Siionin virret 196-201

Siionin virsi 196

Olin kansakoulun toisella luokalla, kun opettajamme ilmoitti meille koululaisille tunnilla, että Juho Kytömäki on kuollut. Ainakin me, joilla oli perheen kautta läheiset yhteydet naapurikylälle,  Raudasmäelle, tiesimme kuka Juho Kytömäki oli. Mutta opettajalle ja hänen ikäpolvelleen hän oli merkittävä hengellinen johtaja koko Kalajokilaaksossa, ei vain Raudaskylän kouluyhteisön ”isänä”, vaan seurapuhujana, saarnaajana ja satojen kotien perhepappina. Virren tekijänä häntä ei juurikaan tunnettu, mutta kerrotaan, että kastaessaan lapsia (heitä on varmaan satoja) hän veisuutti ristiäisissä aina virren ”Kaitse paimen lampaitasi..” (Sv 158)

Istuin nuorena pappina loppiaisseuroissa Nivalan Kirkkorannassa joskus 1970-luvun lopulla. Seurat alkoivat Siionin virrellä 196 (Silloinen numero 11) ja minun piti puhua ensin. Puheesta en mitään muista, mutta sen muistan että ähelsin. Jos loppiaisena aloitetaan seurat ”Taas annoit joulun tulla…”, niin luulisi vähän kokeneemmallakin puhujalla menevä jauhot suuhun.  Muistelen jotenkin, että olisin jatkanut: ”Taas annoit joulun mennä..” Mutta nyt kun ajattelen, niin hyvin sopii loppiaisena veisata ”Lahjoista maallisista, niin turhanaikaisista iloitsen enemmän”

Kymmenen vuotta myöhemmin oli Kainuun pappeja koolla Mieslahden opistolla. Meille oli alustamassa ”In Ipsa Fide Christus Adest” (Itse uskossa Kristus on läsnä)- Luther löydöillään kuuluisaksi tullut professori Tuomo Mannermaa Lutherin Unio-teologiasta. Voisikohan tuon jotenkin suomentaa yhteys-teologia? Muistan että, hän sanoi jotenkin näin, että aiemmin herännäisseurapuheessa esiintyi tämä Lutherin Unio Christi - siis, että itse uskossa Kristus on läsnä, että uskon sisällä on Kristus. Hän sanoi, että missä usko syntyy, siellä itse Kristus syntyy – tapahtuu joulun ihme. Hän totesi,  että vaikka tämä ajatus on kadonnut herännäisseurapuheesta,  on se läsnä vielä Siionin jouluvirsissä. ”Jumalan poika sydäntemme oljilla tyytyy nukkumaan”. Tässä kouluneuvos Juho Kytömäen ainoassa Siionin virressä(200) pyydämme, Unio Chrsti-hengessä: ”Nyt synny minulle”. Mutta onhan se mukana muissakin Siionin virsissä, kuten esimerkiksi ensi kesän Nivalan herättäjäjuhlatunnuksessa (Sinussa pysymään..).. ”Armossa avarassa”. (Sv 123)

Hengellistä kotiamme on kutsuttu ikävöivän, odottavan uskon liikkeeksi, mikä näkyy monissa Siionin virsissä. Kaimani (TM) kysyi siteeraten meiltä  Kainuun papeilta : ”Vieläkö puheissanne kuluu: Yksi sinulta puuttuu ja sen yhden mukana kaikki Kristuksen sisällinen tunteminen”?

Siionin virsi 197

Unkarilainen diakonissa Erzsébet Túrmezei  (1912-2000) oli suuri Suomen ystävä ja unkarilainen ”körtti”. Hän oli opiskellut suomen kielen ja muistini mukaan puhuikin joillakin herättäjäjuhlilla. Sotkamolaisen ystävänsä opettaja Vieno Koukkarin kanssa hän vieraili myös Kainuun Opistolla Mieslahdessa ja saimme pitää häntä vieraana viikon verran. Häneltä on kaksi Siionin virttä ja lisäksi Herättäjä-Yhdistys on toimittanut suomeksi hänen runokirjojaan. Hänen virtensä ovat syntyneet Unkarin vaikeiden vuosien aikana 1950-luvun puolessa välissä.

