalla muutollaan länteen ja Amerikkaan.

Ehkä siskoni tunsi sympatiaa myös sulhasensa väitöskirjan jokaista suomalaista kohtaan, jonka kohtalona oli ollut Yrjö Jylhän sanoitus tämän runon lopussa: on sulla hautajaiset, mulla häät.

Tapaus kertoo, kuinka moneksi virrestä on: se taipuu hautajaisvirrestä vaikka häämarssiksi! Luonnehtiessaan Lapualta muistiin merkittyä kansantoisintoa herkästi kuvioivaksi melodiaksi Tauno Väinölä sanoitti sekä hääparin että koko hääväen aikaisemman kokemuksen koraalista: ”Se on juhlavan kaunis. todellinen aarre.”  

42 Ei näy kyntäjää missään

Jaakko Löytyn moniaiheinen ja ajankohtainen virsi kuuluu niihin, jotka tunnetaan ja muistetaan paremmin kertosäkeen kuin virren alkusanoista: Kyllä syntinenkin veisata saa. Ja kukapa sen kieltäisi, koska huomattava perusosa Siionin virsistä on juuri syntiseksi itsensä tuntevan veisuuta, rukousta, avunpyyn-töä ja kiitosta Jumalalle.

Virressä on suorastaan synkistelevä sävy ja vire. Virsi alkaa lohduttomasti Ei-sanalla, ja jotain on kadoksissa: kyntäjä, jyvät ja vakka. Ikävästi soivan virren sanatkin ovat hakusella, noukittavissa jostain pientareelta. Toinen säkeistö toistaa tämän päivän uutistulvaa kauheasta sodasta, sitä pakenevista lapsista ja maan päällä vallitsevasta rauhattomuudesta. Kolmas säkeistö vie Baabelin orjan veisaamaan ikävissään ja ilman toivoa ja apua eikä tietä edes näy.

Löytyn kuvaus ihmisen tilasta maailmassa on sama kuin Siionin virsissä jo alun alkaen, mutta se on konkreettinen ja modernimpi ja siten ehkä tämän ajan ihmistä puhuttelevampi kuin perinteinen kuvaus veisaajan surkeasta tilasta.

Albert J. Soveri tunnustaa olevansa maan päällä muukalainen (SV 9), joka Baabelissa olevien ystäviensä kanssa saa siellä katsoa ajan vaivaa ja kuolemaa.  Lars T. Nybergin virsi (SV 22) alkaa: Näethän kurjuuteni. Emil Ponsimaa muistuttaa virressään (SV 61): Olen vankina täällä ja ymmärrän sen, / mitä kuoleman korpea kuljen. Johan Kahlin sanoin (SV 75) maan mullaksi itsensä tunteva veisaa: Niin kuin avoin kirja on / elämäni edessäsi. / Tiedät, kuinka kelvoton / olen ollut ystäväsi.  

Mutta juuri tällaisiin tilanteisiin ja niissä eläville Siionin virsien säkeistöjen veisuu tuo jatkossa kuitenkin Jumalan avun, iloa ja muutoksen. Se perustuu virsirunoilijoiden, myös Löytyn vakuuttavaan sanoitukseen. Tämä virsi on laajan ikävä-osaston viimeinen virsi, mihin se sisältönsä ja sanoituksensa (kaksi kertaa sana ”ikävissään”) puolesta sopiikin mainiosti, paremmin kuin moni muu osaston virsi.

… Etsin lohtua Herran / tähän sydämeni murhehuoneeseen /
… Tähän pimeään loukkoon / alas astumaan pyydän Kristusta /
… Virsi Siionin riittää, / kelpaa armosta edes vilaus. /
Vielä en osaa kiittää, / sydämestä kun nousee valitus.
Kyllä syntinenkin veisata saa, / huutaa avuksensa Vapahtajaa, /
siksi laulan ja siksi veisaan.


43 Voi kuinka vaivaa, vastusta
44 Suo, Jeesus, paras opettaja
45 Ah vuodata, Herra, jo Henkesi

Osasto Havahtuminen alkaa näillä virsillä. Kaikkiaan saman otsikon alle on sijoitettu 16 virttä.
Ensiksi mainittu on peräisin John Bunyanin kirjasta ”Kristityn vaellus”. Kirjan suomensi Jakob Johan Malmberg vuonna 1809. Ruotsalaista alkuperää olevan, toisena mainitun virren suomentaja on sortavalalainen Antti Räty. Kolmas on Väinö Malmivaaran tunnettu, herännäisopistojen ja –leiririppikoulujen ykkösvirsi nuorten ja monien vanhempienkin keskuudessa.

Wilhelmi Malmivaara otti uudistamiinsa Siionin virsiin kaksi John Bunyanin virttä säkeistömäärin 2 ja 3 (SV1893, 91:1-2 ja 92:1-3. SV 1971, 142:1-2 ja 167:1-3. SV 2016, 43:1-3 ja 241:1-3).