Hengellinen kuukauslehti  julkaisi aikoinaan haastatteluja meistä Herättäjän työntekijöistä. Kysyttiin mm. lempivirttä. Vastasin silloin että se on tämä (silloinen 17). Nyt ensimmäinen säkeistö alkaa ”Vanhurskas Herra, kasvojesi alta karkuun en pääse – se saartaa kaikkialta…” Edellisessä muodossa se alkoi ”Vanhurskas Herra, mihin voisin mennä, minne et itse edeltä jo ennä..”  Molempi parempi! Kaija Pispalla on kyky ilmaista virren sanoma tuoreella tavalla. Minä pidän myös vanhasta Jumalan ennättävän armon ajatuksesta. Veisasimme tätä uudenvuoden virttä usein paikallisosastojen vuosikokouksissa. Monissa syntymäpäiväseuroissakin tätä on veisattu. Mutta sopii kyllä veisattavaksi milloin vain, vaikkapa näin paaston aikana muistuttamaan ”Poikasi annoit tuomion alle.”

Siionin virsi 198

Kainuun opisto täytti vuonna 2009 sata vuotta. Sen ensimmäisenä johtajana vuodet 1909-1913 toimi Väinö Malmivaara. Kajaanin Mieslaulajat kunnioittivat Kainuun vanhinta (vai oliko toiseksi vanhin) toiminnassa olevaa koulua julkaisemalla levyn ”Väinö Malmivaaran rukousvirsiä” Kuoro konsertoi tällä ohjelmalla eripuolilla Suomea. Ohjelma sisälsi kaikki silloisiin Siionin virsiin ja virsikirjaan säilyneet Väinö Malmivaaran 18 virttä. Levyä on vielä saatavissa! Ohjelmisto sisälsi ihmisen elinkaaren kehdosta hautaan. Viimeisenä virtenä oli tämä Malmivaaran uuden vuoden virsi, jonka lauloimme konserteissa Klemetin sävelin ja täysin palkein unisonona. Leikillään – jossa totta toinen puoli – jos unisono uhkasi muuttua moniääniseksi toistelimme ”Soraäänet synnin soivat sielussamme yhtenään. Mitä muuta ne nyt voivat tällaisissa tehdäkään.”  Niin että ”Murra nyt sen oma tarmo, oma voima, oma työ”.

Siionin virsi 199

Olemme Jouko Ikolan kanssa samaa vuosikertaa sekä syntymän (1951) että teologikurssin (1970) tiimoilta. körttikodin poikia (sekä lapsuudessa että opiskelijana Ala- ja Ylätorpissa) molemmat. Papiksikin meidät on vihitty parin kuukauden välein (1977)  – tosin eri hiippakunnissa. Siitäpä sitten tiet erkanivat Jouko Eteläpohjanmaalle ja minä Raudaskylän kautta Kainuuseen. Nurmosta päin kuului kyllä aika ajoin kummia. Maamme toisella laidallakin tuli tutuksi Koivu ja tähti-runotapahtumat ja niiden yhteydessä Joukon nimi. Kun ehdotus uusiksi Siionin virsiksi otettiin käyttöön, sieltä valikoitui helposti useita Joukon tekemiä virsiä. Monissa seuratuvissa opeteltiin veisaamaan ”Huoneen ristin hiljaisuuteen Kristus meille valmistaa..” Muutama vuosi sitten Joukon runoteos ”Hyvyyttä on” voitti yleisöäänestyksen vuoden kristilliseksi kirjaksi. ”Hyvyyttä on” on sisäänrakennettu teema myös näissä hänen virsissään.  Nykyään vuosikymmenten jälkeen olemme taas lähes naapureita täällä Kuopiossa. Tämä Joukon virsi (199)”imee” veisaajansa sisälle paastoon. Virrestä on vaikea poimia yhtä säettä, joka jotenkin nousisi voimaperäisesti erikseen. Jokainen säe on tärkeä osa kokonaisuutta. Lieneekö näin paaston aikaan seurojamme, joissa ei tätä virttä veisattaisi. ”Toivona risti säteilee, syntiset  yössä valaisee.”