Siioin virsien uudistajat katsoivat aiheelliseksi lisätä virteen 43 aivan uuden, Kaija Pispan ja Jaakko Löytyn yhdessä sepittämän kolmannen säkeistön. Sinänsä viimeisen säkeistön sisältö on kokoava ja päätyy matkamiesten edellä kuvatun vaivalloisuuden ja turmeltuneisuuden jälkeen nöyrästi korostamaan yhteistä kilvoitustietä ja yhdessä käymistä armoistuimen luokse. Lisäksi se päättyy uupuneen matkamiehen rukoukseen: ”pelasta, Kristus, näytä ties”. Virsi saa näin aivan hyvän lisän ja lopun.

Kuitenkin sanasta ”armoistuin” – täysin ymmärrettävä ja sopiva sana - herää kysymys SV:n uudistustoimikunnan logiikasta. Kirjassaan ”Veisuun vuoksi uudistuvat Siionin virret” Jukka Hautala muistuttaa vanhojen virsien tarvitsevan huoltoa, perusteluna uskonnollisen ja arkikielen välinen ero. On etsittävä ”ilmaisua, joka ei vieraannuta tai tunnu käsittämättömältä” (Hautala 2017, 32-33).

Hän ottaa esille eräitä sanoja, joiden käyttöä on vähennetty, vaikka ne esiintyisivät Haavion laitoksessa (SV 1971) tai jopa virsikirjassa (Vk 1986). Perusteluna on sanojen puuttuminen nykyisestä Raamatusta. Armoistuin kuuluu näihin sanoihin (Hautala 2017, 36-38). Uudessa Siionissa armoistuin-sana poistettiin kolmesta virrestä sanan esiintyessä kahdeksassa virressä.

Yksi näistä poistoista on virsikirjassakin olevan virren Ah, Jeesus Herrani (SV 1893, 115:1-11, VK 1938, 431:1-5, SV 1971:1-5, VK 1986, 308:1-5, SV 2016:1-5) toisessa säkeistössä esiintyvä armoistuin-sana.

Omassa muokkaustyössään Wilhelmi Malmivaara korvasi monesti Laguksen virsissä esiintyvää Kristuksen kärsimys- ja haavamystiikkaa Jumalan sanalla. Tässä säkeistössä ei siitä ollut kyse, mutta hän pani veisaajan pyytämään Herralta: Osoita sanallasi Mull´/Sun armoistuintasi. Tämä rukousmuoto on hyväksytty ja säilynyt vuodesta 1893 alkaen edelleen voimassa olevaan virsikirjaan asti – siis jo 125 vuotta – mutta muutettu uudessa Siionissa muotoon: Raota salaisuutta, / armosi avaruutta.

Ihan OK tuokin on, mutta se edellä mainitussa logiikassa heittää, että kun vanhoista teksteistä pyritään jotain karsimaan (armoistuin), niin täysin uudessa tekstissä (SV 43:2) sen käyttö hyväksytään! Kiitos teille, ystäväni, Kaisa ja Jaakko, että uskalsitte käyttää tätä täysin ymmärrettävää sanaa. Kyllä nykynuoretkin ymmärtävät molemmat sanat: tuomioistuin ja armoistuin. Edellinen kuuluu maalliseen arkikieleen ja jälkimmäinen hengelliseen kieleen.

Jos edellä käsitelty virsi sai säkeistön lisää, lähes päinvastoin kävi kahdelle seuraavalle (44 ja 45) . Molemmissa, virsikirjassakin olevissa virsissä on poistoja. Ne kelpasivat vuoden 1986 yli satapäiselle kirkolliskokousväelle, mutta eivät enää Siionin virsien uudistustoimikunnan (SVUT) seitsemälle jäsenelle.

Poistettujen aiheiden tilalle on tuotu uusia aiheita ja esim. neljännen säkeistön säepari on siirretty muuten kokonaan uudeksi sanoitetun kolmannen säkeistön loppuun. SV:n ja virsikirjojen johdonmukainen teksti on poistojen ja lisäysten seurauksena muuttunut eri aiheissa hyppelehtiväksi. Sanaan vetoaminen ja Herran nuhtelu on syrjäytetty ja sisältö laimentunut. Mitähän tarkoittaa pyyntö: Aukaise ovet minussa.

     VK 1986, 409:2. Sanasi kätke sydämeeni / ja tule sinne asumaan … sanasi valkeudessa / ja elämässä uudessa…
               3. Kun kristityn on nimi mulla, /tee siksi minut todella, / suo sanan tekijäsi tulla / myös nuhteitasi totella.
     SV 2016, 44: 2. Tien tiedät tyhjään sydämeeni / en itse tietä tunnekaan …  Minulle saavu voimaksi, / johdata …
               3. Kasteessa otit omaksesi, / nyt jatka loppuun tämä työ, / niin että sinun iloksesi / lunastetulla sydän lyö.
               4. Suo jälkiäsi seurata. /  Aukaise ovet minussa.