Siionin virsi 200

Ecce homo! (Katso ihmistä!) on yksi tunnetuimpia latinankielisiä raamattusitaatteja. Johanneksen evankeliumi kertoo (19:5) ”Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppuranpunainen viitta yllään, ja Pilatus sanoi ”Katso: ihminen!” (Huomasit varmaan tuon pienen käännöseron entiseen) Tuota latinankielistä Pilatuksen sitaattia on käytetty meillä ja ”globaalisti” mitä erilaisimpien taideteosten, sävellysten performanssien ja tapahtumien otsikkona.  Kun Nivalan edellisiä herättäjäjuhlia vietettiin vuonna 1992, niin silloin juhlatunnuksena oli ”Katso ihmistä”. Monissa seuroissa veisattiin silloisesta Siionista numeroa 18, joka on nyt siis tämä 200. Virsi on pitkäperjantain virsi, joka kehottaa meitä katsomaan Kristukseen. ”Siis, katso Jeesusta..” Paavokin kehotti: ”Kahtokee Kristukseen!” Jaakko Elenius kirjoitti tästä 28.2.1997 Kotimaan Hyvä sana-palstallaan: ”Kärsimysten ankarassa otteessa syntyy rukous, äärimmillä rajoilla rukouksen hennoin ja vaatimattomin muoto. Katseen rukous. Tilanteessa, jossa ääni on kadonnut, huuto kuollut ja sanat kadonneet”. Virtemme päättyy: ”Hän tehtävässään kesti, siis sydämellisesti Jeesusta ylistän. On suuri yksin hän.”

Siionin virsi 201

1740-luvun Tukholman herrnhutilaiset virsirunoilijat olivat oman aikansa jaakkolöyttyjä, joukoikoloita,  mika nuorvia. He runoilivat virsiä seurojensa tarpeisiin ja kokosivat ne Sions Sånger-virsikirjoiksi. Yksi tuotteliaimmista gospel-sanoittajista oli tuolloin Johan Kahl (1721-1746). Hänen nimissään meidän Siionin virsissämme on parikymmentä virttä. Eivätkä ne olekaan mitä tahansa virsiä, vaan monet niistä rakkaimpia ja paljon veisattuja, tunnetuin ehkä ”Nyt ylös sieluni..”. Se on säilyttänyt paikkansa Siionin virsien viimeisenä virtenä (255). Se mikä jaksaa aina näiden Johan Kahlin virsien äärellä ainakin minua hämmästyttää, on se tieto, että näiden virsien runoilija oli vain 25-vuotias hukkuessaan kotisaarensa Gotlannin vesille.  ”Muudan suvustamme, rakas veljemme, Jeesuksen löytämä lammas, joka lähti luotamme autuaana, on purjehtinut haavoissa kotiin. Kun hänen purtensa kärsi haaksirikon, upposi hän veren mereen ja saapui ilon satamaan”, kirjoitti hänen herrnhutilainen ystävänsä muistosanoina. 

Johan Kahl oli köyhän kauppiaan poika, ammatiltaan kirjuri. Hän kirjoitti  virsiinsä syvällistä ristinteologiaa. Jeesuksen kärsimys, ristin kuolema, veriteologia ovat näiden virsien keskiössä, niin tässäkin pitkäperjantain virressä.” Ristisi juureen tuoda saan syntisen sydämeni. Hiljennä minut nauttimaan armoa ilokseni.”


Tuomo Ruuttunen 
 

Siionin virret 190-195

Siionin virsien jouluvirret ovat minulle erityisen läheisiä. Löydän niiden sanoista ja sävelmistä joulun viestin ja syvemminkin kristillisen kirkon sanoman tavalla, joka puhuttelee erityisesti.

Jouluyöhön liittyvät henkilöt ja tapahtumat ovat nähtävissä monesta näkökulmasta. Nämä näkökulmat ovat hyvin ajankohtaisia ja läpi historian muuttumattomia. Jouluyön keskiössä ovat Jeesus-vauva, Maria ja Joosef. Yöllä esiintyvät myös enkelit ja paimenet. Jouluyön tapahtumat liikuttavat idän viisaita ja Herodeksen sotilaita. Joulun kuvaelmaan on haluttu liittää myös eläimiä, ne tuovat kuvaan jonkinlaista pyyteettömyyttä ja viattomuutta. Tähti osoittaa tietä Vapahtajan etsijöille. Jouluyön elementit saattavat tuntua muuttumattomilta ja pysähtyneiltä. Kuitenkin ne ovat täynnä elämää, vaeltamista ja liikettä.

Ensimmäisen jouluyön tapahtumat mullistavat yhteiskuntarakenteita. Asetelma on vallankumouksellinen ja yhteiskunnallisesti ravisteleva. Ei olekaan kyse oman yhteisön ja yhteiskunnan pönkittämisestä ja suojelemisesta. Jouluyö avaa ovia maailmalle ja julistaa rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja tasavertaisuutta kaikkialle. Osallisina ovat monenlaiset toimijat. Avaintodistajat ovat arkisia yötyöläisiä. Matkaan lähtevät myös rikkaat miehet, jotka hellittämättä seuraavat tähteä. Jeesuksen vanhemmat ovat vahvasti läsnä, vaikka kovin vaiteliaina. Enkelien viesti on täynnä iloa ja toivoa. Kaikki Jeesuksen syntymän liikuttamat ovat suuremman merkityksen äärellä ja joutuvat sen puhuteltaviksi. Vastavoimana jouluyön viestille, ovat sotilaat, jotka Herodes on lähettänyt liikkeelle omaa valtaansa suojelemaan.

Siionin virret tuovat kaikkia joulukertomuksen osallisia mukaan joulun viestiin. Juhlan sankari, Jeesus-lapsi, on läsnä vahvana liikuttajana. Hän koskettaa, kutsuu ja pysäyttää pelkällä olemassaolollaan. Vauva ei vaadi mitään temppuja tai suorituksia. Hänessä näkyy pelkkä ihmisyys, haavoittuvuus ja täysi läsnäolo. Evankeliumi näyttää jouluyön kertomuksessa tähän lapseen kätkeytyvän jumalallisen armon ja rakkauden.

190 Olet saapunut Herramme armollinen

Virren ensimmäinen säkeistö katsoo tulevaisuuteen: Jeesuksen pahoinpitelyyn, kidutukseen ja väkivaltaiseen kuolemaan. Viittaus hiljaiseen viikkoon ja kärsimyksen julmaan todellisuuteen tuo joulun keskelle historian, tämän päivän ja tulevaisuuden kidutetut, nöyryytetyt ja surmatut ihmiset. Virsi näyttää maailman todellisuuden, jonka Jumala syvästi tuntee. Samalla tulee näkyville ihmisen raadollisuus ja avuttomuus synnin maailmassa ilman Vapahtajaa.

Virren loppu keskittyy kiitokseen ja ihmettelyyn. Se kehottaa ihmisiä sitoutumaan yhteiseen elämään, kiittämään ja iloitsemaan. Virsi muistuttaa myös palvelemisesta ja avautuu koko maailmalle. Enkelten rauhan viesti kuuluu kaikkialle. Kukaan ei ole osaton, ketään ei suljeta ulkopuolelle. Jouluvirsille tyypillinen rajattomuus on kutsuvaa ja vapauttavaa: ”Kansat, maat, kaikki yhdessä kuuluttakaa, saimme lahjaksi elämän uuden.”

191 Herää jo sinäkin, Siionin kansa

Tämä virsi kuului lapsuuteni jouluihin. Siihen aikaan osattiin veisata vaivattoman tuntuisesti virsiä, joiden säkeistöt ovat pitkiä ja sävelmätkin melko vaativia. Veisuun tempo oli rauhallinen, joskus jopa raskaan tuntuinen. Veisuu oli jykevää ja voimakasta. Toisaalta tämä virsi kuulostaa vapauttavan riemulliselta, kun se veisataan raikkaasti ja kevyesti. Vahvan ja jykevän seuraveisuun lisäksi, on joskus hyvä veisata myös hiljaisella äänellä, välillä haparoidenkin. Virren ja veisuun merkitys ei mielestäni ole riippuvainen veisuun tavasta ja tyylistä. On arvokasta, jos seuraväki rohkeasti virheitä pelkäämättä aloittaa ja opettelee uudistettuja Siionin virsiä.

Kirkkaus hohtaa… annat ilon…auta riemuitsemaan…ota murhe pois… virressä pyydetään iloa samalla kun jo kiitetään railakkaasti halleluja - säkeellä ja kiitos-sanan toistolla. Virressä kohtaavat ilo ja murhe väkevällä tavalla. Ne eivät syö toistensa uskottavuutta eivätkä vähättele toisiaan. Näihin kiitossanoihin uskallan yhtyä minäkin.