Tämän tutun ja keskeisen virren, kuten muidenkin virsikirjan kanssa yhteisten virsien huomattava muokkaaminen perustellaan näin: ”Vuoden 1986 virsikirjassa olevat Siionin virret ovat herännäisyyden perintöä, ja herännäisyydellä ei ole vain oikeus vaan suorastaan velvollisuus pitää huolta niiden uudistamisesta.” (Hautala 2017, 33-34.)

Haavion SV-kokoelman ja nykyisen virsikirjan yhteisiä virsiä on kaikkiaan 45. Jo edellisessä blogissani (Siionin virret 10-15) totesin, että näitä käsitellessään SVUT muokkasi niitä rajusti ja samalla myös karsi säkeistöjä reilusti.

SVUT suunnitteli kokonaan poistettavaksi kaksi SV:n ja VK:n yhteistä virttä:  SV 1971, 62:1-8 Unestas, sielu, herää kauheasta; VK 1986, 406:1-6 Jo herää, sielu, synnin unestasi. Ja toisena SV 208:1-6 ja VK 1986, 504:1-6 Ah vuodata, Herra, jo Henkesi. Lisäksi 20:stä muusta SV:n virrestä yhteensä 30 säkeistöä; kaikkiaan siis 44 säkeistöä, joista 40 samalla virsikirjan kanssa yhteistä säkeistöä.

Vantaan Herättäjäjuhlilla 2016 lauantaiaamun kyselytunnilla annettiin joiltakin osin voimakasta palautetta uudistusta kohtaan. Vanhempi naisihminen mm. kritisoi nuorisovirren 208 hyllyttämistä vaatien sen säilyttämistä. Ilmeisesti moni muukin oli palautteessaan ollut samaa mieltä. Lopputulos oli se, että ainoastaan SV 62 eli VK 406 jäi ainoaksi kokonaan karsituksi virreksi.

Merkille pantavaa on, että vaikka nuorisovirsi lopulta otettiin uuteen Siioniin eikä sen virsikirjassa olevaa tekstiasua säkeistöjen 1-3 ja 5-6 osalta lainkaan muutettu, virren neljäs näin kuuluva säkeistö kuitenkin sensuroitiin:
   
    Siis sytytä taas pyhä liekkisi / nyt sydämeen nukkuvan nuoren,
    niin että hän synnistä nousisi / ja näkisi Siionin vuoren. (VK 1986, 504:4.)

Tämä säkeistö on teologiselta sisällöltään saman suuntainen kuin kokonaan hylätty virsi Jo herää, sielu, synnin unestasi. Eikä mikään ihme. Mainitussa kirjassaan Jukka Hautala esittelee virsien karsimisen perusteluja todeten, kuinka ”vähälle käytölle tai kokoelmaan huonosti sopivat virret” karsittiin.

SV-lukupiirin seuraaja voi itse peilata karsinnan perimmäisiä perusteluja edellä mainittujen virsien osalta: ”Neljäntenä karsintaperusteena olivat herännäisyyden uskonymmärryksen ja teologian kannalta vieraat painotukset. Pois karsittaviksi joutuivat virret, jotka ovat ylhäältäpäin osoittelevia, uskonnolliseen omahyväisyyteen tai toisten tuomitsevuuteen taipuvia.”  (Hautala 2017, 65-66.)

Omat kokemukseni ja tuntemukseni juuri Väinö Malmivaaran virrestä perustuvat lukuisiin käynteihini Jyväskylän kristillisellä opiston seuroissa lapsuudesta lähtien sekä omaan rippikouluuni, isosena ja rippikoulunopettajana toimimiseen samassa paikassa. Ikinä ei ole tullut mieleeni ajatusta nuorisovirren osoittelevuudesta, omahyväisyydestä tai tuomitsevuudesta.

Väinö Malmivaaran virsien tekijänoikeuksien omistajilta olen kuullut, että heidän SVUT:lle esittämiinsä vetoomuksiin piispan virsiin liittyen ei ole vastattu toivotulla tavalla. Olen myös ihmetellyt minulle muulta taholta kerrottua tarinaa jostain nykyrippikoululaisesta, jota tämän virren veisaaminen seuroissa, joista hän oli hakenut korttiinsa osallistumismerkintää, olisi loukannut syvästi.

Kaikki Siionin virsien käyttäjät ja veisaajat tarvitsevat havahtumista. Vanhemmissa kokoelman virsiteksteissä on käytetty toisia sanoja samasta asiasta. On hienoa, että uusissa muokkauksissa menneiltä sukupolvilta periytyviä sanoja ja ilmauksia on kuitenkin myös säilytetty edelleen veisattavaksi. Havahtumista parhaimmillaan on tietoisuus näistä:

    SV 43:2. Ei viivytellä yhtään saa / ei määränpäätä unohtaa.
    Ken eksyy, hänet uudelleen / vie vastustaja vangikseen

    SV 44:4. Johdata tielle parannuksen / jo täällä armon aikana.
    Suo, että Hengen uudistuksen / löytäisin, Jeesus, sinussa.

    SV 45:2. Me pyydämme Henkesi kastetta / ja parannusarmoa uutta.
    Me varromme kevättä tuoretta, / me pelkäämme suruttomuutta.




Heikki O. Tukiainen