192 Valo syttyi, Jeesus syntyi

Virren ensimmäisissä säkeistössä ihmetellään ihmisen alakuloisuutta; Miksi en voi riemuita? Miksi sydän kylmenee? Miksi en kiiruhda Vapahtajan seimelle? Virsi ilmaisee puhuttelevasti elämän ristiriidan. Joulu tuo hyvyyden, valon ja pyhyyden. Ihminen kamppailee omassa näköalattomuudessaan. Tässä virressä on läsnä joulun matkalaisia: paimenet ja idän viisaat. He ovat esimerkkinä liikkeelle lähdöstä ja rohkeudesta. Kuulen virressä paikallaan pysymisen ja liikkeellä olon vastakkaisuuden. Lempeästi tunnustetaan se, että ihminen on voimaton ja kykenemätön pelastamaan ja liikuttamaan itseään. Virsi tuo mieleeni Pyhän Birgitan rukouksen lauseen: ”Uskallettua on viipyä ja vaarallista on jatkaa matkaa.” Miten tuttu kokemus tämä onkaan!

Virren viimeiset säkeistöt tuovat toivon toivottomalle: ”Tällaisille syntisille koitti siinä aamun koi.” Sinulla ja minulla on sittenkin riemujuhla.

193 Betlehemin piltti vain

Tätä virttä veisaan mieluiten levollisella rytmillä ja hiljaisella äänellä. Vanha sävelmä korostaa virren rukousta ja pyhyyden tuntua. Virsi kertoo yksinkertaisesti jouluyön tapahtumista. Veisaaja liittyy osalliseksi yön tapahtumiin veisaamalla. Kuitenkaan veisaaja ei omi itselleen jouluyötä vaan jättää tilan avaraksi. Vaikka veisataan minä – muodossa, ollaan yhdessä muiden kanssa, yhdessä koko maailmankaikkeuden kanssa. Tämän virren veisaaja voisi olla vaikkapa piilossa yön pimeydessä ihmettelemässä ja tarkkailemassa. Hän kuvailee ja kertoo korostamatta omaa itseään tai omia tunteitaan. Hän ei kuitenkaan ole pelkkä tarkkailija, vaan tulkitsee näkemäänsä ja etsii merkityksiä: ”Pelastaakseen tuomitut, tuomitut hän on tänne saapunut.” Virren teksti kuulostaa opetuspuheelta, joka pyrkii avaamaan joulun sisältöä ja merkitystä: Jeesus on ikuinen ja luomaton, hän elää kuten kuka tahansa ihminen, mutta ilman syntiä. Hän on tullut pelastamaan ihmiskuntaa. Tähän kaikkeen ihminen vastaa ilolla ja kiitoksella: Aamen, halleluja!

194 Jos etsit, sielu, Jeesus-lasta

Virsi kutsuu liikkeelle ja haastaa myös asenteen muutokseen: joudu, kulje, riennä, katso, rukoile, kumarra, kerro, ylistä! Ensimmäisessä säkeistössä mainitaan kehotuksen kohde: ”Jos etsit sielu, Jeesus – lasta…” Veisaaja siis kehottaa omaa sieluaan monen imperatiivin avulla. Sielun puhuttelu tuntuu virren aikana avautuvan myös kokonaisvaltaiseksi yhteiseksi kehotukseksi. Puhutellaan omaa itseä, lähimmäistä, koko ihmiskuntaa. Viimeisessä säkeistössä palataan inhimilliseen haurauteen ja oman kyvyttömyyden tunnustamiseen. ”Halpa kedon paimen” kuvaa ehkä ihmistä, jolla ei ole vaurautta tai vaikutusvaltaa. Paimen hukkuu ihmisjoukon keskelle muiden köyhien sekaan. Hän kuuluu ihmisiin, jotka yrittävät selviytyä elämässä ja joutuvat kamppailemaan toimeentulonsa eteen. Halpa paimen olen myös minä, joka koen itseni usein henkisesti ja hengellisesti riisutuksi ja karuksi. Lämmön, valon ja toivon lähde on jossain muualla kuin minussa. Valo ja lämpö ovat pienessä lapsessa. Hän sytyttää joulun tähden synkimpäänkin sopukkaan.

195 Jumalan Poika sydäntemme oljilla tyytyy nukkumaan

”Murheen korret” on ilmaisu, joka on tullut lähelle omaa kokemusmaailmaa ja avannut virren sanomaa vuosien aikana yhä syvemmin. Olen oppinut veisaamaan tätä virttä edeltävän virren sävelmällä, joka on mielestäni meditatiivisempi ja myös hyvin virren sanoihin sopiva.

Joulun sanoma ja enkelten viesti, koko jouluyön kuva näyttäytyy virressä mielestäni yksinkertaisena, silti pyhää salaisuutta kunnioittaen.  Veisaaja ei tuo seimelle mitään suorituksia. Hän pyytää uskoa, virvoitusta ja huolten huojennusta. Tästä huolimatta virsi on valoisa, täynnä ihmetystä, kiitosta ja luottavaista toivoa.

Erityisen rohkaisevaa on se, että murheen korret saavat olla Vapahtajan vuoteena. Niitä ei moitita eikä hävetä. Joulu tuo valoon ja näkyville sydämen oljet, sen synkän haudan; hengen köyhyyden ja murheen hauraat korret. Tähän voi liittyä ihminen, joka on elämässä joutunut luopumaan läheisistään, terveydestään ja osaamisestaan. Virsi kutsuu Vapahtajan seimelle myös ihmisiä, jotka ovat menettäneet kyvyn keskinäiseen kommunikointiin ja voimakkaisiin tunteisiin. Niitä ei tarvita. Mitään ei tarvita. Vain Jeesus-lapsi, joka vastasyntyneen vääjäämättömyydellä on läsnä täydesti. Hän ei valikoi kuka saa tulla joulun ihmeen äärelle.

Leena-Marja Renko 

Siionin virret 184-189

Nyt alkavat uudistetussa kirjassa osaston Juhla -virret!

SIIONIN VIRSI 184 Ääni huutaa: Erämaahan

Jouko Ikolan kirjoittama virsiteksti on rohkaiseva ja lennokas! Jotain uutta on selvästi alkamassa. Jeesusta odotetaan. Virsi sanoittaa adventin aikaa. Se sisältää paitsi kehotuksen rohkeuteen, myös itsetutkistelua siitä, miten ihminen on keskeneräinen. Vapahtajan tuloa odotellessa oma elämä näyttäytyy surkeana keskeneräisyytenä. Ihminen on vain ahne, ylpeä, kaunainen. Ja sittenkin – hän odottaa ja toivoo, että Vapahtaja tulee ja muuttaa sisäisen erämaan ja saa meidät antautumaan Jumalan hoitoon kokonaan. Siinä on pelastus, ei omavanhurskaudessa eikä omissa yrityksissä, jotka valuvat hiekkaan. Kaikki saa täyttymyksensä Hänessä, jota odotamme adventtina tulevaksi. Virressä on kauniita kielikuvia ja sanoja, jotka ainakin virsitekstiin tottunut lukee ja ihastuu. Ja niin se saakin olla. Ei virren tarvitse olla selkokielinen. Kaikessa vaikeudessaankin se on kaunis ja sitä voidaan opetella ymmärtämään ja miettiä koko eliniän. Virsi hoitaa meitä sellaisenaan, vaikka se ei avaudu aivan helposti. Sen merkityksellisyys on kenties muussa kuin vajavaisen ihmisen täydellisessä ymmärryksessä.

SIIONIN VIRSI 185 Nyt meitä kutsutaan

Jouluvirsi 185 on savolainen säveltoisinto. Virsi lähtee toteamuksesta: ”Nyt meitä kutsutaan, joulua juhlimaan”. Joulua lähdetään virressä juhlimaan juoksemalla: ”Siis lähde matkaan, juokse Jeesuksen seimen luokse”. Niin suuri ilo on joulu tässä vanhassa Achreniuksen kirjoittamassa virressä vuodelta 1769. Enkelit tuovat ensin viestin vapaudesta ja ilosta, jonka voimalla he sysäävät sivuun arjen ja sen kurjuuden. Jeesus saa luvan syntyä meissä joka joulu. Hän voi taivuttaa seuraamaan itseään, mutta tekee sen lempeästi. Hän on suloinen lapsi, kuten virren kolmannessa säkeistössä todetaan. Virren ovat Achreniuksen jälkeen muokanneet Wilhelmi Malmivaara, Herkko Kivekäs ja Leena Ravantti viimeisimpänä, vuonna 2011. Jouluna juhlitaan lasten lailla.

SIIONIN VIRSI 186 Nyt kokoon vanhat, nuoret, joutukaamme

ja SIIONIN VIRSI 188 Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa

”Nyt kokoon, vanhat, nuoret joutukaamme ” ja ”Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa” on Lilliehöökin teksti, joka on kaikkiin Siionin virsien laitoksiin uudistettu aikanaan. Nämä virret olivat ensimmäisessä Siionin virsikirjassa yksi 17-säkeistöinen virsi, mutta Lilliehöökin alkuperäinen teksti on ollut jopa 21-säkeistöinen. Kummassakin näissä virsissä on jotain sellaista iloa, kepeyttä ja riemua, että se ei ole Siionin virsille ollenkaan tavanomaista, mutta kyllä se on virkistävää! Virren 188 viimeisessä säkeistössä tulee leppoisa joulukuva silmien eteen, kun säkeistössä veisataan:” Seimessä lepää rakas Jeesuksemme, siksipä kiitosta nyt veisailemme:”. Virren neljäs säkeistö toteaa Jaakko Haavion mukaan kauniisti, että ”ei kukaan pelätä voi pienokaista, ei ujostella köyhää lapsukaista”. Laguksen ensimmäisessä suomennoksessa tämä teksti oli muodossa: ”Näin lapsukaiseks syntyi Jumalamme, ettemme pelkäis olla iloissamme”. Sisällöltään siinä on näin myös hieman eri viesti kuin Haaviolla eli nykyisessä versiossa. Virret 186 ja 188 ovat ylistystä siitä, että pienestä on esikuvaksi isolle.   

SIIONIN VIRSI 187 Armon lapset, kokoontukaa

Arkkivirsi 187 on sekin Siionin virsien osastossa Juhla. Sekin on arkkivirsi, joka on talletettu ”Zionin Lasten Uudet Hengelliset Joulu-Wirret” -nimellä ja julkaistu Turussa 1786. Tässä virressä on kuultavissa uudistuksien jälkeenkin oikea Jeesus-lapsen aito itku ja joulun tuntu, toteaa virrestä Maunumaa.[1] Virsi haluaa rohkaista ja herkistää kaikki ikävöivät ja ahdistetut Jeesus-ystävän seimen äärelle kiittämään ja veisaamaan. Jeesusta puhutellaan ”Poika, Herra maan ja taivaan, ystävämme ylhäinen”. Hän on myös virren mukaan paitsi ystävä, Vapahtaja, Jeesus-lapsi, auttaja ja vapaudenjulistaja. Jeesuksen syntymä on kristikunnan suuria ilonaiheita, mikä tunnelma kirkkaasti välittyykin tästä virrestä. Virsi päättyy toiveeseen saada veisata jouluvirsi kerran taivaassa.[2]

Jeesus ihmisten ystävänä liittää meidät toinen toisiimme ja itseensä. Hänen armostaan ja rakkautensa varassa pääsemme taivaaseen, mutta meidän tulee rukoilla myös toistemme puolesta. Uskon kestävyys ja uskon tiellä vaeltaminen on loppumaton rukousaihe näissä virsissä, missä Jeesus ilmaistaan ihmisten yhteisenä ystävänä.

SIIONIN VIRSI 189 Pyhä kirkkaus, autuas aamumme koi

Tämäkin jouluvirsi on Lilliehöökin teksti. Lilliehöök on kirjoittanut kauniin kepeitä jouluisia virsiä jopa näin monta! Hän, joka oli Ruotsin vallan aikana laivaston upseeri, siis sotilas, oli myös herkkä runoilija ja jopa romanttisesti lapsellinen. Liekö tähän myös vaikuttanut se, että hän eli kovin karuina aikoina, jolloin maassa oli nälänhätää, katovuosia ja kurjuutta yllin kyllin. 1600-luvun loppu oli sellaista, että sodittiin ja kärsittiin, kuoltiin ja pelättiin. Juuri siksikin tuntuu kummalliselta, että näin kauniita jouluvirsiä on sittenkin tuolloin tehty. Tässä virressä liikutaan Betlehemin seimeltä Getsemaneen, sillä viimeisessä säkeistössä kuvataan Jeesuksen olevan lohdutus ja tie murheellisille. Virsi päättyy kauniiseen ajatukseen kristitystä rauhanpuolustajana.

---

[1] Maunumaa 1990, 88-89.

[2] Siionin virsi 187.